Kokeile kuukausi maksutta

Rakennuttajainsinööri

Jämsän kaupunki
Päivämäärät Julkaistu 20.2.2017 Hae viimeistään 15.3.2017

Jämsä on toimelias ja kehittyvä runsaan 21000 asukkaan kaupunki eteläisessä Keski-Suomessa loistavien kulkuyhteyksien varrella.  Kaupungin kivijalkoja ovat vahva teollisuus ja monipuolinen matkailu- ja palvelusektori.  Jämsän visiona on olla Suomen yhteistyökykyisin kaupunki.

Haemme vakituiseen työsuhteeseen rakennuttajainsinööriä vastaamaan kaupungin tilapalveluiden uudis- ja peruskorjausten rakennuttamisesta ja työmaiden valvonnasta. Lisäksi tehtäviin kuuluu toimia nimettyjen hankkeiden turvallisuuskoordinaattorina sekä rakennuksiin liittyviä asiantuntijatehtäviä. Tarvittaessa rakennuttajainsinööri toimii tulosalueen päällikön sijaisena.

Toimen kelpoisuusvaatimuksena on teknillisessä opistossa tai ammattikorkeakoulussa suoritettu toimeen soveltuva insinöörin tutkinto sekä kokemusta toimialaan kuuluvista tehtävistä.

Tehtävässä menestyminen edellyttää:

  • vahvaa osaamista rakennuttamisesta ja valvonnasta
  • hyviä vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja
  • hyvää suomen kielen kirjallista ja suullista taitoa
  • kykyä toimia tehokkaasti sekä itsenäisesti että ryhmässä
  • tilaajavelvoitteiden ja rakennusalan yleisten sopimusehtojen tuntemusta

Käytössämme on mm. Haahtela Rakennuttamistieto ja Microsoft Office -ohjelmapaketti, joiden tuntemusta ja käyttökokemusta arvostamme. Julkisen hankintamenettelyn tuntemus katsotaan eduksi.

Palkkaus määräytyy kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Työsuhteessa noudatetaan 6 kk:n koeaikaa. Palvelussuhteen alussa toimenhaltijan edellytetään osallistuvan Jämsän kaupungin työterveyshuollon suorittamaan työhöntulotarkastukseen. Jämsän kaupunki on savuton työpaikka. Tehtävän hoitaminen edellyttää oman auton käyttöä.

Hakuaikaa on jatkettu. Hakemus ja CV on toimitettava viimeistään ke 15.3.2017 klo 15.00 mennessä Laura-järjestelmään.

Lisätietoja antavat kiinteistöpäällikkö Pekka Temonen p. 040 550 7571 ja rakennuttajainsinööri Osmo Raiskio p. 0400 860 068.

Jämsän kaupunki / Tilapalvelut

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat