Kokeile kuukausi maksutta

Rakennuttajapäällikkö

WasaGroup
Sijainti Helsinki, Vaasa
Päivämäärät Julkaistu 26.1.2022 Hae viimeistään 13.2.2022

Toiminnan edelleen kasvaessa haemme joukkoomme kokenutta kiinteistö- ja rakennusalan ammattilaista toimimaan

RAKENNUTTAJAPÄÄLLIKKÖNÄ

monipuolisissa kiinteistökehityshankkeissamme. Työpaikka sijaitsee Helsingissä tai Vaasassa. Vastaat työssäsi projektiemme rakennuttamisvaiheesta kokonaisvaltaisesti sisältäen työtehtäviä paitsi rakennuttamisesta ja valvonnasta, niin myös kiinteistön hankekehitys- ja myyntivaiheista. Itse kehittämämme, kokonaisvaltaisen Wasa360-palvelumallin ansiosta projektit ovat omissa käsissämme jo varhaisessa vaiheessa ennen työmaan alkamista, ja konsernimme vastaa myös kiinteistön vuokranantajan velvollisuuksista sekä kiinteistön myynnistä seuraavalle omistajalle.

Sinulla on tehtävään soveltuva koulutus (esimerkiksi RI/DI) ja usean vuoden työkokemus rakennuttamistehtävistä. Eduksesi katsomme työkokemuksen työnjohdosta ja erilaiset FISE-pätevyydet. Arvostamme tehtävässä vahvaa liiketoimintalähtöisyyttä, itsenäistä työskentelyotetta, yhteistyötaitoja ja kehitysmyönteisyyttä. Meillä saat työskennellä monipuolisten kiinteistökehityshankkeiden parissa ympäri Suomea ja olla yhtenä edelläkävijänä organisaatiossa, jossa osaamistasi arvostetaan ja sinulle annetaan vapautta sekä vastuuta. Työ edellyttää jonkin verran matkustamista.

Liity mukaan rakentamaan WasaGroupin kasvutarinaa ja lähetä cv:si jo tänään! Lisätietoja tehtävästä antaa toteutusvaiheen liiketoimintajohtaja Ville Ollila, 050-322 1118. Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi sekä palkkatoiveesi 13.2. mennessä täältä >.

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi