Kokeile kuukausi maksutta

RT:n budjettipalaute: Lisää euroja investointeihin

Kaupunkien pitää pystyä jatkossakin luomaan edellytykset yli 30 000 asunnon rakentamiselle vuosittain ja uusien asukkaiden tarvitsemille palveluille.

Tarpeellisten rakentamisinvestointien aikaistaminen lisäisi RT:n mukaan nopeasti talouden toimeliaisuutta, työllisyyttä ja verotuloja.

Rakennusteollisuus RT on omassa kannanotossaan tyytyväinen hallituksen toimiin kuntatalouden turvaamiseksi. Samalla se kuitenkin toivoo lisää painotusta investointeihin.

RT:n mukaan EU-rahoitus on kohdennettava vihreään siirtymään ja kestävään infrastruktuuriin sellaisilla toimilla, joilla on iso työllisyysvaikutus. Valtion ja kuntien välttämättömien, kasvun mahdollistavien rakentamisinvestointien aikaistaminen lisää nopeasti talouden toimeliaisuutta ja verotuloja.

”Pidämme hyvänä, että hallitus sopi budjettiriihessä Suomen kestävän kasvun ohjelman laatimisesta ja aikoo kohdentaa EU:n­­ elpymisrahoitusta aidosti elvyttäviin hankkeisiin, kuten kestävään infrastruktuuriin”, toteaa Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Aleksi Randell.

Kunnianhimoisten ilmastotavoitteiden saavuttaminen ja konkretisoiminen edellyttävät kuitenkin veroratkaisujen rinnalla nykyistä vahvempia ja toimivampia kannustimia rakennetun ympäristön uudistamiseen, energiatehokkuuden parantamiseen ja digitaalisten innovaatioiden vauhdittamiseen.

Hyvin suunnitellut korjaukset parantavat samalla rakennusten terveellisyyttä, turvallisuutta ja käytettävyyttä sekä pidentävät kiinteistöjen käyttöikää.

Korona ei pysäytä kaupungistumista

Hallituksen budjettiesityksessä saa plussaa myös kuntatalouden vahvistaminen, jotta kunnat pystyvät vastaamaan koronakriisistä aiheutuviin menoihin. Samalla niiden on kyettävä investoimaan peruspalveluiden järjestämiseen ja kasvun edellytyksiin.

Investointinäkökulman pitäisikin näkyä vahvemmin kuntien selviytymistä tukevissa linjauksissa.

”Kaupungistuminen ei ole pysähtynyt koronan seurauksena. Kaupunkien pitää edelleen pystyä luomaan edellytykset yli 30 000 asunnon rakentamiselle vuosittain ja uusien asukkaiden tarvitsemille palveluille”, Randell toteaa.

Tarpeellisten rakentamisinvestointien aikaistaminen lisäisi RT:n mukaan nopeasti talouden toimeliaisuutta, työllisyyttä ja verotuloja. Rakentamisen osuus Suomen investoinneista on lähes 60 prosenttia, ja rakennettu ympäristö ylläpitopalveluineen työllistää joka viidennen suomalaisen. Rakentamisesta palautuu veroina ja veroluonteisina maksuina 40–45 prosenttia, budjettipalautteessa todetaan.

Ratahankkeet heti liikkeelle

Nopeasti käynnistettävien elvytyshankkeiden lisäksi hallituksen tulee vahvistaa sitoumustaan suurten ratahankkeiden toteuttamiseen välittömästi niitä koskevien suunnitelmien valmistuttua.

RT:n mukaan kansallisesti tärkeitä ratahankkeita ovat tunnin junien rakentaminen Helsingistä Turkuun ja lentoaseman kautta Tampereelle, kaksoisraiteiden rakentaminen Helsingistä aina Ouluun saakka sekä itäisten raideyhteyksien parantaminen.

Kiitosta saa hallituksen päätös käynnistää 130 miljoonalla eurolla Saimaan kanavan sulkujen pidentäminen, valtatien parannustyöt Äänekosken ja Viitasaaren välillä sekä Tampere–Jyväskylä-radan parantaminen.

 

 

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “RT:n budjettipalaute: Lisää euroja investointeihin”

  1. Hallituksen 130 miljoonan euron hankkeet taisivat olla EU:n ydinverkon eliTEN-T -verkon liikennehankkeita, joihin voi saada osan rahoituksesta myös EU:lle maksettujen jäsenmaksujen palautusten kautta. Kiinnostavaa on, että jos näihin tai osaan niistä saadaan EU-rahoitusosuutta, katsotaanko se osaksi EU:n koronaelvytyspakettia, vai osaksi jotain muuta EU-rahoitusta. Eli mitä EU:n koronaelvytysrahaksi sanotulla rahalla tehdään liikennehankkeiden osalta: rahoitetaan jo rahoitettaviksi päätettyjä hankkeita, jolloin valtion budjettirahoitusosuutta voidaan niistä hankkeista vähentää vastaavasti, vaiko onko tulossa uusia hankkeita rahoitettaviksi sillä rahoituksella?

Vastaa käyttäjälle mietintää Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat