Avoimet työpaikat Pääkaupunkiseutu Julkaistu Haku päättyy

Työpäällikkö rivi- ja luhtitalorakentamiseen

Lehto on Suomen nopeimmin kehittyvä rakennus- ja kiinteistöalan konserni. Suosiomme perustuu asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaiseen, kustannustehokkaaseen suunnitteluun ja rakentamiseen. Talousohjattu toimintamallimme tehostaa rakentamisen yleisiä käytäntöjä, tuottaa asiakkaalle merkittäviä aika- ja kustannushyötyjä sekä varmistaa rakentamisen korkean laadun. Lehto-konserniin kuuluu kempeleläisen emoyhtiön Lehto Group Oyj:n lisäksi yhdeksän tytäryhtiötä. Työllistämme yhteensä n. 600 henkilöä ja vuoden 2015 liikevaihtomme oli 276 milj. euroa. Rakennuskartio Oy on osa Lehto-konsernia.

Tervetuloa uudenlaisen rakennustavan ensiaaltoon!

Nyt haemme työpäällikköä vastaamaan pääkaupunkiseudun rivi- ja luhtitalokohteista. Olet ehkä toiminut jo pidempään vastaavana työnjohtajana tai jo ehtinyt aiemmin työskennellä työpäällikön roolissa. Jos olet haaveillut joskus tekeväsi jotakin uutta ja erilaista, olet meidän etsimämme tyyppi.

Kohteemme toteutaan muuttovalmiilla tilamoduleilla, jotka valmistetaan omalla tilaelementtitehtaallamme Oulaisissa ja kuljetetaan työkohteisiin asennettavaksi valmiin perustuksen päältä. Työpäällikkönä sinä vastaat rivi- ja luhtitalorakentamisen työmaatoiminnoista talousohjatun rakentamisen toimintamallimme mukaisesti. Johdat työmaatoimintaa, toimit esimiehenä työnjohtajille sekä osallistut suunnittelunohjaukseen, tarjouslaskentaan ja hankintoihin.

Olet ennakkoluuloton rakentaja, joka haluaa kehittää ja tehostaa alan perinteisiä toimintatapoja ja työmenetelmiä. Johtamisellasi varmistat, että alaisesi ja yhteistyökumppanisi voivat toteuttaa työkohteesi turvallisesti, laadukkaasti ja taloudellisesti. Tunnet hyvin pääkaupunkiseutua ja sinulla on tiedossa tehokkaasti toimivia alueellisia urakoitsijoita. Olet hyvin verkostoitunut ja tiedät ammattilaisia, joiden kanssa voisit työskennellä.

Toivomme sinulta lisäksi:
– Rakennusmestarin tai -insinöörin koulutusta
– Runsasta kokemusta vastaavan työnjohtajan tehtävistä
– Asuinrakentamisen, etenkin rivi- ja luhtitalorakentamisen kokemus on eduksesi

Tarjoamme sinulle aimo annoksen hulvatonta huumoria, toisinaan huonojakin vitsejä sekä mieleenpainuvia hetkiä rakennusalaa mullistavassa konsernissa. Kattavien luontoisetujen lisäksi palkkaukseen kuuluu kannustava tulospalkkausosa, joten voit omalla työlläsi vaikuttaa ansiotasoosi. Työsuhde on vakituinen ja alkaa sopimuksen mukaan. Työpisteesi sijaitsee kauppakeskus Jumboa vastapäätä Vantaalla.

Hae tehtävää täyttämällä hakemus oheisen linkin kautta tai ota suoraan yhteyttä Tommiin 29.12. mennessä. Kerro meille itsestäsi ja työsaavutuksistasi, liitä mukaan CV ja vapaamuotoinen hakemuksesi palkkatoiveineen.

Lisätietoja tehtävästä antaa tuotantopäällikkö Tommi Rantala p. 040 701 2298.

Tutustu Lehto-konserniin >>

Hakuaika alkaa: 8.12.2016
Hakuaika päättyy: 29.12.2016

Rakennuslehden pääuutisia