Kokeile kuukausi maksutta

Asuntolainoilla kova kysyntä koronasta huolimatta – Nordeassa tahti jopa viime kevättä parempi

Pk-seudun lisäksi asuntolainamarkkinoilla oli aiempaa parempi veto mm. Oulussa, Kuopiossa ja Rovaniemellä. Lyhennysvapaita on pyydetty Nordeassa jo 28 000 lainaan.

Asuntolainamarkkinat näyttävät selviävän koronakeväästä säikähdyksellä. Nordeassa lainahakemuksia on tullut jopa viime vuoden vastaavaa ajankohtaa enemmän.

Uusien asuntolainojen kysyntä on jatkanut kasvuaan myös vuoden toisella neljänneksellä, kertoo Nordea tiedotteessaan.  Vaikka kevät on ollut koronapandemian vuoksi poikkeuksellinen, on Nordea myöntänyt huhti-kesäkuussa asuntolainoja lähes 8 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavalla neljänneksellä.

Kun tarkastelujaksona on koko alkuvuosi,  on asuntolainojen kysyntä kasvanut Nordeassa viidenneksen edellisvuoden vastaavaan verrattuna. Parhaimpina viikkoina hakemuksia on tullut jopa 25 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana, tiedotteessa todetaan.

Osa kasvusta selittyy pankin mukaan myös oman markkinaosuuden vahvistumisella.

”Huomasimme  jo melko pian kriisin puhkeamisen jälkeen, ettei asuntolainahakemusten määrä laskenutkaan, vaan ennemminkin lisääntyi.  Pidemmällä aikavälillä on toki vielä vaikea arvioida minkälaisiksi koronan vaikutukset asuntomarkkinoihin muodostuvat”, Nordean henkilöasiakasliiketoiminnasta vastaava johtaja Jani Eloranta kertoo.

Pääkaupunkiseudun lisäksi lainamarkkinoilla oli vilkasta mm. Oulussa, Kuopiossa ja Rovaniemellä. Niissä kasvua oli huhti-kesäkuussa jopa 8–12 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Koronapandemian aiheuttama taloudellinen epävarmuus on lisännyt lyhennysvapaiden määrää. Nordeassa sitä on myönnetty maaliskuun puolen välin jälkeen jo 28 000 asuntolainaan.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Asuntolainoilla kova kysyntä koronasta huolimatta – Nordeassa tahti jopa viime kevättä parempi”

  1. Kun pankit saavat lainaa nyt EKP:stä ilmeisesti melkein prosentin alle nollan olevalla korolla, niin 0,4 %:n ”marginaalikin” on nykytilanteessa pankille jo usein varsin kannattava, koska nykyään se lasketaan nollasta, eikä pankin oikeasta omasta pääomakustannuksesta. Koronan myötä on tullut paitsi uusia asuntohankintoja, myös vanhojen lainojen uudelleen kilpailuttajia, koska nyt lainaa saa paljon edullisemmin ehdoin kuin pari vuotta sitten. Lisäksi lyhennysvapaat ovat kasvattaneet lainakantaa, ja lomautukset ja työttämäksi jäämiset ovat kasvattaneet lainojen tarvetta verrattuna siihen, että tulot olisivat juosseet paremmin, jolloin lainaa olisi saatettu tarvita vähemmän.

    Oletettavasti paitsi asuntojen ostoon liittyvien lainojen, myös remonttilainojen kysyntä on kasvanut. Vaikka uudisrakentaminen on hieman vähentynyt, niin sen verran moni pohjoismainen rautakauppaketju on antanut positiivisen tulosvaroituksen kysynnän kasvettua uusille tasoille, että remontteja lienee korona-aikana tehty ja teetetty poikkeuksellisen paljon koteihin ja vapaa-ajanasuntoihin, kun etätöihin siirtyneillä on työmatka-ajat jäänyt pois (mistä on kertynyt aikaa muuhun käytettäväksi), ja lomautetuilla ja työttömäksi jääneillä on ollut aikaa, ja kun eläkeläisetkin ovat olleet aiempaa enemmän kotonaan.

Vastaa käyttäjälle siten Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat