Kokeile kuukausi maksutta

Rakennuttajainsinööri, Erikoissuunnittelija

Tampereen kaupunki
Päivämäärät Julkaistu 26.1.2018 Hae viimeistään 12.2.2018

Kaupunkiympäristön palvelualue/Rakennuttaminen
Tampereen kaupungin rakennuttamisyksikkö vastaa katu-, puisto- ja muiden yleisten alueiden investointien toteuttamisesta. Vuosittainen investointimääräraha on noin 55 milj. euroa. Lisäksi yksikkö osallistuu merkittävästi Tampereen raitiotien rakennuttamiseen. Yksikössä työskentelee tällä hetkellä 11 vakituista henkilöä.

RAKENNUTTAJAINSINÖÖRI 1-030-18

Rakennuttajainsinöörin tehtävänä on silta- ja muiden taitorakenteiden rakennuttaminen. Rakennuttajainsinööri toimii nimetyn hankkeen projektipäällikkönä kaupungin edustajanana ja turvallisuuskoordinaattorina. Rakennuttaminen sisältää hankkeen suunnitteluttamista, hankinta-asiakirjojen laadintaa, kilpailuttamista sekä rakennuttamista hankkeen loppuun saakka. Lisäksi merkittävänä tehtävänä on taitorakennerekisterin ylläpidon koordinointi.

Kelpoisuusvaatimuksena vähintään alan opistotasoinen insinöörin tutkinto sekä yli 4 vuotta työkokemusta silta- ja taitorakennekohteista. Tehtävään vaaditaan voimassa oleva B-ajokortti.

Tehtävässä menestyminen edellyttää valmiutta itsenäiseen työskentelyyn ja kokonaisuuksien hallintaa. Tehtävän hoitaminen vaatii sujuvia vuorovaikutus- ja kirjallisia taitoja sekä monipuolisia tietoteknisiä taitoja. Eduksi katsotaan silta- tai taitorekisterin käyttökokemus, 1-luokan betonityönjohtajan pätevyys, julkisen hankintamenettelyn ja tilaajavastuiden tuntemus.

Tässä tehtävässä pääset toteuttamaan mielenkiintoisia ja monipuolisia infrarakennushankkeita.

Lisätietoja tehtävästä antaa rakennuttamispäällikkö Petri Kantola, puh. 050 364 6095.

 

Kaupunkiympäristön palvelualue/Kuntatekniikan suunnittelu
Kuntatekniikan suunnittelu -yksikkö laatii katujen ja yleisten alueiden suunnitelmia sekä tilaa ja ohjaa konsultointityötä varsinkin suuremmissa infran rakennusprojekteissa ja erikoiskohteissa. Yksikössä työskentelee tällä hetkellä 11 vakituista henkilöä.

Haemme nyt joukkoomme katusuunnittelijaa. Toimi on vakinainen.

ERIKOISSUUNNITTELIJA (Katusuunnittelija) 1-031-18

Tehtävät painottuvat Tampereen kaupungin katu- ja vesihuoltokohteiden suunnittelutöihin. Lisäksi toimeen kuuluu asiantuntijatehtäviä kaavoitushankkeissa ja infrakohteiden rakennuttamisessa. Yksikön tavoitteen mukaisesti katusuunnittelija tuottaa suunnitelmia enenevässä määrin tietomallintamalla. Tehtävässä motivaatio, oppimishalukkuus ja vastuuntuntoinen ote työhön ovat avainasemassa. Saat olla mukana kehittämässä suunnittelun digitaalista tiedonhallintaa ja esittämistapoja.

Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva rakennusalan korkeakoulututkinto (esim. insinööri AMK tai tekniikan kandidaatti) ja vähintään 2 vuoden työkokemus suunnittelutehtävistä. Tehtävä edellyttää ohjelmistojen (esim. Novapoint) hallintaa sekä kirjallista ja suullista suomenkielen taitoa. Lisäksi vaaditaan voimassa oleva B-luokan ajokortti.

Eduksi katsomme tietomallintamalla tehtävän suunnittelutyön osaamisen, ennakkotiedot kaupunkisuunnittelusta sekä onnistumiset aiemmissa kehittämistehtävissä.

Palkkaus määräytyy kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen sopimuksen mukaisesti. Tampereen kaupungin työntekijänä sinulla on oikeus ison organisaation etuihin. Joustavuutta työn tekemiseen tuovat mm. liukuva työaika ja mahdollisuus etätöiden tekemiseen.

Tule mukaan kehittämään kaunista kaupunkiamme!

Lisätietoja tehtävästä antaa yksikön päällikkö, geotekniikkainsinööri Jori Lehtikangas,
puh. 040 806 3491 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@tampere.fi.

 

Hakuaika tehtäviin päättyy 12.2.2018.

Katso tarkemmat kuvaukset ja hakuohjeet:
www.tampere.fi/tyo

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat