Tohtori kertoo mitä toteutusmuotoa kannattaa käyttää korona-ajan epävarmuudessa ja mitä ei

Yhteistoiminnallisuuden lisääntyminen, projektin alkuun sijoittuva kehitysvaihe ja tahtituotanto ovat isoimmat harppaukset rakentamisessa 2010-luvulla, arvioi tekniikan tohtori Juha Salminen.

Hän tuli Constissa tunnetuksi innokkaana leanin edistäjänä ja tahtituotannon kehittäjänä hotelli-, asunto- ja toimistokorjauksiin. Hän jätti yhtiön elokuussa 2019 ja on sen jälkeen jatkanut konsultointia ja kehitystyötä omassa konsulttiyrityksessään Salmiconissa.

Kirja toteutusmuodoista

Aikaa on ollut myös kirjojen kirjoittamiselle. Niissä hän on hyödyntänyt 30 vuoden kehittämisuran oppeja. Ensimmäiseksi hän päivitti vuonna 2017 Rakennustiedolle kirjoittamansa kirjan Rakennushankkeen uusiutuvat toteutusmuodot. Jo kolmessa vuodessa toteutusmuodot ovat kehittyneet yhä selvemmin yhteistoiminnallisuuden suuntaan. Uutta kirjassa on myös projektisysteemin suunnittelua käsittelevä osa. Se oli Salmisen vetämän integroituja projektitoimituksia kehittäneen Rain-hankkeen yksi tehtävistä.

Rakennushankkeen voidaan katsoa muodostavan oman systeemin, jolla on tietyt lähtökohdat ja tavoitteet. Mitä paremmin tarkoitukseen sopivaksi projektisysteemi on suunniteltu, sitä todennäköisemmin projekti tuottaa toivottuja tuloksia. Projektisysteemin suunnittelu on joukko valintoja, joiden avulla ohjataan projektissa toimivat henkilöt ja organisaatiot toimimaan yhteistyössä koko projektin kannalta parhaiten arvoa tuottavalla tavalla.

”Suuri muutos 2000-luvulla on ehkä se, että aidolle yhteistoiminnalle annetaan arvoa, ja sitä edistetään systemaattisilla menetelmillä”, Salminen sanoo.

Perinteisesti hanke on haluttu rajata osiin ja tehtäviin ja pidetty huoli, että kukin pysyy siilossaan. Esimerkiksi projektinjohtomallin ideologia lähtee siitä, että hanke pilkotaan osiin ja edullisin lopputulos saadaan hankkimalla jokainen osa mahdollisimman halvalla. Nyt tätä murretaan niin sopimusteknisesti, yhteisellä kehitysvaiheella, kuin tuomalla osapuolet samaan tilaan, allianssien tunnetuksi tekemään Big Roomiin.

”Jos vapaudutaan ajattelemaan projektin parasta organisaatiorajojen yli, se johtaa toivottavasti innovaatioihin ja uudenlaiseen toimintakulttuuriin, jossa tilaajan tavoitteet ohjaavat kaikkien osapuolten toimintaa”, Salminen sanoo.

Hän ottaa konkreettisena esimerkkinä Länsimetron.

”Jos verrataan Länsimetron 1. ja 2. vaihetta keskenään, nähdään että lisäämällä yhteistoimintaa 2. vaiheessa ollaan saatu positiivisia tuloksia.”

Toteutusmuoto ei ole Salmisen mukaan pelkkää juridiikkaa vaan sillä vaikutetaan hankkeen etenemiseen, organisointiin ja johtamiseen. Toteutusmuoto on tapauskohtainen, mutta sen valintaan vaikuttavat myös suhdanteet ja tilaajan oman organisaation resurssit.

Mikä on korona-ajan toteutusmuoto?

Mikä on sitten paras toteutusmuoto koronan tuomaan epävarmuuden ja rakentamisen alamäen aikaan?

”Laskukausi houkuttelee yleensä tilaajia teettämään urakoita perinteisellä kokonaisurakkamallilla, koska kilpailun kiristyessä saa hyviä tarjouksia. Selkeissä urakoissa, joissa suunnitteluratkaisuissa ei ole paljon vaihtoehtoja, eikä toteutukseenkaan sisälly epävarmuuksia, se on ihan toimiva ratkaisu”, Salminen sanoo.

”Korostan kuitenkin, että heti kun epävarmuudet alkavat kasvaa, kannattaa suosia yhteistoimintaa ja riskien hallintaa parantavia toteutusmuotoja, kuten projektinjohto- ja yhteistoimintamalleja. ”

Salminen suosittelee yhteistoiminnallisia toteutusmuotoja siitäkin syystä, että kun korona tuoman epävarmuuden vuoksi hankkeita siirretään tai niiden sisältö muuttuu, yhteistoiminnallisessa mallissa on helpoin tehdä muutoksia etenkin, jos hanke on vielä kehitysvaiheessa. Hanke voidaan jopa keskeyttää tai panna tauolle joustavasti.

”Perinteiset mallit ovat jäykempiä muutoksille kun niissä edetään kaavamaisten vaiheiden mukaan ja taaksepäin palaaminen tai muutosten teko on hankalaa ja raskasta.”

Yhteistoiminnallisuutta on lisätty myös perinteisiin toteutusmuotoihin. Salmisen mukaan suuntaus on hyvä kunhan ei tehdä virityksiä, joissa on sisäänrakennettuja ristiriitoja tai epäselviä sopimuskokonaisuuksia.

”Kehottaisin suhdanteesta riippumatta valitsemaan toteutusmuodon ennen kaikkea hankkeen ominaisuuksien perusteella, koska suurimmat säästöt saa muuta kautta kuin suhdannealennusta hakemalla.”

Leanista oppikirja RIL:lle

Salmisen uusin, vielä kesken oleva kirjahanke koskee leanin soveltamista rakentamisessa. Mukana sparraamassa ovat olleet muun muassa Yhdysvalloissa leanista väitellyt Jan Elfving Skanskasta, Last Planneria suomalaiseen käytäntöön vienyt Anssi Koskenvesa Mittaviivasta sekä allianssimallin Suomeen lanseerannut Lauri Merikallio Visonista. Erikoishaastattelussa on lean-rakentamisen kansainvälinen guru Lauri Koskela, joka esitteli sen perusteet jo 1990-luvun alussa ja lähti sitten opettamaan sitä Englantiin.

Helsingin yliopiston, Suomen Yliopistokiinteistöjen ja Väylän edustajien kanssa Salminen on työstänyt sitä, miten rakennushankkeen arvo määritellään ja miten sitä mitataan.

Kirjaan tulee myös projektiesittelyitä tahtituotannolla tehdyistä kohteista. Sekä Aalto-yliopiston professori Olli Seppänen että Tampereen yliopiston professori Arto Saari ovat teettäneet lukuisia diplomitöitä tahtituotantoprojekteista, ja väitöskirjojakin alkaa valmistua.

Leanista on puhuttu jo vuosikymmeniä, mutta toistaiseksi ollaan vasta siinä vaiheessa, että leanin työkalut Big Room ja Last Planner ovat yleistyneet, samoin kuin se, että vaativa hanke aloitetaan kehitysvaiheella, jossa yhdessä kehitetään työsuunnitelmia ja pohditaan keinoja riskien pienentämiseksi.

”Suurten, koko toimialan lävistävien muutosten tapahtuminen vie aikaa, mutta se on mahdollista, kuten on tapahtunut työturvallisuudessa”, Salminen sanoo.

Kansainvälisesti lean-innostus on ollut jopa niin rajua, että se on Salmisen mukaan osittain karannut käsistä, kun kaikki mahdollinen katsotaan kuuluvan leaniin.”Siksi tärkeää on määritellä leanin sisältö ja se miten lean eroaa perinteisestä rakentamisesta.

Korona on tuonut epävarmuutta leanin tahtituotannon käyttöön. Häiriöt ovat myrkkyä tahdissa pysymiselle, minkä takia sitä ei haluttu käyttää esimerkiksi Helsingin katuhankkeissa. Toki niissäkin pidetään tärkeänä, että seuraava porukka on mahdollisimman nopeasti jatkamassa tekemistä.

Nykyisiä tahtituotantohankkeita korona ei Salmisen mukaan häiritse.

”Tahtituotantoahan sovelletaan yleensä rakennuksen siihen osaan, missä on eniten toistoa, esim. hotellihuoneisiin tai asuntoihin. Muut työt tehdään paljolti normaalin yleisaikataulun mukaisesti. Tahtituotantoa voi kyllä vaikeuttaa jos tulee yllättäviä resurssiongelmia tai henkilövaihdoksia, ja niihin pitää pystyä varautumaan esim. siirtämällä tarvittaessa resursseja muista töistä. Siinä mielessä tahtituotanto on parempi häiriötilanteessa, että jos kohde vaikka halutaan keskeyttää tai konseptia muuttaa, työmaalla on sekä valmista että aloittamatonta työtä, kun taas perinteisellä työmaalla on usein pelkkää keskeneräistä työtä.