Kokeile kuukausi maksutta

Projektipäällikkö – projektinjohtoon ja kiinteistökehitykseen

Loikka Works Oy
Päivämäärät Julkaistu 21.11.2018 Hae viimeistään 12.12.2018
Projektipäällikkö projektinjohtoon ja kiinteistökehitykseen

Loikka Works on ratkaisukeskeisiä palveluita kiinteistökehitykseen tuova konsultointiyritys, joka palvelee asiakkaitaan monipuolisesti aina erilaisista liiketoiminnallisista kehityskonsepteista käyttötarkoituksen muutostutkielmiin, hankkeen läpivientiin ja valmiiksi saattamiseen asti. Liikeideamme on yhdistää poikkitieteellisesti konseptisuunnittelu, kiinteistökehitys, projektinjohto ja rakennuttaminen. Tiimissämme on 10 henkilöä.

Poikkitieteellisyytemme ansiosta voimme tarjota työntekijöillemme poikkeuksellisen monipuolisen tehtäväkentän. Uskomme, että sopiva määrä monipuolisuutta pitää mielen virkeänä ja motivaation kohdillaan. Mielestämme työn tulee olla haastavaa, mutta myös mielenkiintoista ja hauskaa. Me haluamme, että töissä viihdytään ja se näkyy myös asiakkaillemme.

Hankkeemme ovat valtakunnallisia, operoimme niitä toimistostamme käsin Helsingin Kampista. Asiakkaitamme ovat erilaiset ja -kokoiset kiinteistönomistajatahot.

Esimerkkejä projektipäällikön työtehtävistä:

Kunkin loikkalaisen työtehtävät räätälöidään työntekijän profiiliin sopivaksi mielenkiinnon kohteiden ja omien vahvuuksien mukaan. Kaikki loikkalaiset toimivat suoraan asiakasrajapinnassa.

Projektipäällikön työtehtävien pääpaino on erilaisten projektien johtamisessa. Työtehtäviä voi olla esimerkiksi:

  • kehityshankkeen läpiviennin valmistelu ja jäsentämisen suunnittelu, talous- ja aikatauluasiat huomioiden sekä projektin ja projektitiimin hallittu johtaminen
  • suunnittelun johtaminen hankesuunnitteluvaiheesta projektin läpi
  • projektien läpivienti ja rakennuttaminen
  • lisäksi mahdollisuus osallistua hankkeiden konseptointiin ja kannattavuuden arviointiin tarveselvitysvaiheessa. Tehtäviä voi olla esimerkiksi erilaisten kaupallisten tai teknisten selvitysten laadinta, kustannusten arviointi tai kannattavuuslaskelmien tuottaminen yhdessä tiimin kanssa
Toivomme sinulta

Etsimme joukkoomme ennen kaikkea positiivisia, energisiä ja aikaansaavia ihmisiä. Toivomme sinulta rakennusalan teknistä koulutusta (insinööri, insinööri (AMK) tai DI) sekä aiempaa kokemusta projektinjohtotehtävistä voidaksesi vastata itsenäisesti hankkeista. Mikäli olet omatoiminen ja yhteistyökykyinen positiivisen elämänasenteen omaava persoona, jolla on isosti kiinteistöalalle sykkivä sydän, olet etsimämme henkilö.

Mikäli ilmoituksemme kolahti, lähetä vapaamuotoinen hakemus ansioluetteloineen ja kerro meille minkälaista työtä sinä haluaisit tiimissämme tehdä.

Laura Vatanen, laura.vatanen@loikkaworks.fi, 050-348 9889.

Lue meistä lisää www.loikkaworks.fi, LinkedInissä Loikka Works Oy sekä instassa loikkaworks.

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat