Kokeile kuukausi maksutta

Vastaava ja vanhempi työnjohtaja

Skanska
Sijainti Kuopio
Päivämäärät Julkaistu 25.8.2021 Hae viimeistään 5.9.2021

Haemme vastaavaa ja kokenutta työnjohtajaa Kuopioon

Rakennamme esimerkiksi Kuopion Savonia-ammattikorkeakoulun vanhalle tontille uutta Puijonkuppeen asuinympäristöä, jossa yhdistyvät ympäristövastuullisuus, moderni asuminen ja kantakaupungin palvelut. Ensimmäiselle asuntokohteelle, Kuopion Kiurulle, tavoitellaan RTS-ympäristöluokitusta.

Vastaavana tai kokeneena työnjohtajana johdat töitä Puijonkupppeen asuntokohteilla. Huolehdit omalta osaltasi siitä, että työmaa etenee sille asetettujen tavoitteiden mukaisesti ja että asiakas on tyytyväinen sekä toimintaamme että lopputulokseen. Vastuullasi on esimerkiksi projektin aikatauluun, laskentavaiheen tuotantotekniikan suunnitteluun, tehtäväsuunnitteluun ja työturvallisuuteen liittyviä tehtäviä, työurakkalaskelmia ja hankintasuunnitelmia. Osallistut tarpeen mukaan aliurakkaneuvotteluihin, aloituspalavereihin, vastaanottotarkastuksiin sekä viikkopalavereihin.

Työskentelet aina osana isompaa projektitiimiä, ja kohteen koosta sekä kokemuksestasi riippuen vastuullasi voi olla koko työmaa tai jokin sen osa-alue/vaihe. Vastaat omalta osaltasi siitä, että asiakkaamme saa käyttöönsä toiveensa täyttävän kodin, toimiston tai muun rakennuksen. Varmistat, että työt toteutetaan laadukkaasti, kustannustehokkaasti ja ajallaan, unohtamatta meille erityisen tärkeitä asioita, ympäristöä ja työturvallisuutta. Työnkuvaa tarkennetaan kokemuksesi ja osaamisesi mukaan, ja seuraava kohteesi voi olla myös muualla Kuopion alueella.

Mitä toivomme sinulta?

  • rakennusalan koulutusta (esim. rakennusmestari tai -insinööri)
  • vankkaa kokemusta työnjohtotehtävistä, eduksi erityisesti kokemus kerrostalotyömailta ja asuntotuotannosta
  • riittävää suomen kielen taitoa
  • kykyä ja halua varmistaa turvallinen tapa työskennellä
  • järjestelmällistä ja oma-aloitteista työskentelyotetta
  • kykyä priorisoida ja tuloshakuista toimintatapaa
  • tiimityöskentely- ja vuorovaikutustaitoja
  • arvojemme kokemista omaksesi.

Työpäälliköt Toni Tarvainen (p. 040 351 7025, toni.tarvainen@skanska.fi) ja Niko Nousiainen (p. 050 431 8433, niko.nousiainen@skanska.fi) kertovat mielellään lisää tehtävästä, tiimistä ja projekteistamme. Tavoitat Tonin ja Nikon parhaiten arkisin klo 8-16. Ota yhteyttä!

Haluatko tehdä tulosta osana osaavaa tiimin ja työn, jolla on tarkoitus? Tule meille töihin!

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat