Kokeile kuukausi maksutta

Rakennesuunnittelija, Projekti-/suunnitteluassistentti

Sweco
Päivämäärät Julkaistu 20.2.2018 Hae viimeistään 26.2.2018

Swecon rakennetekniikkatoimialan asiantuntijoiden osaaminen kattaa rakennesuunnittelun kaikki osa-alueet, kohdetyypit ja materiaalit. Tunnettuja työnäytteitämme ovat mm. Kaisatalo, Tampereen tornihotelli sekä maan suurimmat kauppakeskukset. Sweco on rakennesuunnittelun markkinajohtaja Suomessa.

Liiketoimintamme kasvaessa haemme

RAKENNESUUNNITTELIJAA KOKKOLAAN

 Tehtäviisi kuuluu osallistuminen erilaisiin teollisuusrakentamisen suunnittelutoimeksiantoihin tärkeänä osana suunnittelutiimiä. Työnkuvasi sisältää monipuolisia suunnittelutehtäviä, joita räätälöimme yhdessä kiinnostuksesi ja osaamisesi mukaan. Voit osallistua myös työmaavalvontatehtäviin tai työskentelyyn asiakkaan tiloissa, jolloin matkustusvalmius voi olla tarpeen.

PROJEKTI-/SUUNNITTELUASSISTENTTIA OULUUN

 Työnkuvasi sisältää mm. avustavia suunnittelutehtäviä, teknistä piirtämistä, avustamista tarjoustoiminnassa ja projektipankin hallinnointia. Räätälöidään tehtäväsi yhdessä kiinnostuksesi ja osaamisesi mukaan.

Olemme olleet mukana lukuisissa kiinnostavissa hankkeissa sekä Suomessa että ulkomailla, esimerkkeinä näistä ovat Äänekosken biotuotetehdas, Helsinki-Vantaan lentoaseman laajennukset sekä erilaiset energialaitokset Suomessa ja ulkomailla.

Meillä työskentely

Swecolla olet mukana luomassa tulevaisuuden kaupunkeja ja kestävämpää yhteiskuntaa. Meillä pääset työskentelemään kiinnostavissa ja haastavissa asiakasprojekteissa yhdessä alan parhaiden asiantuntijoiden kanssa. Tuemme ammatillista kehittymistäsi monipuolisten työtehtävien ja muiden osaamisen kehittämiseen liittyvien toimenpiteiden avulla. Vastavuoroisesti odotamme sinulta uteliaisuutta ja motivaatiota uuden oppimiseen.

Swecolla asiakaslähtöisyys, vastuullisuus ja kannattava liiketoiminta ovat kaiken toiminnan keskiössä ja helposti lähestyttävät ja sitoutuneet työntekijät ovat liiketoimintamme ydin. Meillä olet osa tiimiä, jossa kaikkia arvostetaan ja kunnioitetaan. Työnantajana olemme joustava, ja työn ja yksityiselämän kestävä yhteensovittaminen on meille tärkeää. Meillä on myös monipuoliset ja työntekijöidemme arvostamat henkilöstöedut.

Avaimia tehtävissä menestymiseen

  • Tehtävään soveltuva rakennusalan tekninen koulutus
  • Työskentelyotteeltasi olet itsenäinen ja ongelmanratkaisutaitoinen
  • Toivomme yhteistyötä edistävää työskentelytapaa ja asennetta
  • Arvostamme aiempaa työkokemusta alalta
  • Rakennesuunnittelijan tehtävässä erilaisten mitoitusohjelmien osaaminen on eduksi, samoin Tekla Structures-osaaminen
  • Rakennesuunnittelijan tehtävässä erilaiset suunnittelupätevyydet katsotaan eduksi

Lisätiedot ja hakeminen
Lisätietoja tehtävästä antaa:
Tuomo Tourula, puh. 050 5117787, tai tuomo.tourula@sweco.fi

Lähetä hakemuksesi ansioluetteloineen viimeistään 26.2.2018. Lähetäthän hakemuksesi pian, sillä täytämme paikat heti sopivien henkilöiden löydyttyä.

Kansainväliseen Sweco-konserniin kuuluva Sweco Finland on rakennetun ympäristön ja teollisuuden innovatiivinen ja arvostettu asiantuntija Suomessa ja maailmalla. Palvelemme asiakkaitamme rakennetekniikan, talotekniikan, teollisuuden sekä ympäristö- ja yhdyskuntatekniikan aloilla ja tarjoamme myös projektinjohto- ja rakennuttamispalveluita, arkkitehtisuunnittelua sekä asiantuntijapalveluita. Kaikkiaan 14 500 swecolaisesta 2 000 työskentelee Suomessa.

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat