Kokeile kuukausi maksutta

Aluepäällikkö

Päivämäärät Julkaistu 16.3.2018 Hae viimeistään 8.4.2018

Aluepäällikkö infrarakentamiseen

Hae aluepäälliköksi kasvavaan ja ketterään yksikköömme vastaamaan Uudenmaan infrarakentamisesta ja toimintamme kehittämisestä. Pääset osaksi työstään innostunutta ja ammattitaitoista porukkaa, joka suhtautuu avoimesti myös pohjoismaiseen yhteistyöhön.

Aluepäällikkö vastaa Uudenmaan alueen toiminnasta ja sen kehittämisestä osana Etelä-Suomen infrarakentamista. Esimiehenäsi toimii Etelä-Suomen infrarakentamisesta vastaava rakennuspäällikkö.

Alueellisten vastuiden lisäksi panostamme yhdessä tekemiseen – alueiden väliseen yhteistyöhön ja yhteisiin hankkeisiin myös pohjoismaisella tasolla.

 

Toivomme sinulta

  • Usean vuoden kokemusta vastuullisista ja tuloksellisista infrarakentamisen tehtävistä
  • Pääkaupunkiseudun infrarakentamisen toimintakentän tuntemusta
  • Kokemusta esimiestehtävistä ja erilaisten sidosryhmien kanssa toimimisesta
  • Tehtävään soveltuvaa koulutusta (esimerkiksi insinööri tai DI)
  • Tavoitteellisuutta ja kehitysmyönteisyyttä
  • Sujuvaa suomen kielen taitoa, englannin kieli on tehtävässä eduksi
  • Perus IT-taitoja

Ennen kaikkea odotamme sinulta kykyjä ja oikeaa asennetta aluepäällikkönä toimimiseen ja alueesi kehittämiseen. Toimiminen NCC:n arvojen mukaisesti rehellisesti, kunnioittavasti, luotettavasti ja edistyksellisesti on sinulle itsestään selvää, samoin kuin aina turvallinen työskentely.

NCC:llä saat vastuuta, mutta myös vapautta ja kehittymismahdollisuuksia. Me Etelä-Suomen infrarakentamisessa teemme töitä kohtuullisen pienellä ja ketterällä porukalla, jossa jokaisella on tärkeä rooli – meillä pääset kehittymään ja vaikuttamaan niin oman alueesi kuin myös koko Suomen Infrarakentamisen toimintaan. Yhteishenki, yhdessä tekeminen ja yhteiset toimintatavat ovat meille tärkeitä. Samalla eri alueet saavat olla aina sopivasti myös päällikkönsä näköisiä.

Esimiehemme ovat lähellä ja yhteistyö yli alue- ja maarajojen toimii mutkattomasti. Olemme osa pohjoismaiden suurinta infrarakentajaa ja tätä kautta meillä on erinomaiset mahdollisuudet kehittää tekemistämme ja osaamistamme. Meille työ ei ole koko elämä, vaan pyrimme pitämään työajoista kiinni ja joustamaan tilanteen mukaan.

Mikäli haluat kuulla tehtävästä lisää, ole yhteydessä rakennuspäällikkö Ilmo Hyyppään p. 0400 261 099, ilmo.hyyppa@ncc.fi

Hae vapaamuotoisella ja lyhyellä hakemuksella heti tai viimeistään 8.4.2018.

NCC Infrastructure on pohjoismainen, vahva ja voimakkaasti kasvava rakentamisen alamme. Meillä on vankkaa kokemusta ja ammattitaitoa monipuolisesta pohja- ja maanrakentamisesta, tienhoidosta, vesihuollosta sekä liikenneturvallisuudesta. Rakennamme infraa sinne, mihin syntyy uutta tai missä vanha vaatii korjausta.

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat