Kokeile kuukausi maksutta

Työntekijä putosi työskentelypukin päältä – toimitusjohtajalle sakkoja

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi elementtien kuljetukseen erikoistuneen yhtiön toimitusjohtajan sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta.

Käräjäoikeus tuomitsi toimitusjohtajalle rangaistukseksi 30 päiväsakkoa.

Tapaturma sattui heinäkuussa 2018 nurmijärveläisellä rakennustyömaalla. Työntekijä oli noussut kuorma-auton lavalla reilu kaksi metriä korkealle kävelysillalle. Viimeistä seinäbetonielementtiä nostettaessa elementti osui poikittain kävelysiltaan. Osuman vuoksi työntekijä horjahti ja putosi kuorma-auton lavalle.

Putoamissuojausta kyseisen työvaiheen aikana ei ollut järjestetty. Käräjäoikeus totesi, että työnantaja tiesi, että työtä tehdään kyseisellä tavalla. Lisäksi työnantaja tiesi työhön liittyvästä putoamisvaarasta.

Seinä- ja parveke-elementtien nostoon autosta työmaalle oli pyritty kehittämään työturvallisuutta parantavia ratkaisuja, mutta työn luonteen takia toimivia turvallisuusratkaisuja ei ollut onnistuttu luomaan.

Käräjäoikeus totesi, että vastuuta ei poista se, että toimivia ratkaisuja ei ollut löydetty.

Työsuojeluviranomainen muistuttaa, että työnantajan pitää tarpeellisilla toimenpiteillä huolehtia työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä.

Työnantajan on otettava huomioon useita työhön, työolosuhteisiin ja työympäristöön vaikuttavia tekijöitä. Myös niistä aiheutuvat haitta- ja vaaratekijät tulee selvittää, ja jos niitä ei voida poistaa, on arvioitava niiden merkitys työntekijöiden turvallisuudelle ja terveydelle.

Kyseisessä tapauksessa olosuhteet olisivat edellyttäneet putoamissuojauksen järjestämistä. Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen.

Tätä artikkelia on kommentoitu 5 kertaa

5 vastausta artikkeliin “Työntekijä putosi työskentelypukin päältä – toimitusjohtajalle sakkoja”

  1. Siis oli järjestetty ja yritetty järjestää? Juurikin valtion viskaalien naurettavaa tasoa – älkää tehkö näin, mutta emme kerro miten? Toki ikävä uutinen tapaturman uhrille mutta mitä yhteiskunta tässä voittaa?

  2. Miksi yhteiskunnan tulisi voittaa? Miksei käytetty parempaa putoamissuojausta tai miksei ole estetty kyseistä tapahtumaketjun mahdollisuutta. Miksi elementtiä aletaan nostamaan kun kuljettaja on yhä sillalla?

  3. Kertokaa miten tämä työ suorite tulisi tehdä. Veikkaan että 99% tekisi ja tekee sen jatkossakin näin.

    1. Siten, että kuljettaja poistuu nostoalueelta heti kiinnitettyään lenkit elementtiin ja nosturi aloittaa elementin nostamisen vasta kun kuljettaja on poistunut tuolta sillalta.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat