Kokeile kuukausi maksutta

Koestuspäällikkö

Eltel Networks Oy
Sijainti Useita kaupunkeja
Päivämäärät Julkaistu 26.1.2024 Hae viimeistään 8.2.2024
Jos haluat osaksi alan kehityksen etujoukkoja, jossa tekemistä riittää tulevillekin vuosikymmenille, olisitko Eltelin tuleva

Koestuspäällikkö

ja tulisit vastaamaan koestustiimin tekemisestä Suomessa tässä täysin uudessa tehtävässä?

Koestuspäällikkönä vastaat 8 hengen tiimisi johtamisesta ja ohjauksesta, resurssien koordinoinnista, työntekijöiden kouluttamisesta sekä tulevaisuudessa myös uusien koestajien rekrytoinneista. Tiimisi keskittyy sähköasemien ja teollisuuskohteiden koestuksiin ympäri Suomen, ja esihenkilötyön lisäksi toimit myös asiantuntijana ja teknisenä tukena nuoremmille koestajille. Pidät toimillasi huolen siitä, että koestustehtävät hoidetaan jatkossakin laadukkaasti ja tuloksekkaasti -toiminnan jatkuvaa kehittämistä ja kasvattamista unohtamatta. Toimit hyvässä yhteistyössä niin asiakkaiden kuin muiden sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien kanssa.

Toimipaikkasi sijaitsee millä tahansa Eltelin 60 Suomen toimipisteestä, mutta olet tarvittaessa valmis myös näkymään koestajien työmailla, vaikka tehtävä painottuukin selkeästi toimistotehtäviin. Tehtävässä raportoit Teollisuus-yksikön aluepäällikölle.

Tehtävässä menestyäksesi omaat sähkö- tai automaatioalan insinöörin tutkinnon sekä vahvaa sähkö- tai automaatiopuolen teknistä osaamista koestuksen puolelta. Kokemus koestajan työstä sekä sähköasema- tai suurjännitelaitteiden testauksista ja testilaitteista ovat tehtävässä menestymisen edellytyksiä. Aikaisempi esihenkilökokemus ei ole vaatimuksena tehtävässä, vaikka tätä arvostammekin. Voitkin hyvin olla koestaja, joka haluaa saada enemmän vastuuta sekä johtamiskokemusta alalla ja siirtyä pois matkatöistä. Sujuva suomen kielen kirjallinen ja suullinen taito tukevat tehtävässä menestymistäsi ja pärjäät tarvittaessa myös englanniksi. Työskentelet luontevasti asiakasrajapinnassa sekä alihankkijoiden ja muiden sidosryhmien kanssa ja sinulla on hyvät vuorovaikutus- ja neuvottelutaidot.

Henkilönä olet positiivisesti jämäkkä ja tavoitteellinen persoona, jolla on kyky ylläpitää projekteissaan vahva tuloksenteon tahtotila. Tulosvastuullinen ja asiakaslähtöinen ajattelutapa, yrittäjähenkinen asenne sekä ammattimainen asioiden läpivientikyky ovat keskeisiä piirteitä tehtävässä onnistumisen kannalta. Arvostamme esihenkilötyöskentelyn valmiuksia sekä halukkuutta oppia uusia asioita. Tehtävässä viihtyy hyvin henkilö, joka on valmis käärimään hihansa, tutustumaan ammattilaisiinsa ja asiakkaisiinsa ja viemään projektinsa laadukkaasti maaliin.

Tervetuloa Eltelin nopealiikkeiseen ja tuloshakuiseen joukkoon! Tarjoamme sinulle keskeisen roolin, jossa pääset osaksi kasvavaa uusiutuvan energian toimintaamme ja voit hyödyntää osaamistasi laaja-alaisesti. Tukenasi on vahvojen ammattilaisten joukko, joka tekee työtään rennolla otteella mutta kunnianhimoisesti. Eltelissä sinulla on mahdollisuus myös kehittyä ja laajentaa osaamistasi, olemmehan Suomen johtava infraverkkoyhtiö. Tervetuloa todellisten tekijöiden maailmaan!

Hakeaksesi tehtävää, lähetäthän hakemuksesi ja ansioluettelosi (suomeksi tai englanniksi) palkkatoiveineen täältä > löytyvästä linkistä.

Lisätietoa tehtävästä antaa Compass HR Groupin konsultti Laura Suontaus +358 50 521 2086 tai laura.suontaus@compasshrg.fi

Compass Human Resources Group on toiminut vuodesta 1982. Olemme kansainvälinen organisaatio, jolla on toimipisteet Suomessa, Tanskassa, Norjassa, Ruotsissa ja Iso-Britanniassa. Erityisosaamistamme ovat johdon suorahaku ja rekrytointi .

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat