Kokeile kuukausi maksutta

Kulukuuria läpivievä Hannu Lehto: ”Mikä ei tapa, se vahvistaa”

Toimitusjohtajan mukaan Lehto Group on nyt oikealla kurssilla ja samalla on tullut sopiva hetki vetäjän vaihdokselle.

Lehto Group rummutti läpimurtovuosinaan rakennusalan muutoksen puolesta. Hannu Lehdon mukaan alan teollistaminen, digitalisaatio ja ekologisuus ovat entistä ajankohtaisempia, sillä alan muutosvauhti on pysynyt verkkaisena.

Lehto Groupin toimitusjohtajan tehtävistä sivuun siirtyvä Hannu Lehto tunnustaa, että yritys kompastui sittenkin pörssilistautujalle varsin tyypillisiin kasvukipuihin. Nopea kasvu sokaisi, heikensi projektien- ja kustannustenhallintaa, jäykisti organisaatiota ja näkyi myös laadussa.

Nyt kurssia on saatu korjatuksi ja toimitusjohtajakin voi tehdä tilaa seuraajalleen, jollaiseksi torstaina aamulla vahvistui Juuso Hietanen. Hän siirtyy Lehto Groupiin Bonavasta.

”Sanoin jo yhtiön listautuessa hallitukselle, että hoidan tätä pestiä pari-kolme vuotta. Urakka venyi paljon pidemmäksi, mutta minun luonteellani hommaa ei jätetä vaikeilla hetkillä kesken. Nyt yhtiön alla on taas kovaa maata ja tästä on seuraajan hyvä jatkaa”, Lehto toteaa.

”Ja kyllä tässä tuli taas kerran todistettua, että se mikä ei tapa, se vain vahvistaa. Nyt on karsittu turhia rönsyjä ja palataan yrityksen perusideaan”, Lehto muistuttaa.

Aikaa innovaatioille ja kehittämiselle

Vaikka Hannu Lehto jättäytyy jossain vaiheessa sivuun toimitusjohtajan tehtävissä, hän ei suinkaan jätä yhtiötä, jossa on ollut  yli 30 vuotta omasta työurasta. Johtajavaihdoksen jälkeen hän aikoo paneutua kehitys- ja innovaatiotehtäviin.

”Näin jälkiviisaana voi sanoa, että menimme markkinan mukana ja teimme kuten muutkin alan toimijat. Kun kädet on täynnä töitä, niin kehitystyö ja innovointi jää auttamatta vähemmälle”, Lehto tunnustaa.

Siirtymäaika on pitkä, sillä Juuso Hietanen ottaa pestin vastaan väljästi ilmaisten ensi vuoden aikana. Tarkempaa päivämäärää ei Lehdoltakaan heru.

”Nämä ovat työsopimusasioita. Kaikki riippuu siitä, millaisella aikataululla hän pääsee irtaantumaan nykyisestä toimestaan.”

Lehto Group rummutti läpimurtovuosinaan rakennusalan teollistamisen, digitalisoinnin ja ekologisuuden puolesta. Toimitusjohtajan mukaan ne ovat tulevina vuosina entistä ajankohtaisempia, sillä alan muutosvauhti on pysynyt edelleen verkkaisena.

”Nyt, kun rakennusmarkkina on hieman rauhoittunut, voi näitä asioita myös viedä paremmin eteenpäin”, hän toteaa.

Laatikkoleikille loppu

Lehdon omaan kulukuuriin on perinteisten kustannussäästöjen lisäksi kuulunut muun muassa organisaatiorakenteen selkiyttäminen. Esimerkiksi koululiiketoimintaa jatketaan Toimitilat-palvelualueella ja hoivaliiketoimintaa Asunnot-palvelualueella. Muutos tehtiin synergiaetujen saavuttamiseksi.

”Tässäkin syyllistyttiin aikanaan eräänlaiseen laatikkoleikkiin. Näytti hienolta, mutta ei oikein toiminut käytännössä”, Lehto tunnustaa.

Yhtiö on profiloitunut myös puurakentajana eikä tämä linja kuulemma muutu. Lisäksi yhtiö aikoo järjestää tänä vuonna osakeannin, jolla se hakee noin 20-25 miljoonaa euroa. Rahat aiotaan käyttää tehdasvalmisteisiin elementteihin perustuvan modulaarirakentamisen kehittämiseen.

Kansainvälistyminenkin on mielessä, mutta ei juuri nyt kehityksen keskiössä. Ruotsin markkinat toki kiinnostavat edelleen.

Sumuiset näkymät loppuvuoteen

Lehdon tulos vahvistui huhti-kesäkuussa, mutta pysyi yhä tappiolla. Toisen vuosineljänneksen liikevaihto nousi 135 miljoonaan euroon viime vuoden vastaavan ajan 129 miljoonasta eurosta.

Liiketulos jäi 1,6 miljoonaa euroa tappiolle, kun vuotta aiemmin tappiota kertyi 18,3 miljoonaa euroa.

Hannu Lehdon mukaan luvut kertovat, että yhtiön tervehdyttämiskuuri puree. Tulevaisuus näyttää silti koronan ja siitä johtuvan suhdannesumun vuoksi hämärältä. Monen muun pörssiyhtiön tavoin Lehtokaan ei antanut loppuvuoteen tarkempaa ohjeistusta.

Eniten toimitusjohtajaa huolestuttaa rahoituksen saatavuus. Jos se vaikeutuu, viivästyvät tai lykkääntyvät myös asiakkaiden rakennusprojektit. Asuntokauppakin jarruttaa, mikäli kuluttajien epävarmuus omasta taloudesta lisääntyy.

”Lähtökohtana pitää olla se, että tehdään laadukkaita asuntoja, joihin ihmisillä on myös varaa”, Lehto tiivistää.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Kulukuuria läpivievä Hannu Lehto: ”Mikä ei tapa, se vahvistaa””

  1. Lehdolla on megahanke Jyväskylässä Hippos2020, mikähän on tämän hankkeen tilanne? Rahoitus osittai puuttuu, mutta yritys ei ole tiedottanut tästä pitkään aikaan mitään. Onkohan hanke kaatunut jo kokonaan?

Vastaa käyttäjälle Tj Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat