Kokeile kuukausi maksutta

Enemmistö suomalaisista haluaisi muuttaa kauemmas asutuskeskuksista

Yli puolet suomalaisista haikailee nyt nykyistä asuinpaikkaansa kauemmas keskustasta ja asutuskeskuksista. Tämä käy ilmi Oikotien kyselystä.

Enemmistö suomalaisista haluaisi muuttaa kauemmas asutuskeskuksista.

”Joka toinen Suomessa uskoo muuttoliikkeen kääntyvän koronan vuoksi poispäin keskusta-alueista. Se on todella suuri osa kansasta, kun kaupungistuminen kuitenkin on vuosikausia jatkunut megatrendi sekä globaalisti että täällä”, Oikotien asuntojohtaja Anna Leinonen sanoo tiedotteessa.

Kyselyn mukaan miltei kolmasosa suomalaisista on kiinnostunut vaihtamaan kotia ja 73 prosenttia sanoo, ettei korona-aika ole vaikuttanut heidän kykyynsä panostaa asumiseensa. Ongelmana on tarjonnan vähäisyys, sillä vain 18 prosenttia on valmis myymään omistusasuntonsa. Tilastokeskuksen tänä vuonna päivittämässä tilastossa vuoden 2018 lopussa suomalaisista 56 prosenttia asui nimissään olevassa omistusasunnossa.

”Moni asunnonomistaja on nyt väärän luulon vuoksi vaarassa ohittaa erinomaiset myyjän markkinat. Nimittäin omissa nimissään olevassa asunnossa asuvista vain noin joka kymmenes olisi tällä hetkellä valmis myymään, ja todennäköinen pääsyy siihen on koronan aiheuttama pelko siitä, ettei kauppa kävisi. Sitä pelkoa aiheuttaa yleinen keskustelu talouden apatiasta. Totuus on päinvastainen: menekkiä on rutkasti. Mielikuvien ja todellisuuden epäsuhdan vuoksi menekki ja tarjonta eivät kohtaa”, Leinonen sanoo.

Tiedot selviävät Oikotien lokakuussa Tori.fi:ssä tekemästä kyselytutkimuksesta. Kyselytutkimukseen vastasi 1869 vastaajaa. Vastaajista 61 prosenttia oli naisia, 36 prosenttia miehiä. Loput olivat muun sukupuolisia tai eivät halunneet sitä määritellä.

Suomalaisen ihannekoti on maaseudulla

Kysyttäessä tämänhetkistä ihannekotia, eniten suosiota suomalaisilta saa omakotitalo maaseudulla. Niin sanoo miltei viidennes. Toiseksi ihailluin asumismuoto on omistusasunto laitakaupungilla. Se on suosikki 17 prosentille. Omistusasunto kaupungin keskustassa on kolmanneksi suosituin, niin näkee 13 prosenttia väestöstä.

”30 prosentille suomalaisista tämänhetkinen ihannekoti sijaitsisi maaseudulla. Lisäksi kahdeksan prosenttia sanoo ihanteen olevan kirkonkylällä. Eli yli joka kolmannen ihannekoti sijaitsisi maaseutumaisessa miljöössä. Kaupungin keskustaan tai keskustan liepeille ihannekotinsa mieltää 29 prosenttia suomalaisista. Menekkiä on nimenomaisesti koko maassa.”

Asuntojen menekin kova taso näkyy maan asuntopalvelun Oikotien datassakin.

”Oikotien asuntokaupan käyttäjämäärä on ollut tänä syksynä ennätystasolla viikosta toiseen. Käyttäjiä on ollut viikoittain noin miljoona. Koko vuoden ajalta asunto-osaston käyttäjämäärä on kasvanut viime vuodesta kahdeksan prosenttia – siis koronasta huolimatta.”

Ylipäätään 73 prosenttia suomalaisista haluaa omistusasunnon. Loput vuokra-asunnon. 12 prosentilla muuttohalua on alkanut kerääntyä pandemian takia – he ovat ryhtyneet miettimään ihmiskontaktien vähentämistä. Tällöin katse suuntautunee poispäin asutuskeskuksista.

”70 prosenttia arvostaa omaa pihaa nyt enemmän kuin ennen koronapandemiaa. Omaa saunaa lähes joka toinen enemmän nyt. Erillistä työhuonetta miltei joka kolmas. Näin koronan vaikutukset näkyvät asumistrendeissä. Esimerkiksi ajoittain Suomessa on puhuttu ilmiöstä, että asuntojen saunoja muutetaan muunlaisiksi huoneiksi. Nyt vain kolme prosenttia sanoo haluavansa sitä.”

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Enemmistö suomalaisista haluaisi muuttaa kauemmas asutuskeskuksista”

  1. Taitaa olla haaveilua, joka ei tule koskaan toteutumaan. Todellisuudessa ihmiset haluavat helppoa elämää, joka ei toteudu maaseudulla (ainakaan lasten kanssa). Jos teet etätöitä eikä ole lapsia, niin ehkä sitten.

  2. Tässä huomaa, kuinka yksinkertaisia me ihmiset olemme, sitä ns. ”ilmaisen ämpärin jonottamista” tai ”merkkipipon päässä pitämistä” tai ”asunnon pönttönä ostamista”. Aika näyttää tuleeko maallemuutosta, kesämökkien menekistä yms. pysyvä tai pitkäaikainen trendi. Mikäli tulee, ennustan syyksi enemmän kotitalouksien taloudellista ahdinkoa kasvukeskuksissa, kuin oma piha ajattelua.

    Kaikesta eniten asuntomarkkinassa ihmetyttää se, että toistuvasti joku kaiken tietävä ekonomisti tulee kertomaan julkisuuteen siitä, onko asuntojen hinnat heilahtaneet 0,2% vai peräti 0,3% johonkin suuntaan ja ennustaa asuntojen hintojen nousua kasvukeskuksissa. Sen sijaan julkisuuteen ei saa kertoa ”ehkä” totuutta, pommi on muhinut jo jonkin aikaa ja se on enemmän kuin 0,3%.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat