Kokeile kuukausi maksutta

Erikoissuunnittelija

Tampereen kaupunki
Päivämäärät Julkaistu 22.9.2017 Hae viimeistään 9.10.2017

Kaupunkiympäristön palvelualue/Kuntatekniikan suunnittelu

Kaupunkiympäristön palvelualueeseen kuuluva Kuntatekniikan suunnitteluyksikkö laatii katujen ja yleisten alueiden suunnitelmia sekä tilaa ja ohjaa konsultointityötä varsinkin suuremmissa infran rakennusprojekteissa ja erikoiskohteissa. Yksikössä työskentelee 12 vakituista henkilöä.

ERIKOISSUUNNITTELIJA 1-184-17

Kuntatekniikan suunnittelijan tehtävät painottuvat Tampereen kaupungin monipuolisiin ja haastaviin katu- ja vesihuoltokohteiden suunnittelutöihin. Lisäksi toimenkuvaan kuuluu kuntatekniikan suunnittelun asiantuntijatehtäviä maankäytön suunnittelun projekteissa ja kehityshankkeissa sekä yhteistyötä infrakohteiden rakennuttamisen kohteissa. Kuntatekniikan suunnittelun tavoitteena on tuottaa jatkossa infrakohteiden suunnitelmia tietomallintamalla. Tehtävä vaatii motivaatiota ja oppimishalukkuutta tietomallisuunnitelmien ja koneohjausmallien tekemiseen sekä tiedonhallinnan kehittämiseen. Toimi on vakinainen.

Kelpoisuusvaatimuksena on vähintään soveltuva alan korkeakoulututkinto (esim. insinööri AMK tai tekniikan kandidaatti) ja vähintään 5 vuoden työkokemus tehtäväalueelta. Tehtävä edellyttää erilaisten suunnitteluohjelmistojen hallintaa. Lisäksi vaaditaan voimassa oleva B-luokan ajokortti.

Arvostamme aktiivista, itsenäistä ja vastuuntuntoista otetta työhön sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Eduksi katsomme tietomallintamalla tehtävän suunnittelutyön osaamisen, kaupunkisuunnittelun prosessien ja lainsäädännön tuntemuksen sekä hyvän kirjallisen ja suullisen suomenkielen taidon.

Lisätietoja tehtävästä antaa geotekniikkainsinööri Jori Lehtikangas, puh. 040 806 3491.
Hakuaika päättyy 9.10.2017.

Katso tarkemmat kuvaukset ja hakuohjeet: www.tampere.fi/tyo

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat