Kokeile kuukausi maksutta

Rakennuttaja

Lounais-Suomen Jätehuolto Oy
Sijainti Salo, Turku
Päivämäärät Julkaistu 3.11.2021 Hae viimeistään 15.11.2021

Haemme nyt vahvistusta rakennuttajaryhmäämme. LSJH:n rakennuttajana tehtävänäsi on erilaisten rakennushankkeiden kokonaisvaltainen organisointi, osaamistasosi mukaan suunnittelun ohjauksesta tilaajatehtäviin. Päätoimintomme, johon sijoitut, on nimeltään kehityspalvelut. Työpisteesi sijaitsee Salossa tai Turussa. Rakennushankkeet toteutetaan lajitteluasemillamme ja jätekeskuksissamme erilaisia ympäristövaatimuksia noudattaen. 

Tavallisia rakennushankkeitasi ovat esimerkiksi: 

  • kenttä-, käsittely- ja vastaanottorakenteet 
  • toimintoihin liittyvät tekniset järjestelmät 
  • kaatopaikkojen sulkemisrakenteet 

Edellytämme sinulta tehtävään soveltuvaa rakennusalan tutkintoa (DI, Ins. AMK, RI, RM) sekä muutaman vuoden kokemusta itsenäisistä vastuutehtävistä rakentamisen saralla. Hallitset luontevasti monta samanaikaista projektia, paineenkin alla, ja raportoit sujuvasti hankkeiden etenemisestä.

Hae rohkeasti mukaan hyvään ja kehittyvään työtiimiimme, vaikka et tuntisi itseäsi vielä valmiiksi rakennuttajaksi. Takanasi on rakennuttajaryhmämme vankka kokemuspohjainen tuki, ja saat myös tarpeesi mukaan lisäkoulutusta. Tulevat vuodet tulevat tarjoamaan monimuotoisia rakennushankkeita yhtiössämme. Tässä tehtävässä pystyt itse vaikuttamaan missä asioissa haluat erityisesti kehittyä matkallasi kohti kiertotaloutta toteuttavan asiantuntijan asemaa. 

Tarjoamme kilpailukykyisen palkan lisäksi kattavat henkilökuntaedut sekä kiinnostavan paikan kiertotalouden kehityksen aallonharjalla. Tehtävän palkkauksessa ja työehdoissa sovelletaan Avainta Ry:n työehtosopimusta.

Lisätietoja tehtävästä antaa rakennusinsinöörimme Tommi Itkonen, 040 867 0170

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi, ansioluettelosi ja palkkatoiveesi 15.11.2021 klo 15.00 mennessä rekrytointikanavamme kautta, osoitteessa: www.lsjh.fi/fi/asiointi/hae-meille-toihin 

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat