Kokeile kuukausi maksutta

Turkuun rakennetaan kerrostalo, jossa on Suomen ensimmäinen sähköautojen älykäs latausjärjestelmä

EU:n rahoittaman USER-CHI-hankkeen päämääränä on kehittää sähköautojen ja sähkökäyttöisten kevytajoneuvojen innovatiivisia latausjärjestelmiä.

NCC aloittaa Pääskylinnan rakentamisen tänä keväänä, kun kohteelle on myönnetty rakennuslupa. Kuva: NCC

Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy (VASO) ja NCC rakentavat kaksi 9-kerroksista asuinkerrostaloa Pääskyvuorenrinteelle Turkuun.

VASO Pääskylinnaan toteutetaan yhteistyössä Turku Energian kanssa varastoiva aurinkosähköjärjestelmä, johon liitetään sähköautojen älykäs latausjärjestelmä. EU:n rahoittamana kehityshankkeena toteutettava järjestelmä on ensimmäinen laatuaan Suomessa ja osa isompaa Turun kaupungin sähköisen liikkumisen latausverkkoa. Syksyllä 2022 valmistuvan urakan arvo on noin 8,7 miljoonaa euroa.

Pääskylinnassa aurinkoenergian tuotannolla katetaan ensisijaisesti omaa kulutusta. Aurinkoenergiaa varastoidaan akkuihin myöhemmin hyödynnettäväksi muun muassa kiinteistön sähkönkulutuksessa ja sähköautojen lataamisessa.

Älykäs järjestelmä huolehtii kokonaisuudesta niin, että ensisijaisesti käytetään itsetuotettua sähköä ja tasapainotetaan kulutuspiikkejä. EU:n rahoittaman USER-CHI-hankkeen päämääränä on kehittää sähköautojen ja sähkökäyttöisten kevytajoneuvojen innovatiivisia latausjärjestelmiä.

VASO Pääskylinnaan asennetaan 64:stä Salo Solarin aurinkopaneelista koostuva aurinkovoimala, jonka teho on 24 kWp ja vuosituotanto yhteensä noin 20 000 kWh. Sähköautojen latauspisteitä kohteeseen asennetaan kolme sisältäen kuusi sähköautojen latauspaikkaa.

”On hienoa olla mukana tässä hankkeessa, joka on hyvä esimerkki siitä, kuinka kiinteistöt voivat osallistua hiilineutraalin huomisen rakentamiseen. Kummankin kerrostalon katolle rakennetaan aurinkovoimala, rakennukseen akut ja asukkaiden käyttöön sähköautojen latauspisteitä. Kaiken tämän nivoo yhteen älykäs ohjausjärjestelmä, joka maksimoi järjestelmästä saadun hyödyn, sanoo Turku Energian tuotepäällikkö Jari Hallivuori.

VASO Pääskylinnan rakentaminen alkaa keväällä 2021, kun kohteelle on myönnetty rakennuslupa. Kohteeseen valmistuu yhteensä 76 kpl asumisoikeusasuntoja. Urakkaan kuuluu myös pysäköintihallin sekä talojen yhteisen ison oleskelupiha-alueen rakentaminen.

Tätä artikkelia on kommentoitu 15 kertaa

15 vastausta artikkeliin “Turkuun rakennetaan kerrostalo, jossa on Suomen ensimmäinen sähköautojen älykäs latausjärjestelmä”

  1. Sitte sinne ei kannata muutaa ikinä koska sähköautot eivät pysäytä ilmastonmuutosta vaan laittaa lisää vauhtia että kohta koko maailmaa ei enää ole ja sit saa syyttää kaikki merkkiä mitä tekee sähköautoja niiten ansiosta ei ole enää koko maailmaa jäljellä

  2. Sähköautojen älykäs latausjärjestelmä… Enpä pitkiin aikoihin pahempaa puppua kuullut. .. Ai jaa.. se oli silloin kun joku väitti rakentaneensa plustalon, joka tuotti muka energiaa enemmän kuin kulutti. Sanoin heti, että pahasti on menneet laskelmat pieleen. Ja niinhän ne olikin…

  3. Onkohan tuo sähkölatausasenmien rakentaminen joka nien notkoon ja taloyhtiöön järkevää? Eikö mileluummin kannattaisi huoltoaseminen varta akkuja valmiiksi, jooita liikenteessä olevat voisivat vaihtaa purkautuneiden tilalle. Ihan samaan tapaan kuin olutbaarissa vaihdetaan tyhjentynyt tilatankki täyteen?

  4. Ilmastonmuutoksen varjolla tehdään jättiläismäistä bisnestä, kaupataan tuotteita ja prosesseja joilla ei muuten olisi mitään markkinoita, työnnetään markkinoille epäkypsää teknologiaa ja harrastetaan jos jonkinlaista ideologista ja materiaalista anekauppaa.

    Ja suuri osa noista kaupattavista jutuista on sellaisia, että niiden vaikutus hiilidioksidipäästöihin on vähäinen, olematon tai jopa niitä kasvattava.

    Vain pahimmat co2 änkyrät pysyy kannassaan vaikka perse jäätyy juhannuksena puutarhatuoliin kiinni.

    Maapallo saa lähes 99% energiastaan auringosta, jonka aktiivisuutta säätelee ihmisestä riippumattomat tekijät. Eli se mitä auringossa tapahtuu, meillä ei yksinkertaisesti ole mitään reaalisia mahdollisuuksia vaikuttaa sen toimintaan.

    Onko kuitenkin niin että sähköauton lataaminen keskellä talvea kivihiilellä tuotetulla virralla on ympäristöteko?

  5. Helen: Myydyn sähkön alkuperä Helsinki

    Sähköautoilun sähköntuotannon päästöt 2019:

    Fossiiliset 39%
    Ydinjäte 37%
    Uusiutuvat 24%

    Melko epä-älyllistä väittää sähköautoilua päästöttömäksi

    Suomessa on lähes 1 000 000 henkilöauton peräkärryä, sähköautolla ei kuitenkaan peräkärryä saa vetää. Mikä neuvoksi?

    Sitten kuin sähköautoilun saturaatio on 100 % niin tilalle täytyy keksiä 9.5 MRD € korvaavia veroja, jotka talla hetkella kupataan autoilijoiden selkänahasta. Milloin cityvihreät julkistavat tämän uuden lisäveropaketin?

    Esimerkiksi tällä hetkellä Tesla-sähköautossa on 800 lataussykliä, jonka jälkeen akun saa ladattua enää 80-prosenttisesti täyteen. Kuka puupää ostaa 5-6 vanhan käytetyn sähköauton, jossa ei mitään takuuta?

    Suomessa on rekisterissä 2.700.000 autoa. Autoja myydään ~ 100.000 kpl vuodessa. Kestää 27 vuotta ennen kuin joka kärry pelaa sähköllä.

    Josef Göbbelsin vanha ja hyvä propaganda ohje:

    Tee valheesta niin suuri että sitä on vaikeaa olla uskomatta ja toista sitä toistamasta päästyäsi vuodesta toiseen

  6. Monellako Vason asumisoikeusasukkaalla tai vuokralaisella on yleensä varaa 40 000-50 000e sähköautoon? Mietin vaan…
    .

    1. Aivan. Nyt kun sitä EU;lle lehetettyä Suomalaisten velkarahaa saadaan sieltä jatkossa hieman käyttöön, käytetään se juurikin näin TYHMÄSTI, aivan järjettömiin ja lyhytkatseisiin hankkeisiin. Tämä on vain pieni esimerkki siitä, mitä on tulossa, kun valopäät pääsevät vauhtiin. Pääsirkus on niin sanotusti vasta tilattu, toki kohta tulossa.

  7. Onpa ahdasmielistä ja aiheeseen perehtymätöntä porukkaa täällä. Sähköauto on elinkaarensa aikana ympäristöystävällisempi kuin polttomoottoriauto, vaikka lataisit pelkkää kivihiilisähköä sen akkuun sen lyömättömän energiatehokkuuden myötä. Verkossa ei käytännössä koskaan ole pelkkää fossiilista sähköä, vaan tilanne on aina yhä enemmän sähköauton eduksi. Vaikka tilanne olisi sähköauton ja polttiksen välillä tasan saastuttavuuden suhteen, niin onhan se silti parempi, että savut ohjataan korkeista piipuista suoraan taivaalle kuin jättää ne leijumaan ihmisten hengitettäviksi kaduille korkeiden talojen väliin.

    J.G: Kuka ostaa 5-6 vuotta vanhan polttomoottoriauton, jolla ei ole mitään takuuta ja jonka moottorissa ja voimansiirrossa on parisentuhatta liikkuvaa osaa, jotka voivat hajota milloin vain? Sähköautossa on liikkuvia osia n. 20kpl per moottori, tästä voi päätellä autojen huoltotarvetta ja toimivuusvarmuutta. Mitä akun kestävyyteen tulee, suurin osa valmistajista antaa 8v tai 160 000 km takuun akulle. Lisäksi suomalainen ajaa vuodessa keskimäärin 14000km, eli viikossa n. 270km. Sanotaan, että lataat akkusi arkikäytössä suositeltuun max 80% ja laitat sen lataukseen 10% kohdalla, eli esim. Model 3:n kohdalla pääset yhdellä 70% latingilla n. 407 km, jolla ajat reilu puolitoista viikkoa. Vuodessa lataussyklejä kertyy siis ylöspäin pyöristettynä 35, eli 800 sykliin kuluu yli 22 vuotta, todennäköisesti vielä pidempään, sillä nuo syklit on laskettu 0%-100%, joka kuluttaa akkua enemmän. Tämänkin jälkeen akku on todennäköisesti käyttökelpoinen, sillä ei vaan pääse yhtä pitkälle kuin uutena.

    Sähköautot tulevat halpenemaan roimasti jo seuraavan viiden vuoden aikana, talon elinikä on useita vuosikymmeniä. Peräkärryjäkin saa jo usealla modernilla sähköautolla vetää tuhannesta kilosta yli pariin tuhanteen kiloon asti mallista riippuen. Vain pahimmat häkäpönttövänkyrät vastustavat muutosta.

    1. Sähköautot toistaiseksi liian kalliita, liian pieni toimintasäde, latausinfraa ei käytännössä ole, akut varsin lyhytikäisiä ja lyhyillä takuilla, ja niin edelleen. Joten eiköhän se ahdasmielisyys pikemminkin löydy sieltä polttomoottoreiden vihaajien puolelta, koska reaalielämä vaatii joka tapauksessa toimivan yksityisen liikennejärjestelmän.

      Mutta ei se mitään, senkus toitotat, EVVK. Koska me muut tullaan edelleenkin tekemään kuten järkevää ja käytännöllistä on.

    2. No katsoppas, lagertofrivia kirjoitti painavan sanan. Kysymys tuskin on siitä, etteikö maailma muutu ja saisi muuttua. Kysymys on siitä, että hysterialla, puuhun itsensä köyttämällä tai teitä tukkimalla se on enemmän huvittavaa ja joitakin jopa ärsyttävää. Jos vauhti on se mitä Suomessa nyt ajetaan, onko laskettu paljonko romutettavien polttomoottoriautojen ilmastopäästöt ovat kun niistä tehdään romurautaa, siirtymää tehtäessä kuvittelemallasi vauhdilla? Aika moni tavallinen duunari ajelee edelleen melko käytetyllä autolla, missä vaiheessa ajattelet, että tähän autokantaan aletaan sähköautot saamaan, vielä jos ne ovat niin hyviä ja kestäviä ja helposti huollettavia/korjattavia, että niitä ei kannata kovin usein vaihtaa? Luuletko, että duunari sisämaassa alkaa ajamaan polkupyörällä, kun polttomoottoriauto meni jo ja sähköautoon ei ole varaa, ei tällä aikataululla. Infra otettiin jo esille, jos infran tai mahdollisuuksien rakentaminen aloitetaan malliksi vuokra-asumisesta, vaikka sillä kuuluisalla ARA tuella, onko lamppu ihan kirkkaimmillaan?

      Sama pätee lähitulevaisuudessa rakentamiseen ja rakennuttamiseen, katsokaas vain kun tämä innovatiivinen rakentamisen eliitti saa lamppunsa syttymään, sellaista sirkusta ei olla vielä nähty tällä alalla, eikä niin tyhmää rahankäyttöä. Aina kun on rahaa tarjolla, ahneus, ääriajattelu ja välinpitämättömyys ajaa yleensä poikkeuksetta järjen ja yleisen edun edelle. Tulkoon tämä mielipide jo etukäteen.

    3. Toivottavasti tuleviin sähköautoihin saadaan myös liikennesäännöt hallitsevia apulaitteita ohjaamaan kuljettajan toimia. Se olisi omiaan auttamaan myös vihreää ulkoministeriämme selviytymään liikenteessä.

      1. Luonnevammaista sosiopaattia ei teknologia auta, ikävä kyllä.

  8. Kuinka arvelet käyvän sähköautoilun suosiolle kun punavihreät julkaisevat uuden 9.5 MRD vero paketin. Kai tämä 9.5 MRD revitään sitten vuorostaan sähköautoilijoiden selkänahasta?

    Maapallo saa lämpönsä 99,9 % sesti auringosta. Siihen ei ihmisen toimet vaikuta yhtään mitään. Suomen osuus maailman hiilidioksidi päästöistä on 12 promillea

    1. >Siihen ei ihmisen toimet vaikuta yhtään mitään.

      No vaikka vaikuttaisivatkin, niin se ei kuitenkaan muuta sitä kontekstia miksikään, etteikö tämä suomalainen kilvenkiillotus, käsienheiluttelu ja moraalisen paremmuuden tunteen kohottaminen taloudellisista ja yhteiskunnallisista seuraamuksista välittämättä, olisi joka tapauksessa täyttä p*sereikäidiotismia tilanteessa, jossa mm. sekä Kiina että Intia, viherpesupuheistaan huolimatta, rakentavat joka tapauksessa uusia fossiilisia polttoaineita käyttäviä voimaloita JOKA HELVETIN KUUKAUSI kymmeniä lisää.

      Siis tätä maatahan näköjään johtavat, puoluerajoista tai -kannoista riippumatta, joko hullut tai idiootit. Tai sitten sekä että. Koska muuhun johtopäätökseen ei vain voi mitenkään tulla, jos vaan pikkuisenkaan seuraa, mitä muualla maailmassa tapahtuu.

  9. Odotan mielelläni punavihreältä kansanrintamahallitukselta selvitystä siitä kuinka esimerkiksi Helsingin vanhat kaupunginosat Punavuori, Töölö, Kruunuhaka, Katajanokka, Kaartinkaupunki ym ym ym kaupunginosissa, joissa infran keski-ikä on yli 100 vuotta, kuinka asukaspysäköintialueilla kadunvarsien lataustolpat jaetaan vai miten sähköautojen lataus järjestetään.

    Miten estetään ulkopuolisten parkkeeraus ”omaan kadunvarsiruutuun”
    Korttelipoliisillako? Entä kuinka muu vandalismi estetään latausinfraa kohtaan?

    Jos ja kun Bensiini- ja diesel-autot muuttuvat arvottomiksi, mistä revitään rahat uusiin sähköautoihin esimerkiksi keskihinta 30 000 € x 2 700 000 autoa = 81 Miljardia.

    Tuleeko tämäkin raha ns. Taikaseinästä samoin kuin lataussähkökin tulee töpselistä?

    T. Epätietoinen

Vastaa käyttäjälle Joopasejoo Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat