Kokeile kuukausi maksutta

Asuntojen hinnat laskevat Ruotsissa – onko Suomessa syytä olla huolissaan?

Tietoa kirjoittajasta Tapio Kivistö
Päätoimittaja, tapio.kivisto@sanoma.com
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Käykö Suomessa, kuten Ruotsissa ja Norjassa? Esimerkiksi Tukholmassa ja Oslossa asuntojen hinnat ovat kääntyneet viime vuoden lopulla selvään laskuun, ja laskun ennakoidaan jatkuvan tänä vuonna.

Kun katsoo asuntojen hintakehitystä, kysymykseen on helppo vastaus. Ei käy. Tukholmassa ja Oslossa hinnat nousivat monta vuotta kovaa tahtia – paljon kovempaa kuin Suomessa. Esimerkiksi Ruotsin asuntomarkkinoilla on lisäksi paljon ominaispiirteitä, joita ei voi verrata Suomeen, kuten asuntojen omistusmallit, hintahuutokaupat ja hyvin pitkät laina-ajat.

Ihan suojassa Suomi ei kuitenkaan ole. Jos Ruotsin mahdollinen asuntokupla puhkeaisi pamahtaen eikä sihisten, se vaikuttaisi Ruotsin talouden vetoon ja sitä kautta Suomenkin talouteen. Onhan Suomi monin sitein kiinni naapurimaassa. Eli reippaat liikkeet Ruotsissa näkyisivät varmasti esimerkiksi pohjoismaisissa pankeissa ja rakennusyrityksissä.

Lisäksi ulkomaisille sijoittajille Pohjoismaat näyttäytyvät yhtenä blokkina, joten Ruotsin tai Norjan tapahtumat tuntuisivat sijoittajien kiinnostuksessa myös Suomeen.

Kovien faktojen rinnalla ehkä suurin vaikutus Suomeen on kuitenkin tunnelmalla. Kuluttaja on arka toimija: kun julkisuudessa aletaan puhua asuntokuplasta tuolla ja pörssilaskusta täällä, kuluttaja valpastuu ja hilaa jo kukkaronnyörejään tiukemmalle. Kun samaan aikaan alkavat voimistua puheet asuntolainakorkojen noususta, kuluttaja siirtyy helposti katsomoon tarkkailemaan tilannetta.

Suomen asuntomarkkinoilla ei ole ainakaan tällä hetkellä syytä huoleen. Hinnat ovat nousseet keskimäärin maltillisesti, korot ovat edelleen historiallisen alhaalla ja asuntoja nousee ennätystahtia, eli hinnannousua hillitsevää tarjontaa on tiedossa.

Vastuullinen rakennusalan toimija valmistautuu kuitenkin jo toisenkinlaiseen aikaan. Millaiset asunnot menisivät kaupaksi vuoden parin päästä vaikka kysyntä heikkenisi, minne alueille kannattaa rakentaa ja millaisia riskejä ottaa? Valitettavasti aina tuppaa käymään niin, että suhdannekäänne yllättää ja hanttikortteja jää joidenkin riesaksi.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Asuntojen hinnat laskevat Ruotsissa – onko Suomessa syytä olla huolissaan?”

  1. Pitää laittaa kysymys TV-ohjelmaan: Pitääkö olla huolissaan.

Vastaa käyttäjälle Kari Toikka Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat

Tapio Kivistöhttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/tapio-kivisto/