Kokeile kuukausi maksutta

Varte toteuttaa logistiikkakeskuksen Vantaalle

Varte ja Aberdeen Standard Investments ovat yhdessä Vantaan kaupungin ja Suomen Pankin kanssa kehittäneet logistiikkarakentamisen kaavan Vantaan Turvalaaksonkujalle, Kehä III:n ja Katriinantien
risteykseen.

Uusi logistiikkakeskus nousee Vantaan Turvalaaksonkujalle, Kehä III:n ja Katriinantien risteykseen. Kuva: Varte

Noin 80 000 neliön tontille rakentuu lähes 33 000 neliön kokoinen logistiikkakeskus,
jonka käyttäjäksi tulee Barona Varastopalvelut.

Rakennukseen rakennetaan noin 31 000 neliötä varastotiloja, jonka lisäksi 1 770 neliötä toimistoja ja sosiaalitiloja.

Avialogis-työnimellä kulkevan hankkeen tontin esirakentaminen alkaa syys-lokakuun aikana 2020.

“Laajan tontin pohjaolosuhteet ovat haastavat, mutta sijaintinsa ansiosta panostus maaperään
kannattaa tehdä. Aluekehitys ja kaavoitus on sujunut todella hyvässä yhteistyössä Vantaan
kaupungin kanssa, josta olemme iloisia. Olemme puolimatkassa, kun edessä on vielä mittava ja
haastava rakennustyö”, Varten johtaja Mikko Sirviö kertoo.

Vantaan kaupunki rakennuttaa ensimmäisessä vaiheessa myös Turvalaaksonkujan uuden linjauksen Kehä III:n tuntumaan.

Logistiikkakeskuksen varsinaiset rakennustyöt käynnistyvät alkuvuodesta 2021 ja valmistuvat
kahdessa vaiheessa vuoden 2022 loppuun mennessä.

Juttuun korjattu logistiikkakeskuksen koko 5.10. klo 18.40.

Tätä artikkelia on kommentoitu 5 kertaa

5 vastausta artikkeliin “Varte toteuttaa logistiikkakeskuksen Vantaalle”

  1. Mikähän suonenisku Vartella on, keikkaa pukkaa nyt vähän joka viikko. Toivottavasti on kaikki oikein laskettu.

  2. Myyntikuntoonko ovat yritystä laittamassa.

  3. ”Noin 80 000 neliön tontille rakentuu lähes 33 000 hehtaarin kokoinen logistiikkakeskus,
    jonka käyttäjäksi tulee Barona Varastopalvelut.”

    Monta kerrosta tarvitaan (korkeus 2,5m) jos 33000 hehtaaria saadaan 80 000 neliön tontille.

  4. Tämä aikalailla summaa nykyisen journalismin tason. Toimittajat eivät erota hehtaaria ja neliömetriä toisistaan.

Vastaa käyttäjälle Simo Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat