Kokeile kuukausi maksutta

Vastaava työnjohtaja hyvinvointitilarakentamiseen

Lehto Group Oyj
Päivämäärät Julkaistu 27.10.2017 Hae viimeistään 14.11.2017

Nyt haemme vastaavaa työnjohtajaa Pietarsaareen rakentamaan kanssamme yksikerroksista noin 1600-neliöistä hoivakotia. Työmaan arvioitu aloitus on marraskuun alkupuolella ja arvioitu valmistuminen syksyllä 2018.

Mikäli katselet loppusyksyksi uutta työmaata, ota rohkeasti meihin yhteyttä jo tänään!

Viihdyt meillä varmasti, mikäli tykkäät itsenäisestä työstä ja siitä, että pääset itse vaikuttamaan työmaasi toimintaan, esimerkiksi valitsemaan rakennusurakoitsijat omaa paikallistuntemustasi hyödyntäen. Talotekniikkaurakoitsijat meillä onkin jo valmiiksi tiedossa, tutut ja hyviksi havaitut kumppanit, jotka urakoivat meillä koko Pohjanmaan alueella.

Selkänojaksi saat vahvan esimiestuen ja perehdytämme sinut huolellisesti yrityksen toimintatapoihin. Työsuhde on vakituinen ja alkaa sopimuksen mukaan. Tämän projektin päätyttyä meillä on tulossa myös muita hankkeita järkevän ajomatkan päässä.

”Ei mikä tahansa perinteinen rakennusliike”

Rakentamisen tavassamme erityistä on se, että talotekniikka esiasennetaan Oulun tehtaallamme valmiiksi moduuliksi, joka kuljetetaan työmaalle kytkettäväksi. Talotekniikkamoduuli on heti käyttövalmis kokonaisuus ja vähentää oleellisesti työmaan aikaisia kömmähdyksiä. Myös kylpyhuoneet tuodaan työmaalle sisustusvalmiina moduulina omalta tehtaaltamme. Tämä helpottaa oleellisesti myös sinun työtäsi.

Sinusta työkaverimme?

Työssäsi tarvitset rakennusmestari- tai -insinööritutkintoa ja riittävää työnjohtokokemusta, jotta voit toimia vastaavana työnjohtajana.

Olet yritteliäs tyyppi, jonka käsissä työmaa etenee jouhevasti. Hanskasi eivät tipahda maahan, kun eteesi tulee uusia ratkaistavia haasteita! Sinulla on myös sujuva suomen kielen taito ja perustason tietotekninen osaaminen.

Soitellaan tai jutellaan rekrychatissa?

Jos saimme sinut kiinnostumaan, voit soittaa työpäälliköllemme Pauli-Pekalle p. 040 771 3730
tai rekrytiimillemme p. 020 320 000. Voit myös chattailla kanssamme arkisin klo 8 – 22 tai jättää yhteystietosi oheisen hakemuslomakkeemme kautta. 

Haku päättyy viimeistään 14.11.2017 tai kun sopiva henkilö on löytynyt. Ollaanpa pian yhteyksissä!

 

Nyt haemme vastaavaa työnjohtajaa Lapualle rakentamaan kanssamme yksikerroksista noin 1600-neliöistä hoivakotia. Työmaan arvioitu aloitus on marraskuun alkupuolella ja arvioitu valmistuminen syksyllä 2018.

Mikäli katselet loppusyksyksi uutta työmaata, ota rohkeasti meihin yhteyttä jo tänään!

Viihdyt meillä varmasti, mikäli tykkäät itsenäisestä työstä ja siitä, että pääset itse vaikuttamaan työmaasi toimintaan, esimerkiksi valitsemaan rakennusurakoitsijat omaa paikallistuntemustasi hyödyntäen. Talotekniikkaurakoitsijat meillä onkin jo valmiiksi tiedossa, tutut ja hyviksi havaitut kumppanit, jotka urakoivat meillä koko Etelä-Pohjanmaan alueella.

Selkänojaksi saat vahvan esimiestuen ja perehdytämme sinut huolellisesti yrityksen toimintatapoihin. Työsuhde on vakituinen ja alkaa sopimuksen mukaan. Tämän projektin päätyttyä meillä on tulossa myös muita hankkeita järkevän ajomatkan päässä.

”Ei mikä tahansa perinteinen rakennusliike”

Rakentamisen tavassamme erityistä on se, että talotekniikka esiasennetaan Oulun tehtaallamme valmiiksi moduuliksi, joka kuljetetaan työmaalle kytkettäväksi. Talotekniikkamoduuli on heti käyttövalmis kokonaisuus ja vähentää oleellisesti työmaan aikaisia kömmähdyksiä. Myös kylpyhuoneet tuodaan työmaalle sisustusvalmiina moduulina omalta tehtaaltamme. Tämä helpottaa oleellisesti myös sinun työtäsi.

Sinusta työkaverimme?

Työssäsi tarvitset rakennusmestari- tai -insinööritutkintoa ja riittävää työnjohtokokemusta, jotta voit toimia vastaavana työnjohtajana.

Olet yritteliäs tyyppi, jonka käsissä työmaa etenee jouhevasti. Hanskasi eivät tipahda maahan, kun eteesi tulee uusia ratkaistavia haasteita! Sinulla on myös sujuva suomen kielen taito ja perustason tietotekninen osaaminen.

Soitellaan tai jutellaan rekrychatissa?

Jos saimme sinut kiinnostumaan, voit soittaa työpäälliköllemme Pauli-Pekalle p. 040 771 3730
tai rekrytiimillemme p. 020 320 000. Voit myös chattailla kanssamme arkisin klo 8 – 22 tai jättää yhteystietosi oheisen hakemuslomakkeemme kautta. 

Haku päättyy viimeistään 14.11.2017 tai kun sopiva henkilö on löytynyt. Ollaanpa pian yhteyksissä!

 

 

 

 

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat