Kokeile kuukausi maksutta

Hotellin rakennustyömaalla Helsingin Kampissa kolmenkymmenen tartunnan rypäs

Työmaalla tehtiin perjantaina seulonta, jonka kaikki tulokset eivät vielä ole valmiita.

Eerikinkadun ja Fredrikinkadun kulma ennen rakennustöiden alkamista. Talo tunnettiin ennen esimerkiksi sen alakerrassa sijainneesta Corona-baarista. KUVA: SIRPA RÄIHÄ / HS

Rakennusmestarien talon rakennustyömaalla Helsingin keskustassa on todettu ainakin kolmekymmentä koronavirustartuntaa.

Pääurakoitsija Lehto oy:sta vahvistetaan, että seulontojen jälkeen maanantaina tartuntoja on tiedossa tämä määrä, ja karanteeniin on asetettu yli kolmekymmentä ihmistä.

Työmaalla Fredrikinkadun ja Eerikinkadun kulmassa rakennetaan uutta hotellia. Työntekijöille tehtiin viime perjantaina joukkoseulonta, jonka tulokset eivät vielä ole kokonaan valmistuneet. Työmaa on edelleen auki, mutta rakennuttaja harkitsee tarvitaanko lisää toimia.

Kyseessä on toinen laaja tartuntarypäs samalla työmaalla: alkukesästä 2020 tarvittiin myös laajoja karanteeneja koronatartuntojen vuoksi.

Helsingissä suljettiin tammikuussa tartuntojen vuoksi kokonainen suuri rakennustyömaa Lääkärintalossa Mäkelänkadulla. Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi arvioi tuolloin, että rakennustyömailla laiminlyödään edelleen jatkuvasti koronatoimia.

Laajoja sairastumisia on ollut muillakin työmailla, esimerkiksi tammikuun lopussa Vantaalla ja Espoossa Länsi-Metron työmaalla.

Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa

4 vastausta artikkeliin “Hotellin rakennustyömaalla Helsingin Kampissa kolmenkymmenen tartunnan rypäs”

  1. ’Rakennusmestarien talon rakennustyömaalla..’ Nauru raikaa kun ihmiset kommentoi rakennusalaa iltapv lehtien palstoilla. Hävetkää kaikki kollegat Hävetkää!

    Jään odottamaan alan etujärjestöjen ja lobbarien PPuhetta miten on jommat jiirissä.

    1. Lehto ei ole järjestäytynyt yritys. Herran haltuun…

  2. Kyllä muillakin firmoilla on vastuutonta touhua, ei käytetä hengityssuojainta ja taukotuvissa on paljon työntekijöitä yhtä aikaa.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat