Kokeile kuukausi maksutta

Suunnittelupäällikkö

Lehto Group Oyj
Päivämäärät Julkaistu 8.5.2017 Hae viimeistään 28.5.2017

Suunnittelupäällikkö toimitilarakentamiseen, Vantaa/Kempele

Lehto on Suomen nopeimmin kehittyvä rakennus- ja kiinteistöalan konserni. Toimimme neljällä palvelualueella: Asunnot, Toimitilat, Hyvinvointitilat ja Korjausrakentaminen. Olemme rakennusalan innovatiivinen uudistaja ja edelläkävijä. Työllistämme tällä hetkellä noin 750 henkilöä ja vuoden 2016 liikevaihtomme oli 362 miljoonaa euroa. Rakennusliike Lehto Oy on osa Lehto-konsernia.

Nyt haemme suunnittelupäällikköä voimakkaasti kasvavalle Toimitilat-palvelualueellemme. Yksikkömme rakentaa toimisto- ja yritystiloja, teollisia tuotantotiloja, kauppakeskuksia ja liikerakennuksia sekä logistiikka- ja varastokeskuksia, pieniä ja suuria ympäri Suomen. Työpisteesi voi sijaita joko Kempeleessä tai Vantaalla.

Suunnittelupäällikkönä vastaat, että projektilla on kokonaistaloudelliset ja sopimuksen mukaiset suunnitteluratkaisut sekä laadullisesti riittävät suunnitelmat oikeaan aikaan sekä hankinnassa että työmaalla. Johdat suunnittelua ja varmistat, että suunnittelukumppaneillamme on optimaaliset resurssit tehdä työtään. Vastaat myös suunnitelmadokumenttien ja -tiedostojen hallinnasta sekä jakelusta. Työskentelet suunnittelujohtajan alaisuudessa.

Mitä odotamme sinulta?

Olet itseohjautuva ammattilainen ja osaat suunnitella omaa työtäsi, jotta suunnittelutyöt sujuvat jouhevasti. Sinulla on erinomaiset tiimityöskentelytaidot ja osaat neuvotella tavoitteidesi saavuttamiseksi.

Toivoisimme sinulta lisäksi:
– rakennusalan koulutusta (RI/DI)
– vankkaa suunnittelukokemusta mieluiten toimitilakohteista ja/tai KVR- tai projektinjohtohankkeista
– tietoteknistä perusosaamista ja ennakkoluulotonta asennetta uuden oppimiseen, sillä voimakas kasvu tuo aina tullessaan muutoksia
– työmaakokemus on ehdottomasti eduksesi, muttei välttämätöntä

Jotakin meistä?

Meillä Toimitilat-palvelualueella on tällä hetkellä kuusihenkinen suunnittelun johtamisen ja ohjaamisen tiimi, johon nyt etsimme täydennykseksi sinua. Talossamme on paljon omiakin suunnittelijoita, joiden ohella suunnittelutyötämme tekevät myös vakiintuneet yhteistyökumppanimme. Videoneuvottelut, Skype-chatit ja erilaiset palaverit ovat meillä arkipäivää. Lisäksi tehtävä edellyttää matkustamista Suomessa keskimäärin 1-2 päivänä viikossa.

Ei kahta samanlaista päivää

Tämän työn ytimessä ovat vaihtelevat ja mielenkiintoiset projektit. Työsi on sopivassa määrin sekä itsenäistä tekemistä että tiimityötä – tykkääthän molemmista! Työaika on liukuva arkisin klo 7- 18 välillä ja töitä on mahdollista tehdä satunnaisesti myös etänä. Tehtävään kuuluu peruspalkan lisäksi tulospalkkausosa, joten voit vaikuttaa omaan ansiotasoosi. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva ja voit aloittaa uudessa tehtävässäsi kun sinulle parhaiten sopii – joko heti kesän alussa tai vasta syksymmällä. Tekemistä riittää, mutta meillä ei ole ”tulipalokiire”.

Joko innostuit?

Voit hakea tehtävää täyttämällä oheisen lyhyen hakulomakkeen, kuitenkin viimeistään 28.5.2017 mennessä. Kerro meille vapaamuotoisesti millaisia projekteja olet viimeiseksi tehnyt, liitä mukaan CV:si ja palkkatoiveesi.

Lisätietoja tehtävästä antaa suunnittelujohtaja Jussi Tolonen, jussi.tolonen@lehto.fi ja puhelimitse hakuaikana keskiviikkoisin klo 15-16, p. 040 772 4907.

Hakuaika alkaa: 25.4.2017
Hakuaika päättyy: 28.5.2017

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat