Kokeile kuukausi maksutta

Lehto vaihtaa toimitusjohtajaa – ruoriin tarttuu Juuso Hietanen Bonavasta

Nykyinen toimitusjohtaja Hannu Lehto jatkaa yrityksessä vastuualueena kehittäminen ja innovaatiot.

Juuso Hietanen ottaa ohjakset ensi vuoden aikana. Suunnitelmissa on mm. Lehdon kansainvälistäminen. Kuva: Lehto Group

Lehto Group saa uuden toimitusjohtajan. Juuso Hietanen (43) aloittaa yhtiön johdossa viimeistään vuoden kuluttua. Nykyinen toimitusjohtaja Hannu Lehto jatkaa yrityksessä vastuualueena kehittäminen ja innovaatiot.

Juuso Hietanen siirtyy tehtävään Bonava Suomen toimitusjohtajan tehtävästä. Sitä ennen hän on toiminut asuntotuotannon johtotehtävissä NCC:llä vuodesta 2004 alkaen Suomessa, Venäjällä ja Baltiassa. Koulutukseltaan Juuso Hietanen on diplomi-insinööri.

”Lehto Group on kasvava ja rakennustoimialaa uudistava yhtiö.  Näen yrityksen strategian vastaavan erinomaisesti rakentamisen muutostrendeihin ja kysynnän muutokseen.  Oma kokemukseni rakentamisen kansainvälisestä markkinasta tulee myös vahvistamaan Lehdon kansainvälistämisen mahdollisuuksia”, kertoo Hietanen tiedotteessa.

Nykyinen toimitusjohtaja Hannu Lehto muistuttaa toimineensa erilaisissa työtehtävissä yhtiön juurilta lähtien jo 35 vuoden ajan. Nyt on kuulemma aika uudelle.

”Olen ollut yhtiön perustaja, pääomistaja ja toimitusjohtaja. Viime vuosien aikana olemme kasvaneet voimakkaasti, mutta viimeiset kaksi vuotta ovat olleet haastavia kasvun synnyttämien rönsyjen vuoksi.  Yhtiön tilanteen vakautuessa on aika saada uutta energiaa Lehdon seuraavaan kehitysvaiheeseen. Osaamiseni ja intohimoni liittyvät rakentamisen uudistamiseen, erityisesti modulaariseen puurakentamiseen.  Ensi vuodesta alkaen tulen yhtiössä keskittymään täysipäiväisesti siihen”, Lehto toteaa.

 

Tätä artikkelia on kommentoitu 9 kertaa

9 vastausta artikkeliin “Lehto vaihtaa toimitusjohtajaa – ruoriin tarttuu Juuso Hietanen Bonavasta”

  1. Kumpaa yhtiötä saa onnitella ? Vaihto toisesta surkeaa tulosta tekevästä grynderistä toiseen.

  2. Bonakka ja Lapti olisivat voineet yhtyä.

  3. hienoa että yhtiö ottaa uutta voimaa.

  4. Ei Bonava ole minkään lahkon pulju. Mutta Lehdon kannattavaksi saaminen kansainvälistymällä olisi kyllä taivaan ihme.

    1. Aamen. Kyllä viimeisen 20 vuoden ajalta suomalaisten rakennusliikkeiden ulkomaiset menestystarinat muodostavat varsin lyhyen listan, ja kun omakaan pesä ei ole kunnossa, ei asia ainakaan helpommaksi muutu.

  5. Bonavan asuntotuotteen surkea laatu, se ei valitettavasti str. Kilpailuetua luo. Brändin ydin on tunnetusti asiakaslupaus , ja kriittistä menestymiseen on sen konkreettinen lunastus ” = ”brändillä johtaminen by positiivinen asiakaskokemus”, mikä ei todellakaan toteudu Bonavan osalta. Kokemuksesta by Pettynyt asiakas!

  6. ”Tulos korreloi johtamiseen”, olisiko siinä vinkkiä vaikuttimista , samoin näkemystä kysymykseen, kumpi yhtiö hyötyy.

  7. Kun on jalat sopivasti irti maasta, niin riman alittavalla tuloksella ei ole niin väliä.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat