Kokeile kuukausi maksutta

Työnjohtajia ja työmaapäälliköitä

Kreate
Päivämäärät Julkaistu 19.2.2019 Hae viimeistään 3.3.2019
Arvostatko kehittymistä tekemällä? Kiinnostaako työ vaativan infrarakentamisen toteuttajaporukassa? Me kreatelaiset arvostamme suoraselkäisyyttä, ammattitaitoa ja halua itsensä kehittämiseen. Meille on tärkeää, että koet arvomme ja toimintatapamme omaksesi.

 

Nyt etsimme lisää kehittymishaluisia ammattilaisia rakentamaan tulevaisuutta kanssamme!

Haemme työnjohtajia pohja- ja betonirakentamisen yksikköön Etelä- ja Itä-Suomeen sekä työnjohtoa ja työmaapäällikköä kiertotalouden ja ympäristörakentamisen yksikköön pääosin Etelä-Suomen alueelle. Sillanrakentaminen- ja -korjausyksikköön sekä Väylärakentamisen yksiköön haemme niin työnjohtajia kuin työmaapäälliköitä eri kohteisiin.

Työnjohtajana vastaat töiden kustannustehokkaasta johtamisesta oman vastuualueesi osalta. Toimit esimiehenä rakennustyöntekijöille sekä aliurakoitsijoille. Tehtävä edellyttää teknisen osaamisen lisäksi kykyä hyvään ennakkosuunnitteluun, jämäkkää otetta töiden ohjaamisessa sekä kykyä toimia osana isompaa ryhmää. Koulutukseltasi voit olla esimerkiksi rakennusmestari tai insinööri.

Työmaapäällikkönä olet kokonaisvastuussa työmaan toiminnasta ja vastaat siihen liittyvästä laadusta, työturvallisuudesta ja kustannushallinnasta. Tehtävä edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja esimiestaitoja. Edellytämme noin kolmen vuoden kokemusta rakennusalan työnjohtotehtävistä. Koulutukseltasi voit olla esim. rakennusmestari tai insinööri.

Lisäksi kiertotalouden ja ympäristörakentamisen työmaapäällikkö- ja työnjohtotehtävissä arvostamme kokemusta ympäristörakentamisen projekteista sekä kierrätys- ja uusiomateriaaleilla rakentamisesta. Koulutukseltasi voit olla esimerkiksi rakennusmestari, insinööri, ympäristöalan insinööri tai DI.

Tutustu meihin ja hae 3.3. mennessä osoitteessa www.kreate.fi/rekrytointi!

Tuo hakemuksessasi esiin tehtävään soveltuva kokemuksesi ja koulutuksesi, esimerkiksi DI, rakennusinsinööri tai -mestari. Kerro myös, miksi pidät tuloshakuisesta toimintatavasta sekä miten tiimityöskentely- ja vuorovaikutustaitosi ja tehtävän kannalta välttämätön matkustusvalmius ilmenevät.

Kiinnostuitko?

Kysy lisää avoinna olevista tehtävistä:

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat