Kokeile kuukausi maksutta

Hankepäälikkö

Turun kaupunki
Sijainti Turku
Päivämäärät Julkaistu 12.5.2023 Hae viimeistään 25.5.2023

Kiinnostaako sinua ura tärkeiden, vaihtelevien ja mielenkiintoisten rakennushankkeiden parissa? Tule meille töihin!

Haemme tiimiimme vahvistukseksi hankepäällikköä Turun kaupungin hankkeisiin. Hankepäällikön työnkuvaan kuuluu vastata hankesuunnitelmien laadinnasta sinulle osoitettujen projektien kohdalla sekä hyvin monialaisen toimialojen välisen yhteistyön koordinoinnista hankesuunnittelussa kuin myös hankesuunnitelmamateriaalin valmistelu päätöksentekoon. Lisäksi tehtävään kuuluu tilahankeprosessien kehittämistä sekä kiinteistöosakeyhtiöiden tai ulkoisten tahojen kanssa toteutettavien tilahankkeiden hankesuunnitteluun osallistumista, projektinjohtotehtäviä sekä niiden toteutusvaiheen valvontaa.

Tehtävänkuvaan voi lisäksi kuulua valittavan henkilön vahvuuksien ja työkokemuksen mukaan myös oppimis- ja työympäristökehittäminen, tilakonseptien edistäminen ja niistä vastaaminen sekä toimialojen kiinteistöhankkeiden ja tilatehokkuuden edistäminen.

Pääset osaksi osaavaa tiimiä, jossa työpanostasi arvostetaan. Halu kehittää toimintatapoja ja prosesseja on tervetullutta ja mielipiteitäsi arvostetaan. Hankepäällikkönä toimit osana Tilapalveluiden toimitilajohtamisen tiimiä.

Hankepäällikön työ edellyttää rakennushankkeiden teknisten ja taloudellisten erityispiirteiden tuntemusta, projektinjohto- sekä projektinhallintataitoja ja perehtyneisyyttä tilahankeprosesseihin. Hankepäällikön työ edellyttää talonrakennushankkeisiin liittyvää kokemusta. Kokemus arkkitehti-, rakennuttamis- ja rakennusalan suunnittelutehtävistä katsotaan merkittäväksi eduksi.

Tilapalveluissa pääset ottamaan vastuuta isoista kaupungille ja kaupunkilaisille tärkeistä tilahankekokonaisuuksista ja kehittämään kaupungin tilakantaa kohti terveellisempää, saavutettavampaa ja hiilineutraalia tulevaisuutta.

Kelpoisuusvaatimuksena on korkeakoulututkinto.

Arvostamme energia- ja elinkaariosaamista ja siihen perehtyneisyyttä. Myös hankinta ja kilpailuttamiskokemus sekä kunta-alan tuntemus katsotaan eduksi. Rakennushankkeita toteutetaan omaan taseeseen sekä vuokra- ja elinkaarihankkeina.

Työssä onnistuminen vaatii sopivan työkokemuksen ja osaamisen lisäksi hyvää kokonaisuuksien hallintaa, organisointi- ja paineensietokykyä, itsenäistä työskentelytapaa, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä hyvää kirjallista ja suullista esitystaitoa.

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Turun kaupunki suosii anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa tiedoista taustatiedoissa kysytään, nämä tiedot eivät näy rekrytoivalle lähijohtajalle anonyymissä hakijaraportissa. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen.

Tiedustelut:
Toimitilapäällikkö Pauliina Karjalainen
puhelimitse 040 536 8227, 12.5.2023, 17.5.2023 klo 9-11 ja 26.5.2023 klo 13-15, Muutoin sähköpostilla pauliina.karjalainen@turku.fi

Lue lisää ja hae tehtävää täältä >

Hae tehtävää 25.5.2023 klo 15:00 mennessä.

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat