Kokeile kuukausi maksutta

Valvontainsinööri

Lahden kaupunki
Päivämäärät Julkaistu 17.4.2018 Hae viimeistään 3.5.2018

Tule Lahden kaupungin VALVONTAINSINÖÖRIKSI toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen.

Rakennusvalvonnan yksikkö on osa rakennus – ja ympäristövalvonnan palvelualuetta. Yksikössä työskentelee rakennustarkastaja ja 4 valvontainsinööriä sekä kaksi LVI-insinööriä. Kokonaisuudessaan rakennusvalvontaa hoidetaan 15 henkilön voimin ammattitaidolla ja hyvällä asenteella. Rakennuslupaprosessimme on sähköinen.

Valvontainsinöörin tehtävänä on vastata itsenäisesti rakennustyönaikaisesta ja jatkuvasta valvonnasta aluejaon mukaisesti Lahden rakennusvalvonnassa. Tehtäviin kuuluvat myös aloitus- ja seurantakokousten johtaminen sekä vaihe- ja loppukatselmukset maankäyttö- ja rakennuslain sekä asetusten edellyttämässä laajuudessa. Osana tehtävää on rakennesuunnitelmien vastaanottaminen sekä vastaava työnjohtaja hakemusten käsittely ja erityissuunnittelijoiden hyväksyminen. Valvontainsinööri neuvoo ja ohjaa aktiivisesti rakennuttajia, rakentajia sekä suunnittelijoita rakennushankkeen eri vaiheissa. Valvontainsinööri tukee työssään vastuualueensa lupakäsittelijää. Valvontainsinöörien esimiehenä toimii rakennustarkastaja.

Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva talonrakennuksen insinööri tai insinööri AMK tutkinto sekä laaja-alainen kokemus rakennesuunnittelusta ja /tai työmaakokemus.

Viran hoito edellyttää hyvää neuvottelu- ja vuorovaikutustaitoa, asiakaspalveluhenkisyyttä, oma-aloitteisuutta ja paineensietokykyä. Arvostamme lisäksi hyvää esiintymistaitoa sekä selkeää kirjallista ja suullista esiintymistaitoa sekä tietotekniikan hallintaa. Käytössämme on Trimble Locus rakennusvalvontaohjelma ja siihen liittyvä sähköinen lupa-asiointi. Tehtävän hoitaminen edellyttää oman ajoneuvon käyttöä.

Merkitse hakemukseesi kelpoisuutesi ja liitä kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköisen hakemuksen liitteeksi, alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa. Palkkaus määräytyy kuntien teknisten sopimuksen mukaan. Ennen viran vastaanottamista valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Virassa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.

Hakemukset Kuntarekry.fi -järjestelmän kautta 04.05.2018 klo 15.00 mennessä.

Työavain: 170228

Organisaation kuvaus

120 000 asukkaan Lahti tunnetaan Suomessa ja maailmalla talviurheilusta ja korkeatasoisista kulttuuripalveluista.

Lahdessa yhdistyvät pienen ja suuren kaupungin parhaat puolet. Aktiiviset asukkaat arvostavat kaupungin kotoisuutta ja liikkumisen helppoutta. Loistavan sijainnin ja toimivien kulkuyhteyksien ansiosta Lahden seudulla käydään töissä joka puolelta Etelä-Suomea. Junamatka Helsingistä kestää nopeimmillaan 49 minuuttia.

Lahden kaupungilla työskentelee noin 3400 ammattilaista. Motivoituneen ja osaavan henkilöstön avulla kaupunki huolehtii lahtelaisten sujuvasta arjesta. Työnantajana kaupunki panostaa johtamisen ja henkilöstön hyvinvoinnin kehittämiseen ja tarjoaa kiinnostavan työympäristön ja mahdollisuuksia edetä urallaan. Lahden kaupunki on savuton työpaikka.

Yhteystiedot

Rakennuslupapäällikkö
Markku Sivonen

puh. 050 383 6486
markku.sivonen@lahti.fi

Rakennus- ja ympäristövalvonnan johtaja
Mika Kemppainen
puh. 044 482 6080
mika.kemppainen@lahti.fi

Hae tästä

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat