Kokeile kuukausi maksutta

Rakennustarkastaja

Ikaalisten Kaupunki
Päivämäärät Julkaistu 5.4.2019 Hae viimeistään 17.4.2019

Ikaalinen on noin 7000 asukkaan kaupunki valtatie 3:n varrella ja on tunnettu mm. kulttuurimaisemastaan, luonnonympäristöstään ja vesistöstään. Ikaalisissa on kattavat palvelut ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet.

Haemme Ikaalisten kaupungin rakennusvalvontaan virkasuhteeseen

Rakennustarkastajaa

Virka laitetaan uudelleen haettavaksi.
Aiemmassa haussa hakeneet otetaan huomioon tehtävää täytettäessä.

Rakennustarkastaja työskentelee teknisissä palveluissa ympäristölautakunnan alaisuudessa. Keskeisiin tehtäviin kuuluu rakennustarkastajan tehtävät ja poikkeamislupa-asioiden valmistelu yhdessä kaavatoimen kanssa. Käytössämme on Lupapiste.fi-palvelun sähköinen asiointi hakemusten käsittelyyn.

Hakijalta vaaditaan MRL:n 21 §:n ja MRA 4 §:n mukainen rakennusalan korkeakoulututkinto tai MRA 108 §:n siirtymäsäännöksen mukainen kelpoisuus sekä riittävä kokemus rakennussuunnitteluun ja rakennustyön suoritukseen liittyvistä tehtävistä. Lisäksi arvostamme kunnallishallinnon kokemusta. Tehtävän hoito edellyttää oman auton käyttöä. Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Viran hoitaminen alkaa sopimuksen mukaan. Palkkaus määräytyy kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Hakija voi myös esittää palkkatoiveen. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Valinnassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Hakemus opinto- ja työtodistuksineen tulee toimittaa 17.4.2019 klo 12.00 mennessä sähköpostitse osoitteeseen satu.rask@ikaalinen.fi tai kirjeitse osoitteeseen: Tekniset palvelut, Kolmen airon katu 3, 39500 Ikaalinen. Sähköpostin otsikoksi tai Kirjeeseen merkintä ”Rakennustarkastajan haku”. Hakemuksia ei palauteta.

Lisätietoja tehtävästä antavat:
Tekninen johtaja Satu Rask, puh 044 730 1262
Rakennuspäällikkö Jari Kohtanen, puh 044 730 1245
sähköposti: etunimi.sukunimi@ikaalinen.fi

Ikaalisten kaupungin tekniset palvelut

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat