Kokeile kuukausi maksutta

NCC rakentaa Ranualla – uusi monitoimitalo on 8 miljoonan euron urakka

Pinta-alaltaan runsaan 3600 neliön monitoimitalo valmistuu kesällä 2022.

Muodoltaan rakennus muistuttaa vaaramaisemaa ja koko rakennuksen julkisivu on lehtikuusiverhoiltu. Rakennuksen katolle asennetaan aurinkopaneelit.

NCC on käynnistänyt Ranuan uuden monitoimitalon rakentamisen. Alkuvuodesta 2022 valmistuvaan puuverhoiltuun taloon tulee päiväkoti, alakoulu, teknisen työn tilat, jakelukeittiö, aula/ruokasali sekä koko kuntaa palveleva kirjasto ja liikuntasali. KVR-urakan arvo on noin 8 miljoonaa euroa.

Ranuan koulukeskuksessa sijaitsevan monitoimitalon tilojen käyttäjinä tulee olemaan noin 250 lasta ja noin 50 työntekijää. Opetustilat rakennetaan uuden opetussuunnitelman mukaisesti monikäyttöisiksi ja muunneltaviksi. Kirjasto, liikuntasali ja käsityötilat ovat iltaisin myös erilaisten harrasteryhmien käytettävissä.

Muodoltaan rakennus muistuttaa vaaramaisemaa ja koko rakennuksen julkisivu on lehtikuusiverhoiltu. Rakennuksen katolle asennetaan aurinkopaneelit.

Ranuan kunnan vanhoissa kouluissa on ollut sisäilmaongelmia. Oppilaat ja henkilökunta ovat joutuneet muuttamaan useita kertoja ja opetusta on järjestetty jo pitkään erilaisissa väistötiloissa. Liikuntahalli on ollut poissa käytöstä jo useamman vuoden.

Hanke on jo alkanut maanrakennustöillä. Rakennustyöt sisältävät myös nykyisen yläkoulun rakennuksen purkamisen. Runsaan 3 640 bruttoneliön laajuisen monitoimitalon käyttöönotto tapahtuu vaiheittain, päiväkoti avataan kesäkuussa ja koulu elokuussa 2022.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “NCC rakentaa Ranualla – uusi monitoimitalo on 8 miljoonan euron urakka”

  1. Tiedotetaanpa asioista niiden oikeilla nimillä. Kyseiseen rakennukseen Ei TULE päiväkotia, vaikka me ranualaiset alle kouluikäisten huoltajat olisimme sitä niin toivoneetkin. Nyt sekoitetaan päiväkoti ja esiopetustilat toisiinsa. Kyseiseen rakennukseen tulee siis Ranuan kunnan esiopetustilat.

  2. Lapissa aurinkopaneeleita voisi laittaa enemmän rakennusten seiniin, koska aurinko paistaa siellä joka tapauksessa viistommasta, mikä on hyvä asia seinäaurinkopaneelien kannalta, ja koska seinäaurinkopaneelit tuottavat sähköä yleensä hyvin talvella kun sähkölle on suurin tarve.

Vastaa käyttäjälle ekr Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat