Kokeile kuukausi maksutta

Vesihuoltopäällikön virka

Outokummun kaupunki
Päivämäärät Julkaistu 24.8.2017 Hae viimeistään 18.9.2017

Vesihuoltopäällikön virka

Outokummun kaupungin vesihuoltopäällikkö jää ansaitulle eläkkeelle 1.1.2018. Haemme vakinaiseen virkaan vesihuoltopäällikköä, joka vastaa vesi- ja viemärilaitoksen toiminnasta, kehittämisestä, vesihuoltoverkostojen ja -laitosten ylläpidosta sekä rakentamisesta että rakennuttamisesta. Tehtävään sisältyy myös vastaavat tehtävät katujen ja jäteaseman osalta sekä oman toimialansa lautakuntapäätösten valmistelu. Tehtävän alkamisajankohdasta sovitaan erikseen.

Virkaan valittavalla tulee olla vesihuoltoalalle soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aiempi insinöörin/teknikon tutkinto sekä riittävä kokemus vesihuoltoalalta ja rakennuttamistehtävistä. Tehtävässä menestyminen edellyttää myös hyviä esimies-, vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Lisäksi arvostamme hyviä neuvottelutaitoja sekä valmiuksia toimintojen kehittämiseen ja projektien koordinointiin.

Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaisesti. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkäritodistus terveydentilastaan. Virkasuhteen alussa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Työ- ja koulutustodistukset pyydetään tuomaan mahdolliseen haastatteluun.

Yhteystiedot: Kaupunkirakennejohtaja Jarkko Karvonen,
puh. 044 755 9330
jarkko.karvonen@outokummunkaupunki.fi

Outokummun kaupunki on savuton kunta.

Virkaa haetaan 18.9.2017 klo 8.00 mennessä osoitteessa kuntarekry.fi

Outokummun kaupunki
Kaupunkirakennepalvelut

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat