Avoimet työpaikat Tuusulan kunta Tuusula Julkaistu Haku päättyy

Kiinteistöpäällikkö

Tuusulan kunnan kiinteistöt Oy on Tuusulan kunnan kokonaan omistama vuokrataloyhtiö. Yhtiö hallinnoi ja isännöi 44 vuokrataloa. Vuokra-asuntoja on yli 850 ja rakennutamme uusia vuokra-asuntoja eri puolilla Tuusulaa. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli noin 6,6 miljoonaa euroa.

Nykyisen kiinteistöpäällikön siirryttyä
Tuusulan pormestariksi haemme

KIINTEISTÖPÄÄLLIKKÖÄ

Kiinteistöpäällikkö vastaa kasvavan asunto- ja kiinteistökannan teknisestä hallinnoinnista sekä kiinteistöihin liittyvistä palveluhankinnoista ja kilpailuttamisista. Kiinteistöpäällikkö vastaa yhtiön uudishankkeiden ja peruskorjauskohteiden rakennuttamistehtävien hoidosta. Uudet vuokratalot rakennetaan valtion 40 v-pitkäaikaisen korkotuen turvin. Kiinteistöpäällikkö vastaa myös huoneistoja kiinteistökorjausten teettämisestä sekä hankkeiden kustannusseurannasta.
Valittavalta henkilöltä edellytämme soveltuvaa teknistä koulutusta ja talonrakennusalan kokemusta rakennuttamistehtävissä. Odotamme henkilöltä vahvaa kiinteistöpalveluiden kokonaisvaltaista organisointia, hyvää kiinteistöhallinnan tuntemusta, rakennushankkeiden läpivientikykyä ja talouden hallintaa sekä kykyä pitkän aikavälin suunnitteluun ja korjaustarpeiden ennakointiin.
Tehtävän ansiokas hoitaminen edellyttää itsenäistä ja vastuullista työskentelyä, hyviä yhteistyötaitoja, selkeää suullista ja kirjallista ilmaisukykyä sekä asiakaslähtöisyyttä.

Lisätietoja tehtävästä antavat pormestari Arto Lindberg, p. 040 314 3036 ja toimitusjohtaja Outi Hämäläinen, p. 040 314 3030.
Lähetä hakemuksesi ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen 30.6.2017 mennessä sähköisesti osoitteessa www.tuusula.fi/tyopaikat

Tuusula – palveleva, kestävästi kehittyvä kotikunta
www.tuusula.fi/tyopaikat

Rakennuslehden pääuutisia