Useita avoimia paikkoja / MaxBuild Korjausrakentaminen Oy

MaxBuild Oy
Päivämäärät Julkaistu 22.3.2019 Hae viimeistään 29.3.2019

Etsimme kasvavaan tiimiimme MaxBuild Korjausrakentaminen Oy:lle

Työmaapäällikköä / vastaavaa työnjohtajaa

Työmaapäällikkönä johdat linjasaneeraushanketta vastaavan työnjohtajan roolissa. Toimit esimiehenä työmaatoimihenkilöstölle. Vastaat että linjasaneeraushanke toteutetaan sovitun laatujärjestelmän mukaisesti, aikataulussa ja kustannukset halliten. Suunnitelmallinen, ennakoiva toimintatapa on tehtävässä menestymisen edellytys. Työn aikana huolehdit myös yhteydenpidosta taloyhtiön suuntaan ja osallistut kohteen kokouksiin.

Työmaamestaria

Työmaamestarina suunnittelet eri työvaiheiden toteutuksen määrittämällä ajalliset, laadulliset ja taloudelliset kriteerit ennen työvaiheen aloitusta. Toteutusvaiheessa seuraat aiemmin määrittelemiesi kriteereiden täyttymistä. Apunasi on osaava organisaatio, joka mahdollistaa laadukkaan ennakkosuunnittelun työtehtäviesi osalta. Tehtävässä menestyminen edellyttää ennakkosuunnitteluun perustuvaa ajattelutapaa.

Tehtävissä menestyminen edellyttää lisäksi:
  • soveltuvaa rakennusalan koulutusta
  • teknistaloudellista ajattelutapaa
  • järjestelmällistä toimintatapaa
  • sitoutumista toimintajärjestelmään
  • kokemusta linjasaneeraushankkeista
  • vastuullista ja ahkeraa työotetta
  • hyviä vuorovaikutustaitoja

Kilpailukykyisen palkan ja työsuhde-etujen lisäksi tarjoamme laadukkaan toimintaympäristön ja -järjestelmät, jotka mahdollistavat tehtävässä onnistumisen.

Lähetä hakemus rekry@maxbuild.fi 29.3.2019 mennessä. Lisätietoja työtehtävistä www.maxbuild.fi/avoimet-tyopaikat sekä Tuomo Kario puh. 0449954158.

Kannattaa toimia nopeasti, sillä käsittelemme hakemuksia jo hakuajalla ja täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä.

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi