Avoimet työpaikat Honkarakenne Oyj Tuusula Julkaistu Haku päättyy

Työpäällikköharjoittelija

Honkarakenne Oyj valmistaa Honka®-tuotemerkillään laadukkaita, ekologisia ja terveellisiä omakoti- ja vapaa-ajan asuntoja sekä julkisia rakennuksia suomalaisesta massiivipuusta. Vuonna 1958 perustettu yritys on toimittanut lähes 85 000 rakennusta yli 50 maahan. Talopaketit valmistetaan yhtiön omalla tehtaalla Karstulassa, Suomessa. Vuonna 2016 Honkarakenne-konsernin liikevaihto oli 36,1 miljoonaa euroa, josta viennin osuus oli 49 %.

Haemme nyt tiimiimme

TYÖPÄÄLLIKKÖHARJOITTELIJAA

Tehtäviisi kuuluu aluksi Honka-omakotitalojen ja vapaa-ajan rakennusprojektien tarjous- ja kustannuslaskenta sekä projekteihin liittyvien urakka- ja aliurakkasopimuksien tekeminen. Tulet myöhemmin osallistumaan myös työmaajohdon tehtäviin sekä Honka Rakentamispalvelujen™ sisäiseen kehittämiseen. Toimit tiiviissä yhteistyössä myynnin kanssa ja vastaat osaltasi laadukkaasta asiakaspalvelusta.

Tähän tehtävään voi hakea myös vasta hiljattain työelämään siirtynyt tai opintojaan viimeistelevä henkilö, sillä oikeanlainen asenne sekä halu oppia ja kehittyä merkitsevät enemmän kuin pelkkä työkokemusvuosien määrä. Toimipaikkasi on Honkarakenteen viihtyisä toimipiste Tuusulassa.

ODOTAMME SINULTA:
· Soveltuvaa rakennusalan koulutusta sekä alan työkokemusta
· Matkustusvalmiutta kotimaassa
· Aikaisempi kokemus tarjouslaskennasta ja työmaatoiminnasta luetaan eduksi

TARJOAMME SINULLE:
· Mielekkään ja haastavan tehtävän maailman johtavan hirsitalovalmistajan tiimissä
· Hyvät mahdollisuudet oman osaamisesi kehittämiseen
· Vakituisen työsuhteen ja kilpailukykyiset edut
· Mahdollisuuden edetä urallasi
· Muun organisaation tuen menestyksesi varmistamiseksi

Lisätietoja tehtävästä antaa MPS-konsultti Harri Viitanen, puh. 040 719 9411. Täytä hakemuslomake palkkatoiveineen ja liitä mukaan hakemuksesi ja CV:si osoitteessa uratori.mps.fi 26.11.2017 mennessä.

WWW.HONKA.FI

Honkarakenne Oyj

Honkarakenne Oyj on maailman tunnetuin aitoja massiivipuutaloja valmistava ja markkinoiva yritys. Honka-tuotemerkin valikoimaan, jossa korostuvat terveellinen asuminen, innovatiiviset rakenneratkaisut ja energiatehokkuus, kuuluvat omakoti- ja vapaa-ajan talot sekä suuret projektikohteet kuten hotellit, ravintolat, päiväkodit, koulut ja sairaalat. Yhtiön tuotteita on vuodesta 1958 alkaen myyty yli 50 maahan yli 85 000 kappaletta. Vuonna 2015 Honkarakenne-konsernin liikevaihto oli 39 miljoonaa euroa, josta viennin osuus oli 59 %. Honkarakenne Oyj:n B-osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.

Rakennuslehden pääuutisia