Työnjohtajia

Fira
Sijainti Salo ja pääkaupunkiseutu
Päivämäärät Julkaistu 12.1.2019 Hae viimeistään 5.2.2019

Fira on uuden ajan rakennusliike, jonka ihmiset luovat. Vuonna 2002 perustetussa yrityksessämme työskentelee tällä hetkellä 350 raudanlujaa ammattilaista. Etsimme nopeasti kasvavaan jengiimme lisää tekijöitä, jotka tahtovat viedä sekä omaa että muiden tekemistä yhdessä eteenpäin. Meillä on vauhdikas ja avoin työyhteisö, jossa ei tyydytä vanhaan. Haluamme olla rakennusalan rohkea suunnannäyttäjä nyt ja tulevaisuudessa.

Työnjohtajia, liike- ja toimitilat

Etsimme nyt liike- ja toimitilatyksikköömme Saloon ja pääkaupunkiseudulla alkaviin kohteisiin osaavia betonirakentamisen työnjohtajia.

Odotamme vankkaa rakentamisen ammattiosaamista yhdistettynä asiakaspalvelulähtöisyyteen ja tahtoon kasvaa ammattilaisena, sekä kykyyn kehittää yritystä eteenpäin. Voit olla pitkän linjan kokenut ammattilainen tai nuori ja nälkäinen tulevaisuuden lupaus. Työnjohtajana vastaat vastuullasi olevien työvaiheiden ja -kokonaisuuksien työnjohdosta sekä laatu-, aikataulu-, turvallisuus- ja kustannustavoitteiden saavuttamisesta.

Tehtävässä menestyminen edellyttää soveltuvaa rakennusalan koulutusta (diplomi-insinööri, rakennusinsinööri, rakennusmestari tms.) ymmärrystä työmaaprojektien johtamisesta; täsmällistä, vastuullista ja ahkeraa työotetta sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Tietomallipohjaisten työkalujen käyttötaito katsotaan eduksi, kuten myös laatu- ja kustannustietoinen toimintatapa sekä asiakaspalvelulähtöisyys.

Tule mukaan rakennusalan huippujengiin, jossa ravistellaan rakennusalaa yhdistämällä digitaalisuus ja yhdessä tekeminen. Meillä pääset uudistamaan rakennusalaa osaavassa porukassa, joka rakentaa kaupunkia ihmisten kanssa ja luo mahdollisuuksia uudelle liiketoiminnalle. Pääset vaikuttamaan ihmisten arkeen – koteihin ja rakennettuun ympäristöön. Me uskomme, että fiksumpi yhteiskunta rakennetaan yhdessä.

Lisätietoja: Ari Anttilainen 050-331 6742


Työnjohtaja, takuutyöt

Etsimme nyt riveihimme osaavaa

Työnjohtajaa takuutöihin

Odotamme vankkaa rakentamisen ammattiosaamista yhdistettynä asiakaspalvelulähtöisyyteen ja tahtoon kasvaa ammattilaisena, sekä kykyyn kehittää yritystä eteenpäin. Voit olla pitkän linjan kokenut ammattilainen tai nuori ja nälkäinen tulevaisuuden lupaus. Työnjohtajana vastaat vastuullasi olevien takuutöiden työnjohdosta sekä laatu-, aikataulu-, turvallisuus- ja kustannustavoitteiden saavuttamisesta.

Tehtävässä menestyminen edellyttää soveltuvaa rakennusalan koulutusta (diplomi-insinööri, rakennusinsinööri, rakennusmestari tms.) ymmärrystä projektien johtamisesta; täsmällistä, vastuullista ja ahkeraa työotetta, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä laatu- ja kustannustietoista toimintatapaa. Tietomallipohjaisten työkalujen käyttötaito katsotaan eduksi.

Tule mukaan rakennusalan huippujengiin, jossa ravistellaan rakennusalaa yhdistämällä digitaalisuus ja yhdessä tekeminen. Meillä pääset uudistamaan rakennusalaa osaavassa porukassa, joka rakentaa kaupunkia ihmisten kanssa ja luo mahdollisuuksia uudelle liiketoiminnalle. Pääset vaikuttamaan ihmisten arkeen – koteihin ja rakennettuun ympäristöön. Me uskomme, että fiksumpi yhteiskunta rakennetaan yhdessä.

Lisätietoja: Harri Täckenström 040 197 5937

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi