Kokeile kuukausi maksutta

Sisäilma-asiantuntija, tekninen isännöitsijä, kiinteistötyönjohtaja

Nurmijärven kunta
Päivämäärät Julkaistu 16.4.2019 Hae viimeistään 7.5.2019

Nurmijärvi on 42 000 asukkaan kasvukunta, jonka palveluksessa työskentelee noin 1 800 ammattilaista. Olemme savuton työpaikka.

Sisäilma-asiantuntija
Toimit kunnan kiinteistöjen sisäilmastokysymysten asiantuntijana. Vastaat kunnan sisäilmastotutkimusten tilaamisista, sekä näiden raportoinneista ja viestinnästä yhdessä kunnan muun organisaation kanssa. Olet mukana sisäilma-asiantuntijana peruskorjaus- ja uudisrakennushankkeiden suunnittelussa ja työmaavalvonnassa.

Tehtävien hoito edellyttää rakennusalan (RKM, RI,) ja rakennusterveysasiantuntijan (RTA) tutkintoa. Lisäksi edellytämme kokemusta sisäilma-asioiden hoitamisesta.

Tekninen isännöitsijä
Vastaat Nurmijärven kunnan hallinnassa olevien kiinteistöjen hoidon ohjauksesta. Tehtäviisi kuuluvat mm. asiakasyhteistyö sekä asiakastarpeiden toteuttaminen, kiinteistöjen kunnon ja kunnostustarpeen seuranta sekä energia- ja sisäilma-asiat.

Tehtävien hoito edellyttää teknisen isännöitsijän tutkintoa (ITS-tek), isännöinnin ammattitutkintoa (IAT) tai vastaavaa tutkintoa. Lisäksi arvostamme talo- tai rakennustekniikan ammattikorkeakoulututkintoa tai vastaavaa aikaisempaa teknikon tai insinöörin tutkintoa sekä kokemusta kiinteistöjen kunnossapidosta tai isännöinnistä.

Kiinteistötyönjohtaja
Vastaat kiinteistöjen hoidon, huollon ja kunnossapidon keinoin Nurmijärven kunnan hallinnassa olevien kiinteistöjen häiriöttömien käyttöolosuhteiden ylläpidosta. Toimit lähiesimiehenä 17 kiinteistönhoitajalle ja ohjaat heidän toimintaa.

Tehtävien hoito edellyttää kiinteistötyönjohtajan, LVI-työteknikon tai LVI-insinöörin tutkintoa sekä kokemusta taloteknisten laitteiden ja järjestelmien huolto- ja korjaustöistä.

Lisätietoja antaa: ylläpitopäällikkö Mika Laakso puh. 040 317 2307 tai mika.laakso@nurmijarvi.fi. Hakuajat päättyvät 7.5.2019 klo 15.00.

Katso lisää tehtävistä ja jätä sähköinen hakemuksesi: www.nurmijarvi.fi/tyopaikat

Nurmijärven kunnan tilakeskus vastaa kunnan kiinteistöjen omistajatehtävistä, toimitilahallinnosta ja kiinteistöjohtamisesta. Tilakeskuksen tehtäviin kuuluvat toimitilojen rakennuttaminen, kunnossapito, ylläpito ja kehittäminen. Tilakeskuksella on hallinnassaan noin 200 000 m2 tiloja noin 200 rakennuksessa. Tilakeskuksessa työskentelee noin 40 työntekijää.

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat