Kokeile kuukausi maksutta

Vastaavia mestareita ja työmaamestareita

Päivämäärät Julkaistu 8.5.2017 Hae viimeistään 19.5.2017

Pohjola Rakennus Oy on vuonna 1989 perustettu dynaaminen ja kasvava perheyhtiö. Länsi-Suomessa Pohjola Rakennusta edustaa oma tytäryhtiö. Rakennamme monipuolisesti asuinrakennuksia, liike-, tuotanto- ja toimitiloja sekä oman Eloisa-konseptimme mukaisia senioritaloja. Asuntoja olemme rakentaneet jo noin 10000 kodin verran. Rakentamisen toteutamme projektinjohtomallilla. Meille ensisijaisen tärkeitä ovat tyytyväiset asiakkaat ja tyytyväiset tekijät.

Haemme Turkuun

VASTAAVIA MESTAREITA ja TYÖMAAMESTAREITA

Vastaavana mestarina johdat itsenäisesti projektia siten, että kustannus-, aikataulu-, laatu- ja työturvallisuustavoitteet toteutuvat. Toimit työvaihemestarien esimiehenä. Edellytämme sinulta vankkaa kokemusta erityisesti asuntorakentamisesta sekä soveltuvaa koulutusta (DI, RI, RKM tai muu soveltuva koulutus).

Työmaamestarina johdat itsenäisesti työvaiheita siten, että kustannus-, aikataulu-, laatu- ja työturvallisuustavoitteet toteutuvat. Edellytämme sinulta kokemusta erityisesti asuntorakentamisesta sekä soveltuvaa koulutusta (DI, RI, RKM tai muu soveltuva koulutus).

Tarjoamme haasteellisia ja monipuolisia työtehtäviä Lounais-Suomen alueella, kilpailukykyisen palkan, kannustavan tulospalkkiojärjestelmän, hyvät henkilöstöedut, mukavat työkaverit, sitoutuneen organisaation sekä mahdollisuuden päästä mukaan kasvavaan yritykseen.

Hakuaika päättyy 19.5.2017. Hakemukset ja tiedustelut:

Petri Hyttinen p. 0400 776 732, petri.hyttinen@pohjolarakennus.fi

Pohjola Rakennus Oy LÄNSI-SUOMI

Linnankatu 36 C 15 | 20100 Turku | Keskus 020 775 9600 | turku@pohjolarakennus.fi | pohjolarakennus.fi

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat