Avoimet työpaikat Jyväskylä Julkaistu Haku päättyy

Työnjohtaja

Työnjohtaja asuinrakentamiseen, Jyväskylä

Jos olet haaveillut joskus tekeväsi jotakin uutta ja erilaista, olet meidän etsimämme tyyppi.

Rakennamme Jyväskylän Kuokkalanpeltoon kuusikerroksisen asuinkerrostalon, johon valmistuu 74 asuntoa. Työmaa alkaa elokuussa 2017 ja päättyy kesällä 2018. Nyt haemme työnjohtajaa mukaan remmiin. Työsuhde on vakituinen ja alkaa sopimuksen mukaan.

Tämäkin kerrostalohanke toteutetaan runsaasti kiitosta niittäneellä ”Keep it simple”-konseptillamme. Valmistamme Oulaisten tehtaallamme vakioituja tilaelementtejä, joilla lyhennämme työmaa-aikaa ja parannamme työmaan hallittavuutta. Laadun kannalta kriittiset työvaiheet toteutetaan ja tarkastetaan optimaalisissa tehdasolosuhteissa, jolloin työmaalla ei tarvitse murehtia esimerkiksi laatoitusalustojen kuivumisaikoja.

Sinusta työkaverimme?

Mikäli löydät itsestäsi ennakkoluulottoman asenteen ja halua kehittää sekä tehostaa perinteisiä rakentamisen toimintatapoja, ota rohkeasti meihin yhteyttä!

Työssäsi tarvitset lisäksi:
– Rakennusmestari- tai -insinööritutkintoa
– Työnjohtokokemusta vähintään muutaman vuoden ajalta

Olet tyyppi, jonka käsissä työmaa etenee jouhevasti. Hanskasi eivät tipahda maahan, kun eteen tulee uusia ratkaistavia haasteita. Olisi myös mahtavaa, jos sinulla olisi jo aiempaa asuinrakentamisen tai betonirakentamisen kokemusta sekä sujuvat perustason IT-taidot.

Työmaaorganisaatiossa kohteen aikana toimivat vastaava työnjohtaja, työmaamestari ja keskitetty hankinta sekä suunnittelun ohjaus. Toiveissamme olisi tekijät mahdollisimman pitkiin työsuhteisiin, jolloin sinulla on mahdollisuus kehittyä entistäkin rautaisemmaksi osaajaksi ja kehittää myös meidän toimintatapojamme!

Ok, soitellaan!

Jos saimme sinut kiinnostumaan, soita rohkeasti Miikalle p. 0400 364 841 tai Antille p. 050 574 0857.
Voit myös täyttää lyhyen hakemuslomakkeemme palkkatoiveineen oheisen linkin kautta 1.8.2017 mennessä.
Tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä!

Hakuaika alkaa: 10.7.2017
Hakuaika päättyy: 1.8.2017

Rakennuslehden pääuutisia