Kokeile kuukausi maksutta

Myyntipäällikkö

Doka Finland Oy
Päivämäärät Julkaistu 25.9.2017 Hae viimeistään 8.10.2017

Doka Finland Oy on vuonna 1996 perustettu Euroopan johtavan muottivalmistajan Doka GmbH:n tytäryhtiö Suomessa. Doka toimii yli 70 maassa ja sillä on yli 160 toimipistettä ympäri maailmaa. Yhtiön toiminnan painopiste on DOKA-betonointimuottien vuokraus ja myynti. Muottien lisäksi yhtiö myy mm. THERMOX-lämmittimiä ja muita rakennuskoneita. Vuoden 2015 liikevaihto oli noin 12 milj. euroa ja palveluksessamme on noin 50 henkilöä.

Ymmärtämisellä on Dokalla pitkä perinne. Kuuntelemalla tarkkaan, eläytymällä asiakkaiden maailmaan, oppimalla ymmärtämään kaikkia näkökohtia ja ajattelemalla eteenpäin päästään lopputulokseen, joka tuo todellista plussaa asiakkaalle. Vain näin on ollut mahdollista, että pienestä puusepänverstaasta on kehittynyt maailmanlaajuisesti toimiva muottijärjestelmiä valmistava yritys.

Toimintamme kasvaessa haemme rakennusalaa ymmärtävää

Myyntipäällikköä

Vihdin Selkiin myymään ja markkinoimaan tuotteitamme ja ratkaisujamme asiakkaillemme. Tehtäviisi kuuluu tulosvastuullinen myyntityö pääasiassa pääkaupunkiseudulla. Perehdyttämisjakson jälkeen saat oman vastuullisen myyntialueen ja asiakkaat. Henkilökohtaisten tavoitteidesi mukaan tarjoamme mahdollisuuden toimia ja kehittyä nopeasti monipuolisessa, haastavassa ja innostavassa työympäristössä vaativiin teknillis-kaupallisiin tehtäviin osana kansainvälistä konsernia.

Työssä menestymisen edellytykset:

  • rakennusalan koulutus
  • muun koulutuksen tueksi vankkaa kokemusta ja osaamista rakennusalasta
  • kokemusta tuloksellisesta myyntityöstä
  • myynti- ja neuvottelutaitoja erityisesti ratkaisumyynnin näkökulmasta
  • tunnollisuutta, pitkäjänteisyyttä, avoimuutta ja oma-aloitteisuutta
  • kykyä toimia ryhmän jäsenenä

Tiedät, mitkä asiat ratkaisevat yritysasiakkaan luottamuksen voittamisessa ja ylläpitämisessä kaupan aikaansaamiseksi. Toimit rajatussa kohderyhmässä. Olet dynaaminen, sosiaalinen, joustava ja sinnikäs myyjä sekä taitava kommunikoimaan erilaisten henkilöiden kanssa. Osaat viestiä asiasi selkeästi ja kuunnella saadaksesi selkeän kokonaiskuvan.

Lisätietoja antaa MPS:n seniorikonsultti Tapio Kivikangas puh. 020 746 9456. Täytä hakemuksesi 8.10.2017 mennessä tästä, liitä mukaan CV:si palkkatoiveineen.

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat