Kokeile kuukausi maksutta

Konkurssitilastot kirkastuivat – rakennusalalla suurin pudotus

Tammi-elokuussa rakennusalalla pantiin vireille 307 konkurssia. Se on 15,2 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Korona ei näytä kurittaneen kohtuuttomasti rakennusalaa. Konkursseja oli alkuvuonna monia muita toimialoja vähemmän.

Tammi-elokuussa pantiin vireille 1 591 konkurssia, mikä on 149 konkurssia eli 8,6 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin, selviää Tilastokeskuksen tänään julkistamista tiedoista.

Lukumääräisesti eniten konkurssit vähenivät rakentamisen päätoimialalla. Alalla pantiin vireille 307 konkurssia, mikä on 55 konkurssia eli 15,2 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Henkilökunnan määrä konkurssiin haetuissa yrityksissä oli kaikkiaan 8 598, mikä on 396 henkilöä eli 4,8 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Konkurssien määrä väheni rakentamisen lisäksi maa-, metsä- ja kalatalouden, kaupan, kuljetuksen ja varastoinnin, majoitus- ja ravitsemistoiminnan sekä muiden palveluiden päätoimialoilla. Koronakriisin kurittamalla majoitus- ja ravitsemisalalla konkursseja pantiin vireille tammi-elokuussa 171 kappaletta, kun viime vuonna samaan aikaan konkursseja oli 177 kappaletta.

Konkurssien määrä kasvoi teollisuuden ja kaivostoiminnan päätoimialalla.

 

Tätä artikkelia on kommentoitu 5 kertaa

5 vastausta artikkeliin “Konkurssitilastot kirkastuivat – rakennusalalla suurin pudotus”

  1. Valitettavasti vain tilastot ovat kaunistuneet. Konkurssilain väliaikainen muutos on käytännössä vähentänyt konkurssihakemusten määrää, mikä näkyy tämän vuoden luvuissa. Tämä olisi hyvä ottaa esille jutussa. Kun konkurssiin asettamista on väliaikaisesti vaikeutettu, tilastot eivät ole täysin vertailukelpoisia.

    1. Juuri näin.
      Käytännössä velkojan hakema konkurssi kiellettiin 31.10.2020 asti. Loppuvuodesta rytisee. Alkuvuonna(tammi-maaliskuussa) konkurssihakemuksia oli enemmän kuin edellisenä vuonna.

      1. Kun määräaika 31.10.2020 päättyy, jos eduskunta ei säädä sille jatkoa, niin konkurssihakemuksia pääsee jättämään sen jälkeen. Mutta hakemusten jättämisestä on viivettä siihen, että konkursseja tulisi. Yleensä pitää ensin jättää konkurssihakemus tuomioistuimelle, ja sen jälkeen sitten joidenkin päivien päästä haastemies saa tehtävän toimittaa haaste velalliselle. Usein velallinen ei löydy ihan heti. Jos velallinen ei ole helposti tavoitettavissa, haasteen perille saamisessa voi mennä viikkoja tai vaikka kuukausi. Haasteen perille saamisesta alkaa kuulemisvaihe. Jos velallinen ei vastusta konkurssia, se on nopea. Mutta jos vastustaa, sitten prosessi voi venyä useita viikkoja. Jos käräjäoikeus sattuu vielä olemaan ruuhkautunut, voi prosessi venyä enemmänkin. Konkurssihakemuksen jättämisestä konkurssiin asettamiseen voi kulua aikaa joistakin päivistä useaan kuukauteen. Osa 31.10.2020 jälkeen tehtävien konkurssihakemusten ratkaisuista voi venyä seuraavan vuoden puolellekin.

    2. Noin asia tosiaan on. Yksityisten velkojien mahdollisuuksia hakea yritykset konkurssiin on väliaikaisesti eduskunnan säätämällä lailla vaikeutettu tai estetty. Yritys itse voi toki hakea yhä itse itsensä konkurssiin. Yritysten itsensä konkurssiin hakemisen riskiä on puolestaan väliaikaisestai alentanut valtion antamat lisämaksuajat veroille. Sitten kun nämä väliaikaiset konkurssiaktiivisutta vähentävät lait tulevat päätökseensä, nähdään, mikä on todellinen yritysten taloustilanne. Jos hyvin käy, konkurssiin päätyy vain joitain yrityksiä enemmän kuin nyt. Jos käy huonosti, lähtee liikkeelle aalto, jossa ensin yksi firma menee konkurssiin, sitten konkurssi johtaa sen velkojat tekemään alaskirjaukset saataviinsa, ja osan niistä nurin tai yrityssaneeraukseen, sitten taas niiden velkojista osa ajautuu vaikeuksiin kun maksut jäävät saamatta ja niin edelleen. Näkymä yritysten talouteen on nyt tosi sumuinen, kun osa sellaisessa taloustilanteessa olevista yrityksistä, jotka normaalisti olisi jo haettu konkurssiin, on jäänyt hakematta konkurssiin, kun laki on sen estänyt. Tämä tilanne koskenee erityisesti matkailutuloista riippuvia yrityksiä, jolla alalla toimivien yritystentalous on keskenään paljon verkoistoitunut, ja jolta alalta on kadonnut pääosa tuloista hyvin nopealla aikataululla. Myös moni ravintola-alan yritys ajautunee konkurssiin vuoden sisällä, koska ravintolaruokailu on vähentynyt niin paljon. Vientiteollisuuden tilauskirjat ovat ohentuneet kovaa vauhtia. Rakennusyrityksillä menee kai yhä suhteellisen hyvin. Tilaajia on riittänyt ja tilaajat ovat suhteellisen vakavaraisia asiakkaita.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat