Kokeile kuukausi maksutta

Yle: Valtio maksaa joka vuosi satojen vuokra-asuntojen purkamisesta ympäri maan

Valtio avusti viime vuonna vuokra-asuntojen purkamista 5,6 miljoonalla eurolla. Samat talot on aikanaan rakennettu verovaroin, kertoo Yle.

Suomessa on viimeisen vuosikymmenen aikana purettu tuhansia valtion tuella rahoitettuja vuokra-asuntoja. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA antoi vuosina 2011–2020 purkuluvan yli 8 700 valtion rahoittamalle vuokra-asunnolle.

Valtio voi maksaa purkukustannuksista jopa 90 prosenttia, jos vuokra-asunnoille ei ole alueella kysyntää ja vuokrataloyhtiö on talousvaikeuksissa tyhjien asuntojen vuoksi. Tilanne on toinen paikkakunnilla, joissa on hyvä asuntomarkkinatilanne ja kysyntää vuokra-asunnoille.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Yle: Valtio maksaa joka vuosi satojen vuokra-asuntojen purkamisesta ympäri maan”

  1. ”Samat talot on aikanaan rakennettu verovaroin, kertoo Yle.”

    Yle on väärässä. Nuo ovat kyllä ARA-tukea saaneita taloja, jotka ovat saaneet mm. korkotuen, mutta ne on pääasiassa rahoitettu muin kuin verovaroin – perien rakentamiskustannukset käytännössä vuokrissa asukkailta. Niissä kunnissa, joissa käyttöasteet ovat sittemmin jääneet vajaiksi, vuokrat eivät ole enää riittäneet kattamaan ylläpito- ja korjauskuluja, ja kun sitten talot ja niiden huoneistot on jätetty huonoon kuntoon, ja taloja ei ole markkinoitu lainkaan, on tullut kierre, jossa vuokralaisia ei saa senkään vertaa. On ihan käsittämätöntä, että pääosassa Suomen kuntia ARA-asunnoista ei edelleenkään saa mitään tietoa netin kautta. Juuri missään kunnassa niistä ei anneta tiedoksi nettiin pohjapiirroksia, ei valokuvia sisältä, eikä monessa kunnassa edes tietoa vuokrien suuruudesta. Joissain kunnista asukasvalintakin menee vielä jonkun lautakunnan kautta. Ikään kuin ei edes haluttaisi saada asukkaita näihin taloihin.

    En ole laajalti yksityistämisten kannalla, mutta kuntien vuokratalokannan hoidossa, parantamisessa ja markkinoinnissa kunnat eivät ole olleet kyllä monessa kunnassa erityisen hyviä.

    1. Ei taida nimimerkki ”mietintää” tietää ihan tarkkaan mistä puhuu. Ensinnäkään nyt purettavia taloja ei ole rakennettu korkotuella vaan sillä vanhalla aravalla, joka oli 60% hankinta-arvosta ja se tuli verovaroista. Loput 40% olivat sitten ensisijaislainoja pankeilta ja vakuutusyhtöiltä. Ne lainat on pääsääntöisesti maksettu, mutta aravalainaa saattaa olla jäljellä. 1990 siirryttiin yhtenäislainoihin jolloin aravalainaa tuli 90-95% hankinta -arvosta ja loput 5-10% tuli omistajalta lainana. Jopa 1990-luvulla rakennettuja taloja puretaan ja purkuavustuksen lisäksi aravalainoille on mahdollista saada akordi eli saada lainoja osittain anteeksi. Omistajan antama laina (jos sitä ei ole ehditty maksaa pois) jää omistajan tappioksi jos talo puretaan.

      1. Vanha avara oli lainamuotoista tukea. Se piti siis kuitenkin maksaa takaisin. Ylen jutussa ongelmana oli se, että siinä esitettiin, että rakentaminen olisi tehty verovaroin. Aravan tuki oli kuitenkin lainamuotoista, eikä suora veronmaksajien lahjoitus rakentamiskulujen kattamiseksi. Arava lainoitti kohteet lainoilla, jotka olivat eräänlaista sen ajan korkotukea, ja sitten vuokrina perityillä maksuilla lyhennettiin arava-lainoja ja maksettiin niiden korkoja. Purkutuki on suoraa valtion tukea, jota ei lainan tavoin tarvitse maksaa takaisin.

Vastaa käyttäjälle mietintää Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat