Kokeile kuukausi maksutta

Kiinteistömaailma: Myös uudisasuntokauppa vilkastui kesän aikana

Kiinteistönvälittäjän mukaan isoin haaste asuntomarkkinoilla on edelleen se, ettei tarjontaa ole riittävästi.

Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Risto Kyhälä on yllättynyt siitä, miten hyvin asuntokauppa on tänä kesänä käynyt. Kuva: Kiinteistömaailma

Kiinteistönvälitysketju Kiinteistömaailma kertoo, että asuntokauppoja on tehty vilkkaasti myös elokuussa. Kiinteistömaailman mukaan erityisesti uudisasuntokauppa vilkastui merkittävästi ja nousi jopa hienoisesti yli korona-aikaa edeltävän alkuvuoden tason.

Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Risto Kyhälän mukaan asuntokauppa on kesällä käynyt normaalisti.

”Käytettyjen asuntojen kauppa palasi jo kesäkuussa edellisvuoden kesää paremmille tasoille, ja nyt myös uudiskohteiden kaupassa on saavutettu koronaa edeltävä aika. Tämä on osin yllättävääkin, kun katsoo talouden taustatekijöitä ja varsin usvaista tulevaisuutta. Asuntorahoitus kuitenkin pelaa hyvin, eivätkä asumisen muutostarpeet ole vähentyneet minnekään”, Kyhälä sanoo tiedotteessa.

Kiinteistönvälittäjän mukaan isoin haaste asuntomarkkinoilla on edelleen se, ettei tarjontaa ole riittävästi.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Kiinteistömaailma: Myös uudisasuntokauppa vilkastui kesän aikana”

  1. Maaseudulla kauppa käy kuin rajuilma, kasvukeskuksissa kauppa ei käy.

  2. Jokin tässä yhtälössä ei nyt täsmää

Vastaa käyttäjälle MaalleMars Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat