Kokeile kuukausi maksutta

SRV:lle takapakkia pörssissä – osake luisui selvään alamäkeen

Miinusta pörssipäivän mittaan viitisen prosenttia.

Sijoittajat eivät näytä palkitsevan SRV:n tämän päivän tulosjulkistusta Helsingin pörssissä. Yhtiö kertoi kääntäneensä vuoden toisen neljänneksen tuloksen tuloksen hiukan voitolliseksi ja kasvattaneensa myös liikevaihtoa. Osake oli kuitenkin pudonnut tiistaina iltapäivällä 4,9 prosenttia.

Yhtenä taakkana on SRV:n Venäjän liiketoiminta, jossa tytäryhtiöt joutuvat maksamaan miljoonakorvauksia. Korona puolestaan kurittaa kauppakeskuksia.

Muista tulosjulkistajista teräsyhtiö SSAB:n vaihdetumpi B-osake oli noussut 5,3 prosenttia, myös Jyväskylän vaneritehtaan sulkemisesta ilmoittanut UPM oli niukasti plussalla.

Päivän kurssiraketti on ollut komposiittivalmistaja Exel Composites, jonka osake oli iltapäivällä edennyt 10,8 prosenttia. Yhtiön liiketulos vahvistui toisella neljänneksellä ja liikevaihto kasvoi.

 

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “SRV:lle takapakkia pörssissä – osake luisui selvään alamäkeen”

  1. helou lasketaan kunnon tarjoushinnat käteisellä asunto-osakkeen maksaville esm opaali niin kaikki voittaa ja kauppa käy varainsiirto vero maksetaan eu tukirahoista se lisää työllisyyttä t paroni

  2. Antakkee eteläeurooppaan nuita arvopapereita eu tukiaisiksi niin säästyypi verorahoja. Saisivat makkarooninsyöjät maistoo sitä mitä itse tarjoilevat tukiaisten vakuuksiksi.

Vastaa käyttäjälle seppo tapio hiljanen Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat