Kokeile kuukausi maksutta

Tutkimusanalyysi: Vihreä asuminen on toiselle ahdas kämppä keskellä betoniviidakkoa ja toiselle tilava asunto luonnon äärellä – koronavuosi toi arvostuserot näkyville

Turun ja Tampereen yliopiston tutkijat kysyivät Linnanfältin puukerrostaloalueen ja Tesoman lähiön asukkailta, mikä heitä miellyttää tai ärsyttää asuntoalueessaan. Molemmissa paikoissa korostui luonnon merkitys aitona, koettuna vihreytenä.

Kestävä kehitys ja vastuullisuus on määritelty eräiksi kriteereiksi apurahojen jakamisperusteina. Kuvituskuva

Kysymys siitä, mikä on hyvää asumista, on konkretisoitunut koronakriisin ja etätyön ja monipaikkaisen asumisen yleistymisen myötä. Se tuonut samalla esiin vastakkaiset näkemykset siitä mitä vihreydellä tarkoitetaan. Vihreys on orwellilainen sana, jolla voidaan tarkoittaa puhujasta riippuen eri asioita.

Useimmille ihmisille vihreys on ikkunasta näkyvää ja kotiovelta avautuvaa luontoa ja valoa. Sitä puolustetaan nimbyksi leimaamisen uhallakin. Asunnoissa tärkeää on väljyys, joka mahdollistaa muutokset eri elämäntilanteiden mukaan

Monille vihreys voi tarkoittaa myös kompaktia kontaktikaupunkia, jossa kaikki olennainen on 15 minuutin pyöräilymatkan päässä. Tiivistäminen ja asuntokoon pieneneminen hyväksytään välttämättömänä osana kasvavaa muuttoliikettä, kaupungistumista ja ennen kaikkea ilmastonmuutoksen torjuntaa.

Tästä samasta asiasta on väännetty kättä jo vuosikymmeniä. Vuonna 1991 Rakennuslehden keskustelutilaisuudessa ekologista rakentamista TKK:ssa opettanut arkkitehti Bruno Erat sanoi, että varsinainen ekologinen ongelma on tiivis kaupunkialue. Hän oli suuri ekokylien ystävä. Tuleva arkkitehtuuriprofessori Kai Wartiainen puolestaan piti ekologisena ongelmana pientaloalueita, koska niiden infrastruktuurin investoinnin ovat moninkertaiset kerrostaloalueisiin verrattuna. 2000-luvulla tiiviin kaupungin ekologiseksi vahvuudeksi nostettiin se, että se vähentää autolla tehtävää työmatkaliikennettä. Sähköautoilun ja etätyö suosion kasvu voivat haastaa tämän näkemyksen.

Riskinä tiivistä kaupunkia suosivassa näkemyksessä on se, että asuntoneliöistä säästettäessä tingitään myös toiminnallisuudesta ja tilojen kalustettavuudesta. Keittiöt, kodinhoitohuoneet ja eteistilat ovat olleet ensimmäisenä karsittavien joukossa. Ääriesimerkkinä on julkisuudessa paljon esillä ollut ikkunaton makuuhuone, mutta samalla tavalla luonnonvalon puute vaivaa myös monia sisäänvedetyllä parvekkeella varustettuja asuntoja, joissa naapuritalon seinä blokkaa tehokkaasti vähäisenkin auringonvalon. Valo on kuitenkin tehokasta lääkettä niin koronaan kuin syysmasennukseenkin.

Yhdyskuntasuunnittelu-lehden päätoimittaja Johanna Lilius kirjoittaa pääkirjoituksessaan, että koronakriisi on uudelleen konkretisoinut yli sata vuotta sitten todetut kaupungin turmiolliset piirteet. Aikoinaan kaupunkien työläiskaupunginosien ahtaudesta haluttiin eroon jotta taudit eivät leviäisi. Viime vuonna Ruotsissa havaittiin, että korona levisi nopeimmin maahanmuuttajavaltaisissa lähiöissä, joissa asuttiin ahtaimmin. Eteläisessä Euroopassa puolestaan korona levisi, koska ihmiset olivat tottuneet, että iltaelämä oli ahtaiden kaupunkiasuntojen ulkopuolella esimerkiksi katukahviloissa.

Suomessa maaseudun vetovoimaisuus on Liliuksen mukaan kasvattanut suosiotaan ja kyselytutkimukset kertovat, että yhä useampi haluaa asua muualla kuin isossa kaupungissa. Kiinteistönvälittäjien tiedot tammikuulta vahvistavat, että niin sanottu Nurmijärvi-ilmiö on etätyön suosion myötä palannut.

Viime vuonna ihmiset muutenkin hakeutuivat luontoon silläkin uhalla, että se tarkoitti ajokilometrien kasvua. Oma luontokokemus nousi ilmastonmuutoshuolen ohi.

Asukkaat ovat parhaita asumisensa asiantuntijoita

”Keskustelu suomalaisen asuntorakentamisen kokemuksellisesta laadusta on saanut uutta vauhtia nopean kaupungistumisen, asuntotuotannon kasvavien tehokkuusvaatimusten ja kaupunkilaisten yhä moninaisempien tarpeiden ristipaineessa. Tuotannon määrällisten tavoitteiden korostuessa asumisen viihtyisyys ja asukkaiden hyvinvointi näyttävät jääneen toissijaisiksi.”

Näin kirjoittavat Yhdyskuntasuunnittelu-lehdessä Jenni Kuoppa, Sini Saarimaa ja Markus Laine Tampereen yliopistosta sekä Sampo Ruoppila, Niina Nieminen ja Risto Haverinen Turun yliopistosta. Heidän artikkelinsa otsikko on Houkuttelevan asumisen ainekset.

Kirjoittajat kokevat, että tulevat asukkaat ovat jääneet asuntosuunnittelussa usein huomiotta, vaikka he ovat oman asumisensa parhaita asiantuntijoita.

Kirjoitus perustuu haastattelututkimuksiinsa Tampereen Tesoma lähiössä ja Turun Linnanfältin puukerrostaloalueella. Haastatteluissa hyödynnettiin asukkaiden ottamia valokuvia asuinympäristöstään. Ihmiset kuvasivat sitä mikä miellytti ja mikä ärsytti. Valokuvissa korostui erityisesti ihmisten ja luonnon välinen suhde. Ihmiset halusivat luonnon ja luonnonvalon tulevan sisään asuntoihin.

Asuntojen miellyttävimpiä seikkoja koskevat kuvat ja kuvaukset liittyivät ikkunanäkymiin, tilan tuntuun ja valoisuuteen. Miellyttäviksi koettiin pihanäkymät, luontoelementit kuten puut tai puiden latvat, metsä tai vesi sekä myös tila tai avaruus ja miellyttävä rakennettu ympäristö. Paikat, joissa mieluiten vietettiin aikaa, sijaitsivat asunnossa usein niissä kohdissa, joissa ulkotila oli läsnä ikkunanäkymän välityksellä ja luonnonvalo virtasi sisään.

Vihreys on asukkaille tärkeää näkyy se sitten ikkunasta tai että siitä pääsee nauttimaan omalle parvekkeelle tai omalle tai taloyhtiön pihalle. Vihreää ja valoisaa, ilmaa ja happea, olivat haastateltujen käyttämiä ilmaisuja tekijöistä, jotka lisäävät asumisen viihtyisyyttä.

Valoa ja vihreyttä arvostetaan

Se miltä asuminen tuntuu, kuulostaa, tuoksuu tai jopa maistuu, on kirjoittajien mukaan tärkeää. Asukkaiden myönteiset aistikokemukset liittyivät usein luontoon, joka parhaassa tapauksessa jatkuu kokemuksellisesti ulkoa sisätiloihin. Luonnonvalon, kasvillisuuden ja luonnon äänien hyödyntäminen asuntosuunnittelussa näyttäytyy siksi tärkeänä aistikokemusten kannalta. Ikkuna-aukkojen määrällä, koolla, jäsennyksillä ja suuntauksilla voidaan vaikuttaa asuntojen luonnonvalo-olosuhteisiin sekä mahdollistaa jokapäiväinen luonnon aistinta ja seuraaminen.

Valoisuuden merkitys miellyttävän tunnelman luojana korostuu pienissä asunnoissa, joissa valo, silloin jos sitä on, tuo myös avaruuden tunnetta.

Suurten parvekkeiden yleistyminen voi olla ristiriidassa valoisuuden vaatimusten kanssa. Varsinkin sisäänvedetyt parvekkeet jättävät helposti olohuoneen pimeäksi. Yksikin asukas valitti, että aurinko paistaa sisään vain 15 minuuttia päivässä, koska naapuritalon seinä blokkaa valon. Tiiviissä kaupunkiympäristöissä on helposti tilanteita, joissa optimaaliseen valo-olosuhteisiin ei päästä.

Luonnon ja asumisen kytkeytymisen huomioiminen alkaa jo kaavasuunnittelusta: jos ulkotila rakennusmassojen välissä jää liian pieneksi, aistikokemuksellisesti tärkeät luonnonelementit eivät mahdu avoimina pidettävien pelastusteiden ja tarvittavien pihatoimintojen oheen. Yksityiskohtaisessa asuntosuunnittelussa luontoyhteyttä voidaan edelleen korostaa – tai hukata yhdyskuntasuunnittelussa luotu potentiaali.

Sopiva ikkunanäkymä voi tuottaa luonnonläheisyyttä, joka on läsnä päivittäisten rutiinien taustana. Ihmisten tyytyväisyyttä saattoivat lisätä pienetkin asiat, kuten makuualkovin pieni ikkuna, jonka kautta luonto on läsnä näkymänä ja valona. Keittiön pöydän äärestä näkyvä juuri leikattu vihreä ruoho antoi eräälle haastateltavalle energiaa.

Asumisviihtyvyyden kannalta myönteiset valokuvat esittivät asumisen ulkotiloja, kuten parvekkeita, terasseja, patioita, pihoja ja puutarhoja tai yhteispihoja. Parvekkeet ja terassit olivat asunnoissa toiminnallisesti monikäyttöistä lisätilaa, sisätilan jatkeita, erityisesti kesäaikaan. Ne tarjosivat tilaa kukkien ja yrttien kasvattamiselle, askartelulle, pienille korjaustöille ja nikkaroinnille, pyykin kuivaukselle, seurustelulle, vilvoittelulle saunan jälkeen, ja jopa nukkumiselle kesäaikaan.

Luontokokemus on tärkeä osa suomalaista ja pohjoismaalaista asumista. BoKlokin konseptiin kuuluu mahdollisuus istuttaa kasveja omaan istutuslaatikkoon, vaikka kaupunkiympäristössä ollaankin.

Pihat näyttäytyivät sekä erilaisten tekemisten että asumisen tunnelman kannalta tärkeinä paikkoina. Ne tarjosivat mahdollisuuksia ulkona puuhailuun, “kuoputtamiseen”, lintujen ruokkimiseen ja luontoyhteyden kokemuksiin. Jo pelkkä näkymä keittiöstä omaan pihaan saatettiin kokea tunnelman kannalta tärkeänä:

Keskustelussa nousivat tärkeinä esiin myös taloyhtiöiden yhteispihat. Pihapiireistä oli voinut muodostua sosiaalisia tapahtumapaikkoja, joihin liittyi tavaroiden lainailua ja naapuriapua, mutta isot pihat ja niihin kuuluvien tilojen yksityisyyden ja julkisuuden vaihettuminen sallivat myös sosiaalisen etäisyyden naapureihin.

Pihat ja yhteispihat ovat erityisen tärkeitä lapsiperheille ja ikäihmisille. Opiskelijoille sen sijaan usein riittää, että pyörille on hyvät säilytyspaikat.

Kirjoittajat korostavat, että asuntoa tulee lähestyä suunnittelussa aina osana laajempaa ympäristöä. Laadukkaat ulkotilat liittyvät niin sanottuun asunnon ”ulkoiseen käytettävyyteen”, jonka on nähty tuovan lisäarvoa asumiseen.

Sisä- ja ulkotilojen monipuolinen yhdisteleminen on kiinnostava haaste uudisrakennusten suunnittelulle ja urbaanien talotyyppien kehittelylle.

Etätyö vaatii tilaa ja muuntojoustoa

Asukas- ja käyttäjälähtöinen suunnittelu vaatii kirjoittajien mukaan tuekseen nykyistä laajempaa ymmärrystä asumisen arjesta ja ihmisten arvostamista asumisen laatutekijöistä.

Etätyön kasvun myötä on huomattu kuinka tärkeää on, että tilat ovat joustavasti muunneltavissa. Kovin ahtaissa tai pohjaltaan vääränmuotoisissa asunnoissa se ei onnistu.

Tamperee Tesomalla vanhojen suhteellisen suurten kerrostaloasuntojen hyviä pohjia kiitettiin: huoneet olivat riittävän suuria, jotta niiden käyttötarkoituksia oli mahdollista muunnella. Esimerkiksi asukkaat, jotka olivat jääneet asumaan samaan asuntoon lasten muutettua pois, kokivat asumisväljyyden ja alueen kerrostaloasuntojen avarat pohjaratkaisut myönteisinä. Vapautunutta tilaa oli otettu käyttöön uusin tavoin, esimerkiksi kotitoimistoksi tai perheen äidin ensimmäiseksi ”omaksi huoneeksi”.

Suuri osa asukkaista ilmaisikin toiveen muokata asuntoa omien tarpeiden ja mieltymysten mukaiseksi riippumatta siitä asuivatko he omistusasunnossa vai vuokralla.

Tiloja voidaan myös suunnitella sopimaan erilaisiin ja muuttuviin tarpeisiin. Monikäyttöisyys korostaa sitä, miten tilajärjestelmä sellaisenaan mahdollistaa vaihtelevia käyttöjä, kun taas mukautumiskyky viittaa tilojen fyysisten muutosten mahdollisuuksiin.

Aidosti monikäyttöinen asuinhuone on melko kookas, ihannetapauksessa esimerkiksi 3,6 metriä leveä ja 4,0 metriä syvä. Monikäyttöinen asunto on taas useiden monikäyttöhuoneiden ja keskeisen hallin yhdistelmä.

Koska asuntojen hinnat ovat korkeat kasvukeskuksissa, on ylimääräisten huoneneliöiden varaaminen useisiin huonetiloihin asukkaalle kallis vaihtoehto. Asukkaiden kokemuksista kävi ilmi, että myös pienemmät ja tarvittaessa suljettavat tilat saattoivat tarjota tarvittavaa joustoa, esimerkiksi hiljaisen työtilan. Suunnittelussa olisikin huomioitava monipuolinen kalustettavuus tilojen koosta huolimatta sekä asukkaiden mahdollisuus vaikuttaa huone- ja tilajakoihin sekä -kokoihin.

Eteiset ja aputilatkin ovat tärkeitä asumisviihtyvyydelle

Tutkimuksissa asukkaiden näkökulma pienipiirteisiin asumisen laatutekijöihin ja asuinrakennusten sisätiloihin on jäänyt vähälle huomiolle. Siksi nämä asiat otettiin erityiseen tarkasteluun Turussa ja Tampereella tehdyissä asukaskyselyissä. Kummassakin kaupungissa tutkimuksessa oli neljä ryhmää: lapsiperheiden vanhempien, pariskuntien ja sinkkujen, ikääntyneiden (65+) sekä opiskelijoiden ryhmät.

Osallistujat kuvailivat paljon arjen päivittäisiin käytäntöihin liittyviä tiloja ja järjestelyjä, jotka aiheuttavat vaikeuksia. Usein ongelmat liittyivät huonosti toimiviin tai liian pieniin eteisiin, portaikkoihin, säilytys- ja varastotiloihin tai kodinhoitotiloihin. Lisäksi iäkkäämmät osallistujat puhuivat hissien puuttumisesta, liian raskaista ovista tai muista esteettömään liikkumiseen liittyvistä ongelmista.

Eteistilat ovat asunnon toiminnallisuuden kannalta tärkeitä solmukohtia. Niiden ahtaus, huonot säilytystilat, sopimattomat lattiamateriaalit tai tuulikaapin tai kuraeteisen puute koettiin arkea hankaloittavina tekijöinä. Ulkovaatteiden ja kenkien säilytys tuottavat päänvaivaa. Myös perheen uloslähtö pukemisineen saattaa olla vaivalloinen tapahtuma.

Myös säilytystiloissa ja kodinhoidon tiloissa oli puutteita. Opiskelija kaipasi kiinteää säilytystilaa, koska asuinpaikan vaihtuessa suhteellisen tiheään irrallisten säilytyskalusteiden muuttaminen ei houkutellut. Uusperheessä tavaroiden säilyttäminen, järjestäminen ja kuljettelu liittyivät liikkumiseen kotien välillä ja tilan haltuunottoon. Lasten muuttaessa pois kotoa taas pohdittiin säilytyskysymyksiä uudelleen.

Varastoinnin, säilyttämisen, siivoamisen, pyykinpesun tai tilasta toiseen kulkemisen kuuluu useimmiten olla sellaista arkipäiväistä toimintaa, joka jää kotiin liittyvien merkitysten maisemassa taka-alalle ja näkymättömiin. Kuitenkin silloin, kun asumisen fyysiset tilat eivät vastaakaan näihin toimintoihin liittyviin tarpeisiin, niiden merkitys nousee esiin.

Suunnittelun näkökulmasta tutkimus korostaakin asukkaiden mahdollisuutta käyttää toissijaisia tiloja eri tavoin tai muokata niistä omanlaisensa. Tietynlaiset tilan muodot ja ulottuvuudet antavat muita paremmat lähtökohdat tälle.

Eteistilassa on läpikulun lisäksi lähes aina tarve säilyttää suuri määrä tavaraa, mitä lisää vuodenaikojen ja säiden vaihtelu. Nykyiset esteettömyysvaatimukset ovat laajentaneet eteistilaa ja sen käytettävyyttä. Tärkeää olisi myös pitkät, ehjät seinäpinnat, jonne voidaan sijoittaa kaappeja. Kaappien lomaan voidaan myös sijoittaa syvennys, jolloin saadaan lisätilaa esimerkiksi liikunta-apuvälineelle. Eteistilojen koon maltillinen lisääminen nykyisestäkin mahdollistaisi niiden mukauttamisen vaihteleviin käyttöihin.

Huomioimalla eteisen tai vaatehuoneen avautumisen suunta sekä toissijaisten tilojen ja asuinhuoneiden ikkuna-aukotuksen yhteys, voidaan keinovalaistusta täydentää luonnonvalolla ja näkymillä. Asuntojen toissijaisten tilojen kehittäminen on kirjoittajien mukaan sidoksissa urbaanien talotyyppien ja niiden luonnonvalo-ominaisuuksien kehittämiseen. Esimerkiksi uudiskerrostalojen runkosyvyyksiä kaventamalla ja niiden porrashuoneratkaisuja muokkaamalla voidaan paitsi välttää eteisten sijoittaminen nurkkaan, mikä aiheuttaa usein käytävä- ja hukkatiloja, myös parantaa asuntojen luonnonvalo-ominaisuuksia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa

4 vastausta artikkeliin “Tutkimusanalyysi: Vihreä asuminen on toiselle ahdas kämppä keskellä betoniviidakkoa ja toiselle tilava asunto luonnon äärellä – koronavuosi toi arvostuserot näkyville”

  1. Jutussa oli paljon hyviä pointteja ja ennen kaikkea niiltä loppukäyttäjiltä kysyttyjä mielipiteitä. Toisaalta kyllähän myös asuintalojen rakennuttajat asuvat jossain, eli ovat niitä loppukäyttäjiä. Asuntorakennuttamisen ongelmana on monesti ollut juuri se, että ensin mennään hinta/karsinta edellä ja vasta sitten pohditaan näitä loppukäyttäjälle tärkeitä asioita, jos pohditaan.

    Jutussa puhuttiin ympäristöstä, valoisuudesta, viihtyvyydestä, tilamuutoksista jne. ja oltiin saatu yksi valokuva takapihasta, jossa oli erinäinen määrä puulaatikoita ”koristamassa” takapihaa. Eniten valokuvassa kuitenkin herätti huomiota kaksikerroksinen puurivitalo, josta näkee totaalisen bulkkituotteen ensisilmäyksellä. Tämä ei ollut ehkä edustavin kuva rakennuslehteen, jonka seuraajina rakennusalan ammattilaisena itseään pitävät analysoivat tuotteen laatua. Tässä onkin juuri se kysymys, missä rakennusalan vastuullissuutta punnitaan. Loppukäyttäjät ymmärtävät kyllä mitä käytännön tarpeita heillä asumisessaan on, mutta he ovat monesti melko helposti vietävissä lopputuotteen laadun, elinkaaren, tuotteen todellisen arvon yms. muiden oleellisten asioiden suhteen. Alan ammattilaisille voisi esittää kysymyksen, ostaisitteko markkinahintaan asunnon itsellenne kuvan talosta?

    Puurakentamiseen on ilmeisesti valmisteilla ympäristöministeriön avulla tukipaketti. Saatan muistaa väärin, mutta YIT taisi ilmoittautua jo yhdeksi puurakentamisen ”kokeilijaksi” näistä isommista toimijoista. Mikäli tukipaketista tulee mittava, moni muukin varmasti seuraa perässä. Onko tämä vihreää ja ilmastonmuutosta vähentävää toimintaa vai löysän rahan ”valtion tuen” poimimista markkinasta? Itse sanoisin, että järkevä ajattelu hiilijalanjäljestä, hiilikädenjäljestä tai vaikka hiilivarpaasta katosi taas ja lobbaaminen teki tehtävänsä. Miten toiminta voi ollakaan näin idioottimaista, vai onko se vaan totaalisen häikäilemätöntä?

    Eihän me näin mitättömiä olla tällä alalla, eihän.

    1. Puurakentamisen tukipaketin sisältö kiinnostaa, pelkona toisiaan on enemmän politiikan tulos kuin todellinen halu saada tuloksia aikaan.

      Mikäli ympäristöministeriö haluaa rakentamisen kautta mahdollisimman nopeita tuloksia ilmastoystävälliseen suuntaan, vaihtoehtoja näyttäisi olevan tasan yksi. Kokoamalla kaikki liikenevä valtion tukiraha korjausrakentamiseen, jossa pääpainopiste pidetään energiatehokkuuden parantamisessa ja vähäpäästöisissä energiamuodoissa. Seuraavan 5-10 vuoden aikana suurimmat tulokset tehtäisiin nimen omaan korjausrakentamisessa eli olemassa olevan rakennuskannan parissa. Tämän jälkeen olisi sopivampi hetki katsoa tukirahojen viljelyä uudisrakentamisen puolelle. Parilla puisella koulurakennuksella Tampereelle tai Jyväskylään ei maailmaa pelasteta. Sitä ei myöskään pelasteta Senaattikiinteistön vuosittaisella uudistuotannon rakennuttamisella.

      Tukirahojen jakaminen on ylipäätään hieman kyseenalainen tapa ratkaista tämän kaltaista muutosta. Koronan ympärillä vellovat toimet olkoon malliesimerkki, miten yhtälö toimii, joku ei saa, jollekin suorastaan annetaan.

      Rakennusalalla täytyisi olla hieman enemmän kunnianhimoa pysyä totuudessa myös tämän vihreän asumisen ympärillä.

  2. >Kaikille tällainen pinnallinen vihreys ei riitä.

    No ei helvetissä riitäkään. Ja siksi itselläkin OKT.

  3. Mielenkiintoinen juttu. Teemana oli vihreä rakentaminen ja asuminen, jonka ainakin minä ymmärrän tämän päivän kontekstissa pitkälti ympäristöystävällisyytenä.

    Virallisen mantran mukaan vihreys on pieniä hiilipäästöjä Silloin yksi suurimmista ”synneistä” lienevät itse asuntonneliöt. Mitä vähemmän sen parempi, sekä rakentamisen että käytön kannalta.

    Asukkaat tuntuvat kuitenkin kaipaavan lisää väljyyttä, sekä sisälle että ulos, lisää varastotiloja jne.

    Jos tästä voi jotain ennustaa, asukkaiden toiveita kuunnellaan jatkossa vieläkin vähemmän.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat