Kokeile kuukausi maksutta

Kiinteistökehitysjohtaja

Varma
Päivämäärät Julkaistu 16.4.2018 Hae viimeistään 29.4.2018

Haemme kiinteistökehitysjohtajaa sijoitustoimintoon

Varma on merkittävä suomalainen kiinteistösijoittaja ja kiinteistösijoituksiimme kuuluu suorien kiinteistösijoitusten lisäksi kotimaisia ja kansainvälisiä kiinteistörahastoja. Meille on tärkeää laadukkaiden toimitilojen ja vuokra-asuntojen tarjoaminen etenkin hyvien liikenneyhteyksien ääreltä kasvukeskuksissa. Varma on omalla pääomalla toimivana kiinteistösijoittajana tehnyt merkittäviä kiinteistöinvestointeja ja kehitämme aktiivisesti omaa kiinteistökantaamme jalostamalla sitä esimerkiksi asuinkäyttöön.

Haemme sijoitustoiminnon kiinteistöt-osastolle tuloshakuista ja visionääristä kiinteistökehitysjohtajaa. Tehtävässä vastaat Varman kiinteistökehitys- ja rakennuttamishankkeista, noin 4100 vuokra-asunnon salkusta sekä toimit kolmen hengen tiimin esimiehenä. Työskentelet tiimisi kanssa tiiviissä yhteistyössä toimitilojen vuokrauksesta, asiakkuuksista ja ylläpidosta vastaavan tiimin kanssa. Vastaat myös strategisten ulkoistuskumppaniemme toiminnan valvonnasta ja tavoitteiden asetannasta sekä suhteista yhteistyökumppaneihimme.

Odotamme sinulta:

  • soveltuvaa korkeakoulututkintoa
  • vähintään 10 vuoden työkokemusta alalta esimerkiksi rakennusliikkeen, instituutiosijoittajan, kiinteistösijoitusyhtiön tai rahaston palveluksessa
  • halua uudistua ja uudistaa toimintaa sekä kyky ennakoida tulevaa ja asettua asiakkaan asemaan
  • ymmärrystä arvonluonnista kiinteistöliiketoiminnassa sekä hyviä yhteistyötaitoja ja myyntihenkisyyttä
  • englannin kielen sujuvaa suullista ja kirjallista osaamista

Jos olet haasteita hakeva, innovatiivinen ja tulosta tekevä kiinteistökehittämisen ammattilainen, tämä tehtävä on sinua varten. Tarjoamme hyvät ja osaavat kollegat, innostavat työtilat, kasvavan ja aktiivisen hankevirran pääkaupunkiseudulla ja Tampereella sekä rutkasti töitä!

Varmalaiset arvostavat osaavia työkavereitaan sekä vastuullista ja ketterää työkulttuuriamme. Salmisaaressa sijaitsevista moderneista toimitiloistamme aukeaa Helsingin paras maisema. Hae mukaan osaavaan ja iloiseen joukkoomme uudistumaan!

LisätietojaLisätietoja tehtävästä antaa kiinteistöistä vastaava sijoitusjohtaja Ilkka Tomperi (puh. 050 3791903) 20.4. klo 8.30-10.00, 24.4. klo 14-16 sekä 25.4. klo 12-14.

Hae tehtävää täyttämällä hakulomake viimeistään 29.4.2018.

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat