Kokeile kuukausi maksutta

Työpäällikkö

Honkarakenne Oyj
Päivämäärät Julkaistu 9.10.2017 Hae viimeistään 22.10.2017

Honkarakenne Oyj on maailman tunnetuin aitoja massiivipuutaloja valmistava ja markkinoiva yritys. Honka-tuotemerkin valikoimaan, jossa korostuvat terveellinen asuminen, innovatiiviset rakenneratkaisut ja energiatehokkuus, kuuluvat omakoti- ja vapaa-ajan talot sekä suuret projektikohteet kuten hotellit, ravintolat, päiväkodit, koulut ja sairaalat. Yhtiön tuotteita on vuodesta 1958 alkaen myyty yli 50 maahan yli 85 000 kappaletta. Vuonna 2015 Honkarakenne-konsernin liikevaihto oli 39 miljoonaa euroa, josta viennin osuus oli 59 %. Honkarakenne Oyj:n B-osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.

Toimintamme kasvaessa haemme kuluttajaliiketoiminnan rakentamispalveluihin

TYÖPÄÄLLIKKÖÄ

Vastaat alkuvaiheessa tarjouslaskennasta sekä urakka- ja aliurakkasopimusten laadinnasta. Jatkossa roolisi tulee kasvamaan siten, että vastaat asennustyömaiden aikataulutuksista, järjestelyistä ja johtamisesta Etelä-Suomen alueella.

Toimit tiiviissä yhteistyössä koko maan kattavan edustaja- ja aliurakoitsijaverkostomme sekä hankintaketjumme kanssa ja tuet niitä. Lisäksi tuot oman aktiivisen panoksesi Hongan rakentamispalveluiden toiminnan kehittämiseen.

SINULLA ON

  • Rakennusmestarin tai rakennusinsinöörin koulutus
  • Muutaman vuoden kokemus rakennusalalta (tarjouslaskenta- ja työmaakokemus lasketaan eduksi)
  • Valmius matkustaa kotimaassa
  • Halu menestyä ja laittaa itsesi peliin

MAAILMAN JOHTAVANA HIRSITALOVALMISTAJANA TARJOAMME SINULLE

  • Mahdollisuuden sekä kehittyä alan huippuammattilaiseksi että edetä urallasi
  • Kilpailukykyiset taloudelliset edut sopimuksen mukaan
  • Muun organisaation tuen menestyksesi varmistamiseksi

Kiinnostuitko?

Lisätietoja tehtävästä antavat MPS-konsultit Riitta Kättö, puh. 040 752 3233 ja Harri Viitanen, puh. 040 719 9411. Täytä hakemuslomake palkkatoiveineen ja liitä mukaan hakemuksesi ja CV:si alla olevan hakupainikkeen kautta 22.10.2017 mennessä.

WWW.HONKA.FI

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat