Kokeile kuukausi maksutta

Toimitilojen Kehittämispäällikkö

Helsingin yliopisto
Päivämäärät Julkaistu 31.10.2017 Hae viimeistään 12.11.2017

Helsingin yliopistolla on toimitilaa noin 500 000 huoneistoneliötä yli 300 rakennuksessa neljällä kampuksella Helsingissä ja tutkimusasemilla muualla Suomessa. Kiinteistökanta on monipuolinen vaihdellen historiallisista arvorakennuksista erityiskiinteistöihin. Tiloista ja niiden edellyttämistä palveluista on vastannut yliopiston tila- ja kiinteistökeskus. Palvelutoiminta yhtiöitetään 1.1.2018 lukien. Kiinteistö- ja toimitilajohtamisen tehtävät jäävät yliopiston omaan toimintaan ja niistä muodostuu uusi toimiala Yliopistopalveluihin.

TOIMITILOJEN KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ

Etsimme nyt innovatiivista toimitilojen kehittämispäällikköä vastaamaan uuden Tilat ja kiinteistöt -toimialan toimitilojen kehittämiseen liittyvistä tehtävistä.

Tilat ja kiinteistöt -toimiala vastaa yliopistokonsernin omistuksessa ja yliopiston käytössä olevien kiinteistöjen ja toimitilojen omistamiseen, kehittämiseen ja hallintaan liittyvistä tehtävistä yliopiston strategian ja omistajapolitiikan mukaisesti.

Toimitilojen kehittämispäällikkönä olet mukana huolehtimassa siitä, että yliopistolla on käytössään tarkoituksenmukaiset, toimivat ja uudenaikaiset toimitilat. Sinulla on keskeinen rooli uudenlaisten tilaratkaisujen ideoinnissa ja kehittämisessä, jotta yliopisto voi tarjota henkilöstölleen ja opiskelijoille tulevaisuuden tarpeita vastaavan työskentely-, oppimis- ja tutkimusympäristön.

Toimit tiiviissä yhteistyössä yliopiston tilapäälliköiden ja turvallisuuspäällikön sekä toimialan muun henkilöstön ja 1.1.2018 toimintansa aloittavan Helsingin yliopiston kiinteistöpalvelut -yhtiön henkilöstön kanssa. Olet aktiivisesti mukana uusien toimitila- ja palvelukonseptien kehittämisessä ja käyttöönotossa. Kehittämispäällikön ensimmäisten haasteiden joukossa tulee olemaan uusien toimitilojen palveluratkaisujen kehittäminen toisaalta toimialan sekä uuden kiinteistö- ja tilapalveluita tuottavan yhtiön kanssa ja toisaalta toimialan ja yliopistokäyttäjien kanssa.

Työssä avuksesi on näkemyksellinen ote toimitilajohtamisen tehtävistä ja kehittämisestä sekä kyky rakentaa ja ylläpitää toimivaa yhteistyöverkostoa.

Hyvän pohjan toimitilojen kehittämispäällikön tehtäviin antaa ylempi korkeakoulututkinto, kokemus toimitilojen kehittämisestä ja näkemys alan kehityssuunnista. Erityisesti hyvät viestintä- ja vuorovaikutustaidot sekä valmius seurata niin oman alan, yliopiston kuin yhteiskunnan asioita ovat tehtävässä oleellisia. Kansainvälisen yhteistyön mahdollistaa suomen, ruotsin ja englannin kielen taito.

Kiinnostuitko tehtävästä? Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi palkkatoiveineen SAP HR -portaalin kautta Hae paikkaa -linkistä. Myös yliopistoon työsuhteessa olevat sisäiset hakijat voivat jättää hakemuksensa tehtävään SAP HR -portaalissa. Hakuaika päättyy 12.11.2017. Tehtävä on voimassa toistaiseksi.

Tiedusteluihin vastaa Mercuri Urvallin konsultti Ari Pekka Kivinen, puh 0207 420 545.

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat