Kokeile kuukausi maksutta

Arto Pohjonen luotsaa uutta asuntorakennuttajaa viiden filosofian voimin

Lujatalon entinen toimitusjohtaja Arto Pohjonen on innoissaan kesällä virallisesti alkaneesta uudesta hallituksen puheenjohtajan roolistaan Newil & Baussa.

Arto Pohjonen

Uuden asuntorakennuttajayhtiön liike-elämästä tuttujen kollegojen kanssa markkinoille tuonut Pohjonen puhuu mielellään yhtiön viisikohtaisesta filosofiasta, jossa kaikki tehdään vähän paremmin.

Alun perin Petri Ylivuoren (ent. Heikkilä) perustama yhtiö on saanut vauhdikkaan lähdön, sillä se on panostanut vahvasti kohteidensa markkinointiin ja konseptointiin. Sen kohteet Tampereen Vuoreksessa, Helsingin Ratakadulla ja Lehtisaaressa on varattu täyteen, ja varausjonoissa on pitkä lista kiinnostuneita.

”Meidän koko toiminnan lähtökohta ei lähde rakennustuotannosta, asuntotuotannosta tai asuntopulasta vaan ihmisestä. Me mietimme asuntotuotettamme laajemmin kuin vain fyysisenä rakennuksena. Me haluamme nostaa asumiskokemuksen keskiöön”, Pohjonen kertoo.

Pohjosen mukaan uuden yhtiön toiminta perustuu viisikohtaiseen filosofiaan, johon liittyvät suunnittelun kokonaisvaltaisuus ja yksityiskohtaisuus, asumisympäristö, maisema ja asukkaiden palvelut sekä hiilijalanjälki. Nykyihmisiä puhuttelevia ominaisuuksia kaikki.

”Ei tämä ole mitään rakettitiedettä. Kaikki voivat mennä kauppaan ja ostaa sokeria ja hiivaa. Mutta me teemme tämän niin hyvällä draivilla ja olemme aidosti sen takana, että lopputulos on huippukondiittoreiden luokkaa. Sitä odotamme myös yhteistyökumppaneiltamme.”

Viime kesänä markkinoille lanseeratun yhtiön konserniliikevaihto on tänä vuonna noin 20 miljoonaa euroa. Sillä on rakenteilla noin 150 asuntoa Helsingissä ja Tampereella. Hankekanta on noin 130 miljoonaa euroa.

Toinen näkökulma

Yhtiön pääosakkaita ovat toimitusjohtaja Petri Ylivuori ja kaupallinen johtaja Mikko Salola, joilla molemmilla on liikkeenjohdon konsultointitausta, SRV- ja Lehto-taustainen varatoimitusjohtaja Toni Kankare sekä Trevianilta siirtynyt investointijohtaja Henrik Heikkilä. Yhtiön hallituksessa istuvat Pohjosen lisäksi Solitan Suomen-maajohtaja Ossi Lindroos sekä Leasegreenin perustajiin kuuluva Juho Rönni.

Pohjosella on taustallaan pitkä kokemus rakennusliikkeistä ja niiden tuotantokoneistoista. Nyt hän katsoo asioita asiakkaan ja hallituksen puheenjohtajan näkökulmasta.

”Korkeatasoinen arkkitehtuuri ja suunnittelu kannattaa. Alalla puhutaan aina siitä, että alkupäähän panostus ei paljon maksa mutta näkyy huomattavasti lopputuloksessa. Tämä käsitys on vain vahvistunut tässä kokonaisuudessa.”

Miten erottaudutaan?

Newil & Baulla ei ole kansainvälisen käytännön mukaan omaa työmaaorganisaatiota lainkaan. Yhtiö tekee jo nyt yhteistyötä esimerkiksi Pohjola Rakennuksen, Jatkeen, Uudenmaan Mestari-Rakentajien (UMK) ja VRP:n kanssa.

”Me haluamme palauttaa kunnianhimon uudisrakentamiseen ja asettaa riman korkealle. Valitsemme vain luotettavia ja ammattitaitoisia yhteistyökumppaneita. Meidän kohteissamme teemme kaiken kokonaisvaltaisemmin ja yksityiskohtaisemmin. Valvomme toteutusta, ja draivimme ulottuu kaikkiin meidän tärkeiksi kokemiimme asioihin.”

Rakennuttaja on luonut yhteiset pelisäännöt yhteistyölle. Näihin kuuluu oma valvontakonsepti ja tukeva valvontatiimi.

”Kaikki lähtee yhteistyöstä urakoitsijan kanssa. Valvontatiimiimme kuuluvat rakennus- ja talotekniset valvojat. Mukana on myös työturvallisuus- ja kosteuskoordinaattori. Lisäksi meillä on erillinen sisustus- ja pihatyön valvonta. Ei tässä ole sinänsä mitään uutta yksittäisinä elementteinä. Uutta on se, miten toimitaan ja miten kaikki perustuu asiakkailtamme saatavaan palautteeseen ja signaaleihin, joiden pohjalta kehitämme konseptiamme jatkuvasti”, toimitusjohtaja Ylivuori kertoo.

Tampereen Vuorekseen täksi jouluksi valmistuva 132 asunnon kohde oli Ylivuoren mukaan yhtiölle kuin ensimmäinen ”harjoittelukappale”. Hankkeen urakoi Jatke.

”Haimme sieltä hyviä käytänteitä ja prosessia, jota voimme monistaa muuallekin. Mukaan tarttui monta kantavaa ajatusta eli systemaattisuus, täydellinen läpinäkyvyys, tekijöiden välinen luottamus, aikataulutus, valvontakatselmukset ja -prosessit. Jos joku asia nousi esille, se selvitettiin ja jatkettiin hyvällä fiiliksellä eteenpäin.”

Yhtiön rahoitustilanne on hyvä, sillä se rahoittaa hankkeensa itse vakavaraisten kumppaniensa avulla. Ne ovat rahastoyhtiöitä ja perhepohjaisia sijoitusyhtiöitä.

”Liiketoiminta on jatkuvaa ongelmien ratkaisua, ja joka päivä pöydälle nousee tukku ongelmia, jotka pitää pilkkoa osiin ja ratkaista. Positiivisena ongelmana on erittäin kiinnostava hankeputki. Odotammekin innolla ensi kevään julkistuksia uusista kohteistamme.”

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Arto Pohjonen luotsaa uutta asuntorakennuttajaa viiden filosofian voimin”

  1. Vai viiden filosofian voimin. Näitä pikavoittojen tavoittelijoita tuntuu nyt syntyvän kun sieniä sateella.

  2. Katastrofin voi sitten tuupata loppukäyttäjän syliin, kun moottoritie on kuuma.

  3. Toivottavasti raha ei lopu kesken alkulennon. Voimia yhteistyöhön ahneiden urakoitsijoiden ja vaativien asiakkaiden kanssa.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat