Kokeile kuukausi maksutta

Työnjohtajia Finlandia-talon perusparannushankkeelle

Skanska
Sijainti Helsinki
Päivämäärät Julkaistu 14.10.2021 Hae viimeistään 31.10.2021

Haemme työnjohtajia Finlandia-talon perusparannushankkeelle

Meillä on kunnia päästä toteuttamaan kulttuurihistoriallisesti tärkeän Finlandia-talon laaja perusparannus. Kunnostamme rakennuksen uuteen loistoon alkuperäistä kunnioittaen: marmorinen julkisivuverhous sekä vesikatot uusitaan, sisätilat peruskorjataan ja rakennusta laajennetaan uusilla maanalaisilla tiloilla. Muun muassa talotekniikka tuodaan nykypäivään, jolloin tilan käyttäjät saavat entistä paremman kokemuksen vähintään yhtä arvokkaassa ympäristössä kuin aiemminkin. Olemme nyt hankkeen kehitysvaiheessa, aloitamme varsinaisen rakentamisen vuoden 2022 alkupuolella ja hankkeen on tarkoitus valmistua loppukesästä 2024.

Työnjohtajana johdat töitä osana Finlandia-talon perusparannushankkeen projektitiimiä. Vastaat omalta osaltasi siitä, että työmaa etenee sille asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Valvot ja ohjaat aliurakoita kohti asetettuja tavoitteita. Työnkuvaasi voidaan muokata ja vastuualueesi määrittää osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaan; Hankkeellla tulee tapahtumaan monelaista ja monenlaiselle osaamiselle on tilaa. Joka tapauksessa huolehdit, että työt toteutetaan laadukkaasti, kustannustehokkaasti ja ajallaan, unohtamatta meille erityisen tärkeitä asioita: ympäristöä ja työturvallisuutta.

Saat mahdollisuuden osallistua rakennushankkeen eri toteutusvaiheisiin ja tehtäviin. Vastuullasi on esimerkiksi projektin aikatauluun, tehtäväsuunnitteluun laatuun ja turvallisuuteen liittyviä tehtäviä. Osallistut tarpeen mukaan aliurakkaneuvotteluihin, aloituspalavereihin, vastaanottotarkastuksiin sekä viikkopalavereihin. Pääset myös tietyissä määrin vaikuttamaan suunnitteluratkaisuihin, ja toivommekin sinun tuovan havaintosi ja kokemuksesi tiimimme yhteiseen käyttöön. Tulevaisuudessa haluamme hyödyntää osaamistasi myös muilla projekteillamme.

Projektinjohtaja Jukka Ala-Outinen (p. 040 581 8754, jukka.ala-outinen@skanska.fi) ja työpäällikkö Tuomo Jaakkola (p. 050 572 6099, tuomo.jaakkola@skanska.fi) kertovat mielellään lisää tehtävästä, tiimistä ja projekteistamme. Ota yhteyttä.

Mitä toivomme sinulta?

  • kykyä ja halua varmistaa turvallinen tapa työskennellä
  • tiimityöskentely- ja vuorovaikutustaitoja
  • järjestelmällistä ja oma-aloitteista työskentelyotetta
  • kykyä hahmottaa laaja hanke ja oma rooli sen onnistumisessa
  • aiempaa kokemusta rakennusalan työnjohtotehtävistä
  • arvojemme kokemista omaksesi.

Tiimissämme on tilaa niin kokeneemmille konkareille kuin tuoreemmille alan tekijöillekin. Asenne ja halu edistää hanketta yhteistyössä muiden kanssa on tässä tehtävässä tärkein. Haluatko tehdä tulosta osana tehokasta tiimiä ja työn, jolla on tarkoitus? Tule meille töihin!

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat