Kokeile kuukausi maksutta

Safa haluaa uudesta Etelärannan museosta arkkitehtuurikilpailun

Safan mukaan sijoittajavetoiset suunnittelu- ja toteutuskilpailut eivät ole koskaan tuottaneet Suomessa korkeimman luokan arkkitehtuuria.

Uutta design- ja arkkitehtuurimuseota on soviteltu muun muassa Eteläsatamaan. Kuva: Helsingin kaupunki

Suomen Arkkitehtiliitto Safa on huolissaan Helsingin kaupungin suunnitelmista järjestää Eteläsataman alueen kehittämisestä kilpailu. Safa huomauttaa, että konsepti- ja suunnittelukilpailu suunnataan rakennus- ja kiinteistöalan toimijoille rajoitettuna kilpailuna.

Rajoitetussa kilpailussa kiinteistöalan toimija valitsee itselleen sopivan arkkitehtitoimiston, jonka kanssa se laatii suunnitelman.

Safan mukaan näitä yhteistyöryhmiä on tavallisesti alkuvaiheessa 5-10 ja loppuvaiheessa vain kaksi tai yksi kilpailemassa toimeksiannosta.

”Esimerkiksi Triplassa ja Redissä oli lopuksi vain yksi kilpailuehdotus”, Safa sanoo tiedotteessa.

Arkkitehdit muistuttavat, että maailmanluokan arkkitehtuurihanke uudesta arkkitehtuuri- ja designmuseosta edellyttää yleisen arkkitehtuurikilpailun järjestämistä.

”Rajoitetun kilpailun ongelmana on, että toimijoita valittaessa arkkitehtonisen laadun merkitys jää toissijaiseksi. Se ei myöskään kannusta uudenlaiseen ajatteluun ja siten parhaat suunnitelmat voivat jäädä kokonaan ideoimatta”, Safa toteaa.

Ennen investorivetoista kilpailua tarvitaan Safan mukaan lisäselvityksiä muun muassa Arkkitehtuuri- ja designmuseon toteuttamisesta ja sataman toiminnoista.

Safan mukaan investorivetoiset suunnittelu- ja toteutuskilpailut eivät ole koskaan tuottaneet Suomessa korkeimman luokan arkkitehtuuria. Sitä vastoin kansainvälinen, yleinen arkkitehtuurikilpailu olisi juuri sitä, mitä esimerkiksi Helsingin pormestari Jan Vapaavuori on aiemmin halunnut.

”On oleellista, että kansainvälinen, yleinen arkkitehtuurikilpailu järjestetään ennen investorivetoista konsepti- ja suunnittelukilpailua. Näin kansallismaisemamme saa ainakin arvoisensa mahdollisuuden. Arkkitehtuuri- ja designmuseon rakennukselle tulee antaa itsenäinen ja vahva asema Eteläsataman kehittämisessä. Museo ei saa jäädä kiinteistökehittämisen jalkoihin”, Safa toteaa.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Safa haluaa uudesta Etelärannan museosta arkkitehtuurikilpailun”

  1. Edustaakohan esim. Kiasma Safan toiveiden mukaista lopputulosta? Rakennus jossa ämpäritkin käytössä perinteiden mukaan, ollut useiden korjausten takia suljettuna – täydellinen peruskorjaus reilun kahdenkymmenen käyttövuoden jälkeen.

Vastaa käyttäjälle Mikko V Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat