Kokeile kuukausi maksutta

”Miksi monopoliasemassa oleva jakeluverkkoyhtiö saa jopa kolminkertaisen voiton verrattuna suomalaisiin pörssiyrityksiin? – Kansalaisaloite vaatii sähkön siirtomaksuja kuriin

Omakotiliitto on käynnistänyt kansalaisaloitteen, jossa vaaditaan muutoksia sähkömarkkinalainsäädäntöön sähkön siirtohintojen kohtuullistamiseksi.

Omakotiliiton kyselyssä 95 prosenttia vaati järeämpiä toimia sähkön siirtomaksujen pysäyttämiseksi.

Siirtohinnat ovat liiton tiedotteen mukaan kaksinkertaistuneet kymmenessä vuodessa, mikä on heikentänyt kansalaisten ostovoimaa jopa puoli miljardia euroa vuodessa.

Omakotiliiton mukaan nykyinen sähkömarkkinalaki on kannustanut jakeluverkkoyhtiöitä ylimitoitettuihin investointeihin, joiden kustannustehokkuutta ei ole pystytty valvomaan. Jakeluverkkoyhtiöt pystyvät keräämään kohtuuttomia voittoja, koska nykyinen laskentamalli mahdollistaa ylisuurten voittojen keräämisen.

Omakotiliiton mukaan kansalaisaloite mahdollistaa hallitusohjelmaan kirjatun tavoitteen siirtohintojen kuriin laittamiseksi. Lainsäädäntöön vaaditaan muutosta, joka kohtuullistaa jakeluverkkoyhtiöiden tuottoja ja velvoittaa yhtiöt tekemään kustannustehokkaita verkkoinvestointeja.

”Kansalaisaloitteessa vaadimme Suomeen maailmalla yleisesti käytettyä laskentamallia, jossa yhtiöiden voitot lasketaan todellisten lukujen mukaan”, sanoo Omakotiliiton toiminnanjohtaja Janne Tähtikunnas.

”Oikeudellisia esteitä EU-tasolta tähän ei ole. Itä-Suomen yliopiston oikeustieteen tohtori Kaisa Huhdan selvityksestä käy ilmi, että jäsenvaltion on mahdollista lainsäädännöllään edistää EU:n sähkömarkkinasääntelyn tavoitteita yleisesti ilman, että se estää sääntelyviranomaiselle kuuluvan toimivallan käytön”, sanoo Tähtikunnas.

”Kansalaiset ovat jo pitkään vaatineet muutosta”

Jakeluverkkoyhtiöt ovat monopoliasemassa, ja toiminnan riskit ovat omakotiliiton mukaan lähtökohtaisesti alhaiset. Alhaiset riskit tarkoittavat normaalisti alhaista tuottovaatimusta. Nykyiseen laskennalliseen malliin perustuva kohtuullinen voitto on noin 7 prosenttia, kun jakeluverkkoyhtiöiden todellinen tuotto verkkopalveluun sitoutuneelle omalle pääomalleen on 32 prosenttia.

Tämä käy liiton mukaan ilmi LUT-yliopiston strategisen rahoituksen professorin Mikael Collanin laskelmista.

”Miksi monopoliasemassa oleva jakeluverkkoyhtiö saa jopa kolminkertaisen voiton verrattuna suomalaisiin pörssiyrityksiin? Kansalaiset ovat jo pitkään vaatineet muutosta, ja me Omakotiliitossa olemme valmiit tekemään työtä tämän eteen, kunnes poliittiset päätöksentekijät kuulevat äänestäjiään”, painottaa Tähtikunnas.

Omakotiliiton keväällä 2020 toteuttaman sähkönsiirtokyselyn vastaajista 95 prosenttia vaatii järeämpiä toimia sähkön siirtomaksujen kasvun pysäyttämiseksi ja on valmis allekirjoittamaan kansalaisaloitteen. Omakotiliitossa on 72 000 jäsentä.

Tätä artikkelia on kommentoitu 7 kertaa

7 vastausta artikkeliin “”Miksi monopoliasemassa oleva jakeluverkkoyhtiö saa jopa kolminkertaisen voiton verrattuna suomalaisiin pörssiyrityksiin? – Kansalaisaloite vaatii sähkön siirtomaksuja kuriin”

  1. Idiootit huutaa siirtomaksusta. Maksulla katetaan kaikki verkon huoltokustannukset, verot yms. Lisäksi valtio vaatii sähköverkkoja maanalle ja nopeita vasteaikoija myrskytuhojen korvauksiin yms. Nämä kaikki veloitetaan kuluttajilta ja siihen pieni marginaali päälle.

    Jos nämä idiootit haluaisivat vaikuttaa he eivät ikinä äänestäisi puolueita, jotka istuivat hallituksessa kun sähköverkot päätettiin myydä yksityisille.

    1. Alle puolet sähkön siirtomaksuista menee verkon kuluihin. Säävarma verkko on hyvä asia. Sen kehityksellä ei ole kuitenkaan kovinkaan paljon tekemistä nykyisten sähkön siirtohintojen kanssa. Suurin syy koville sähkön siirtohinnoille on se, että Energiavirasto meni vuosia sitten määrittämään sähkönsiirtoyhtiöille sallitun tuoton ehdot huomattavasti korkeammiksi kuin mitä se oli ollut aiemmin. Eli siis salli rahastaa isomman osuuden voittoa kuin mitä aiemmat säännöt sallivat. Asiasta ei päättänyt eduskunta, vaan sähkön siirtohinnoittelun korkeuteen jopa maakaapelointivelvoitetta enemmän vaikuttanut muutos tehtiin viranomaispäätöksellä. Päätöstä ennen kuultiin sähköverkkoyhtiöitä, mutta ei asiakkaita, sillä viranomaispäätöksissä ei ole julkisia kuulemiskierroksia yleisölle – vaikka niillä olisi valtakunnallisesti yhteensä miljardiluokan vaikutukset siihen, paljonko verkkoyhtiöt hinnoittelusääntöjen voimassaolokaudella saavat sähkön siirrosta rahaa asiakkailtaan periä. Siitä, mitä sähkön siirtohinnoille sallittujen maksimihintojen määrittelyssä tapahtui, on julkaistu informatiivinen artikkeli vuonna 2016 Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa.otsikolla ”Luonnollisen monopolin sääntely: Sähkön siirtohinta Suomessa”

      1. Tässä vielä linkki edellä viitattuun artikkeliin, jossa on käsitelty sitä, millaisiin yksityiskohtiin kohdistuneet muutokset Energiaviraston luonnollisen monopolin asemassa toimiville sähköverkkoyhtiöille asettamissa maksimihinnoitteluehdoissa ovat johtaneet sähkön siirtohintojen laskutusoikeuden huomattavaan kasvuun:
        https://www.taloustieteellinenyhdistys.fi/wp-content/uploads/2016/05/22016-wessman.pdf
        Erityisesti kannattaa lukea kirjoituksen luku 7 sallitun tuoton ehdoista ja niissä tapahtuneista muutoksista. Artikkelissa esitetään, että: ”Energiaviraston toiminta havainnollistaa hyvin myös riskiä siitä, että valvova viranomainen pikemmin ajaa valvottavien intressiä kuin yleistä etua.”

        Jotenkin luonnollisten monopolien sääntelyn valvontaan olisi hyvä saada maksavat asiakkaatkin paremmin huomioiduksi.

        1. Tuossa alaluvussa 7 keskeinen väite on se, että Energiavirasto teki sallitun tuoton laskentakaavoihin muutoksen, joka kaksinkertaisti vuodesta 2015 eteenpäin sähkönsiirtoyhtiöille sallitun tuoton verrattuna siihen, mitä se aiemmin käytössä olleella laskukaavalla tällä hetkellä olisi. Jos niin ei olisi tehty, sähkönsiirtohinnat olisivat halvempia, koska joitain poikkeuksia lukuunottamatta (joissain, varsinkin pienissä sähköverkkoyhtiöissä ei peritä sähkön siirrosta maksimituottoa) sallitun maksimituoton yläraja estäisi pitämästä yllä niin korkeita sähkönsiirtohintoja kuin nyt on.

          1. Kappas, Ylekin on nyt herännyt asiaan https://yle.fi/uutiset/3-11588082 ja sen myötä lukuiset muutkin mediat. Eihän uutisen aikaan saaminen valvontamallissa tapahtuneista muutoksista vienyt aikaa tällä kertaa kuin vähän yli 4 vuotta siitä, kun sähkönsiirron valvontamallin yksityiskohtien muutoksia oli kirjoitettu Kansantaloudellisessa Aikakauskirjassa. Tulos oli samansuuntainen. Eli siis keskeinen asia sähkönsiirron hinnankorotusten taustalla on ollut se, että Energiavirasto muutti sitä, millaisella korolla sallittu tuotto lasketaan. Muutos nosti huomattavasti sähköverkkoyhtiöiden laskutusmahdollisuutta. Eduskunta ei koskaan käsitellyt sitä muutosta, vaikka kyseinen yksityiskohta on vaikuttanut sähkön hintojen nousuun enemmän kuin sähkömarkkinalakiin kirjatut vaatimukset toimitusvarmuuden parantamisesta, joista käytiin aikoinaan julkisesti kuitenkin poliittista keskustelua ennen muutosten tekemistä, toisin kuin sallitun koron vaihtamisesta.

  2. Kun lämmitän sähkölämmitteistä omakotitaloani ikkunat auki , teen hallaa ilmastonmuutokselle , annetaan heti vinkkejä alentaa sisälämpöä , saunan kiuasta käsketään pitämään minimissä tai olla saunomatta päivittäin.
    Mutta kun ajelen akku autollani ympyrää tai muuten vaan suristelen kukaan ei puhu muusta kuin täysin puhtaasta 0 % päästöisestä ajamisesta…………silti keväisin ajoneuvojen suurimmat päästöt tulevat ajoneuvojen renkaiden nostamasta kivi / tiepölystä, olkootkin ajoneuvoa liikuttava voima alkoholi , koksi tai vety.

  3. Pitäisikö siis keväisin pakottaa jalankulkijat käyttämään hengitys suojaa , covid -19 tavoin .
    Sähkön käyttöä pitää lisätä koska energiatehtaiden oheistuotteena tulee lämpöä joka kaupungeissa tunnetaan nimellä kaukolämpö , mitä tahansa energiaa pitää sitoa veteen että tuota lämpöä virtaa taloihin.

Vastaa käyttäjälle Kaukokuuma Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat